Nyt on tulossa taas sellaista kuvaoksennusta, että saapa nähdä kuin kauan tämän postauksen tekemiseen menee. Olen nyt kolmesti käynyt lenkkeilemässä keskuspuistossa, joista kahdella kerralla eksyin. Kuvamateriaalia on siis keskuspuistosta. Sitten keskellä viikkoa oli vappu ja nyt tän viikonlopun osalta pakollinen raportointi on banaanilätyt. Melkein karppiresepti ja yksi helppo itsevalmistettava herkku lisää repertuaariin.
Kaivopuistossa oli todella paljon porukkaa, kiitos auringonpaisteen ja +14 asteen lämpötilan
Tämä oli tosi oudon tuntuinen viikko, kun keskiviikko oli vapaapäivä. Minulla oli suunnitelmissa mennä katsomaan vappuaattona Mantan lakitusta, mutta eihän siitä mitään tullut. Itse asiassa tiistai oli huonoin päiväni pitkään aikaan. Aamu alkoi sillä, että puuteri tippui lattialle ja meni tuhannen palasiksi. Sitten töissä ei onnistunut mikään. Joko en tiennyt tarpeeksi taustoja voidakseni tehdä juttuja ja toisten juttujen kohdalla mulla ei kertakaikkiaan ollut mitään hajua, miten homma tehdään. Ehdoton kirsikka kakun päälle oli kuitenkin, kun lähdin töistä ajoissa ehtiäkseni vaihtamaan talvirenkaani sovittuna aikana euromasterilla. Varasin puoli tuntia noin 7 minuutin ajomatkaan. Vaan kuinkas kävikään, tie oli tukossa! Siinä sitten kökin tunnin kilometrin matkalla ja tein heti u-käännöksen vastaantulijoiden kaistan kautta, kunhan pystyin, mutta en ehtinyt vaihtamaan renkaita. Enkä näkemään Mantan lakitusta, sillä juuri niitä aikoja olin jumissa autossa. En muista milloin viimeksi olisin ollut noin raivoissani. Teki mieli työntää auto mereen.
Mun kamera ei meinannut suostua yhteistyöhön sitten millään. Oikeastaan tää on aika taiteellinen kuva, kaikessa ylivalottuneisuudessaan...
Vappupäivä sujui hieman paremmin, pyörittiin ensin kavereiden kanssa kaupungilla ja suunnattiin sitten Kaivopuistoon ihmettelemään menoa. Ei meillä mitään piknik-värkkejä ollut, kun ei oltu suunniteltu asiaa, mutta tulipahan nyt kuitenkin fiilisteltyä. Valitettavasti oon huomannut, että töiden päälle saa todella surkeasti mitään aikaiseksi. Sitä vaan ajattelee koko ajan työ, työ ja työ ja sitten tulee ihan puskista sellaiset asiat kuin vappu ja se, että olisi ehkä kannattanut ennakolta suunnitella jotain, eikä vasta tiistai-iltana 21.30 laittaa tekstareita kavereille... Muutenkin oli puhetta eilen kylässä olleen ystäväni kanssa siitä, että kaikki valmistuneet, ei heistä enää kuulu mitään, kun ne käyvät vain töissä ja nukkuvat. Kaikki on ihan törkeän väsyneitä koko ajan.
Minä ja mun kaverit otettiin asemapaikaksi sellainen korkea kallio. Tuolla tuulen puolella oli huomattavasti vähemmän jengiä, kuin kallion suojaisalla puolella, jossa osa otti ilman paitaa aurinkoakin.
En siis ole ainoa! Mietin jo, että onko terveydessäni joku ongelmakohta vai mistä on kyse, kun väsyttää ihan törkeästi ja silmien ympärillä on sellaiset mustat pallot, että kävisin pandasta. Mulla ei varmaan koskaan ole ollut näin mustia silmänympäryksiä. Mutta jos sama ongelma on kaikilla muillakin vastavalmistuneilla juristeilla, niin ehkä ongelma on siinä, että hyppäys rennosta opiskelijaelämästä äärimmäiseen vaativaan aivotyöhön on liian iso. Menee varmaan aikaa tottua tähän.
Ei varsinaisesti pururata, mutta parempi kuin asfaltti
Sitäkin me mietittiin ystäväni kanssa, että jossain muualla varmaan voisi päästä vähän helpommalla. Ystävänikin sanoi, että lähes joka päivä on niin vaikeita työtehtäviä, että tekisi mieli hakata päätä seinään. Itselläni on vähän vaihtelevaa. Jos tiedän taustat ja kyse on jostain mitä olen ennenkin tehnyt, työpäivä saattaa olla ihan mukavakin. Minun luokitukseni mukaan parhaita työpäiviä on ne, kun tietää koko ajan mitä pitää tehdä ja miten se pitää tehdä. Karseimpia on sitten ne, kun ei joko tiedä mitä pitäisi tehdä tai sitten ei osaa tehdä sitä, mikä pitäisi tehdä. Noh, vastapainoksi pitää kai sitten ajatella, että ei sellaisella henkisesti helpolla työllä (vaikkapa siivous tai kaupankassa) hirveästi leiviksi lyö, palkka on varmasti niin matala, että vaikuttaa jo elämänlaatuun. Että ehkä näistä kahdesta kuitenkin vielä tämä aivot syövä työ kunnollisella palkalla.
Viitoista huolimatta, mä aina eksyn tuonne...
Arjen aherrukselle on ollut mukavaa vastapainoa painua läheiseen metsään. Sen nimi on keskuspuisto ja se alkaa Helsingin keskustasta ja jatkuu ihan Vantaan rajalle. Mun kotoa on kävellen 15 min ja juosten 10 minuuttia sen metsän reunaan. Se on oikein kaunis metsä. Siellä on muun muassa kallioita ja valkovuokkoja. Siellä ei ole varsinaista pururataa, mutta joku hiekkapohja siinä on, eli se on ystävällisempi jaloille, kuin asfaltti. Mutta siellä on niitä polkuja miljoona. Ja mä en oo vielä kertaakaan osannut sieltä pois eksymättä silloin, kun olen yrittänyt takaisin kotiin kävellen. Ensimmäisellä kerralla päätin, että kävelen keskustaan tai pasilaan ja tulen junalla takaisin kotiin, niin se oli ainut kerta, kun en eksynyt.
Tuolla kalliolla oli kiva istuskella ja kuunnella lintujen laulua
Esimerkiksi eilen olin ihan tuhannen eksyksissä. Olin ajatellut, että kuljen ensin pohjoiseen, sitten länteen ja sitten etelään, kunnes tulisin takaisin junaradan varteen. No ei mennyt kuin strömsössä, polkuja meni ja risteyksiä tuli, eikä mulla ollut enää hajuakaan missä olin. Sitten menin ulos metsästä ja aloin etsimään bussipysäkkejä, koska niissä on aina kartta. Bussipysäkkien karttoja lukien löysin lopulta takaisin kotiin. Että on vaikeaa :D Pakko ottaa ensi kerralla kompassi mukaan. Mutta on se sen verran hieno metsä, että pakko löytää sieltä joku sopiva ympyrä lenkiksi.
Ensimmäiset kukat valtaa alaa, kauniita ovat
Ja sitten on aivan pakko mainita uusi ruokaohje. Tai oikeastaan herkkuresepti. Banaanilätyt.
Tarvitset vain:
2 raakaa kananmunaa, 1 banaanin, kanelia ja tehosekoittimen. Ainekset kannuun ja wrum, sinulla on valmis taikina. Sopii mainiosti karpillekin, sillä epäkarpeinta tässä on tuo banaani, eikä se ole ainakaan minun mielestäni ollenkaan niin suuri rikos, kuin vaikkapa sokeri olisi. Tai karkki tai suklaa tai ihan mikä tahansa muu herkku. Banaani on kuitenkin vielä hedelmä! Se on osan väestöstä mielestä täysin terveellinen :D
Kyseisillä aineksilla saa aikaiseksi 3 noin 10 cm läpimitaltaan olevaa lättyä, mikä oli ainakin minun kaltaiselleni possulle ihan helppo määrä tuhota itsekseen, sivistyneille ihmisille tästä kai riittäisi 2 pienempää lättyä per henkilö eli annos olisi kahdelle. Näyttää ensin vähän jännältä tuossa pannulla ja sitä ajattelee, että paistuuko se ollenkaan. Mutta kun sen kääntää...
Se näyttää itseasiassa varsin normaalilta. Suosittelen kyllä kaatamaan pannulle kerrallaan vain pienen määrän taikinaa, että lätyn koko pysyy pienenä, koska isompaa lättyä on vaikea kääntää ilman, että se menisi palasiksi. Eli tämän tuotoksen rakenne ei ole ihan niin kestävä, kuin mitä normaalilla lättytaikinalla tehtynä olisi.
Tarjoilla voi sitten minkä kanssa haluaa. Jäätelö voisi toimia, minulla oli banaania ja vaahterasiirappia (hyi, hyi minä, epäkarppimaista...). Oli muuten hyvää. Tällaisia voinee sitten tarjota jälkiruokana tai miksei kahvipöydässäkin. Tai aamupalalla, jos on oikein kunnon kermaperse, niin kuin minä tänä aamuna...
Nam nam. Kuvassa siis vain 2 banaania ja 2 kananmunaa. Ja vaahterasiirappia... Ootteko koskaan nähneet paremman näköistä kahta banaania ja kahta kananmunaa? :D (ja oli muuten hyvä banaanikin! Oli varmaan ensimmäinen kerta yli vuoteen, kun söin banaania)
Pitää laittaa tämä banaanilättyjen ohje tuonne karpin ruuat-sivulle, minne kokoan toimivia juttuja. Siitä on oikeastaan tullut mun henkilökohtainen keittokirja, käyn itsekin joskus selailemassa sitä, kun mietin, että mitä tekisin ruuaksi.
Nyt varmaan pitäis alkaa sitten siivoilemaan konetta. Mulla on kiintolevyt täynnä, pakko varmaan käydä valokuvia tiukalla seulalla läpi ja poistaa kaikki ylimääräiset. Digikameralla kun on niin helppo ottaa valtava määrä kuvia ja sitten niitä kuvia aina jää tukkimaan konettakin.
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti