Dropbox, pelastajani!

Hei,

miten tää aika menee näin nopeasti. Mitään kerkeä ja niinpä edellisestä postauksesta vierähti taas kaksi viikkoa. Viikko sitten perjantaina oli viimeinkin se asianajajatutkinnon kirjallinen koe ja elämä meni heti kertaheitolla paljon mukavammaksi. Hatunnostoni vaan kaikille, jotka noin 40 tunnin työviikon ohessa opiskelevat. Minusta se oli aivan hirveää ja hyvin pitkälti kävi niin, että arkisin en pysynyt lukutavoitteissani ja viikonloppuna jouduin lukemaan sitten senkin edestä. 

Tosin, kuten oikiksessakin, silloinkin, kun ei lue, sitä kuitenkin stressaa siitä, että ei lue. Lopputuloksena siis se, että ikinä ei ole stressivapaata vapaa-aikaa. Vaan nyt se on ohi! Menee läpi tai ei, niin joka tapauksessa mun ei tartte opiskella useampaan kuukauteen, vaan työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin saan tehdä mitä haluan. Ah autuutta. 

Lumet lähti rytinällä, metsäpohjista tuli lammikoita

Viime lauantai meni lähinnä nukkuessa univelkoja pois ja sunnuntaina käytiin ystävän kanssa Ateneumissa katsastamassa Linnan aarteita-näyttely, jossa siis taidetta presidentin linnasta ja lisäksi siellä oli myös Eero Järnefjeltin näyttely. Lähes kolme tuntia me niitä ihmeteltiin ja ihasteltiin. Oli hassua nähdä livenä maalauksia, joita muistan nähneeni ainakin äidinkielen ja historian oppikirjoissa koulussa. Samalla tuli vähän kipinää myös itsekin taiteilla taas.

Aktiivisimmin minä olen taiteillut yläasteikäisenä, mutta sitten elämä on ollut niin kiireistä, ettei ole oikein jäänyt sille aikaa. Aikuisena vapaa-aika on mennyt lähinnä kirjojen, liikunnan ja netin parissa niinä hetkinä, kun olen yksin. Nyt kuitenkin ystäväni kanssa suunniteltiin, että lähdetään joku kaunis kesäpäivä (toivottavasti sellaisia osuu viikonlopuille!) Suomenlinnaan ja otetaan mukaan taiteilutarvikkeet ja sitten vaan maalataan yhdessä ja nautitaan. Oi että, eikö kuulostakin hyvältä? 

Läheinen metsä on yllättäen täynnä alppiruusuja, joku kasvitieteellinen kokeilu. Suomalaiseksi metsäksi näyttää oudolta.

Viime viikko meni tietysti töitä tehdessä, pitkiä päiviä oli ainakin maanantai ja torstai. Sain taas hyvän muistutuksen siitä, miten hankala ammatti mulla on vapaa-ajan suhteen. Vaikka lähes 95% ajasta olen töissä arkipäivisin 9-17, joskus tulee yllättäviä tilanteita. Mulla oli torstaiksi sovittuna autonrenkaiden vaihto täällä Helsingissä. Olin oikein kantanut keskiviikkona renkaatkin autoon, että voisin suoraan töistä surffata renkaiden vaihtoon. Vaan miten kävi? Poliisi soitti aamulla, että olisi vangitsemisoikeudenkäynti toisessa kaupungissa ja tarvitaan avustajaa. Työnantaja koulutuksessa, päätös asiasta jäi meikälle ja mahdollinen lähteminen myös minulle. Päätin sitten lähteä, kun ajattelin, että vangitsemisoikeudenkäynnit kestää normaalisti 15 min, niin mulle jää 1,5 tuntia aikaa ehtiä junaan, jolla kerkeän takaisin Helsinkiin siten, että ehdin vaihtamaan auton renkaat. No eipä mennyt niin kuin Strömsössä. Oikeudenkäynti kesti 2 tuntia ja minä olin Helsingissä iltakahdeksalta. Arvaatte varmaan, että jouduin jo oikeuden päätöstä odottaessani soittamaan Euromasterille ja siirtämään aikaa. Ja jos olisin ottanut puolustajan määräyksen itselleni, enkä työnantajalleni (tämäkin päätös jäi minulle), olisin nyt, lauantaina, vankilassa keskustelemassa päämiehen kanssa jatkosta. 

Tämä on nyt siinä mielessä surullista, etten voi harrastaa mitään, mikä vaatii tiettyyn aikaan viikossa jossakin paikassa olemista. Ja minä kun niin kaipaan mukaan takaisin aktiiviseen partiotoimintaan! Kaipaan eniten nimenomaan ryhmän vetämistä ja se olisi sellaista hommaa, että tarttis olla joka viikko tiettyyn aikaan vetämässä sitä ryhmää. Haluaisin myös jatkaa kuntonyrkkeilyn harrastamista ja se myös on sellainen, että tunnit olisivat varmasti kiinteinä aikoina. Kaikkein rasittavinta tässä on se, että kuitenkin 95% ajasta mulla on kuitenkin suhteellisen säännölliset työajat. Tai ainakin vielä on. Saa nyt sitten nähdä, että jos noita oikeudenkäyntejä alkaa tippumaan enemmän, ku ne on just niitä, joista ei ikinä tiedä miten käy. 

Pinkki on edelleen in. Jännä miten tää pinkki-turkoosi-smaragdinvihreä-innostus on kestänyt jo yli vuoden. Oon kyllä heti niin viehättävä tässä kuvassa, mutta asu siinä nyt onkin pääasia eikä meikäläinen.

Noh, vapaa-ajan käyttöä koskevat murheet eivät suinkaan ole olleet mun ainoita murheita viime aikoina. Mullehan on elämäni aikana käynyt 3 kertaa niin, että tietokoneen kovalevy on mennyt rikki ja olen menettänyt kaikki siihen astiset tiedostoni. Hommasin sitten tuossa noin 8 vuotta (8 VUOTTA! Miettikää miten pitkä aika) sitten ulkoisen kovalevyn, jonne aloin suhteellisen neuroottisesti panemaan talteen tiedostojani. Ja kun kyseinen tsydeemi vetää sisäänsä muistaakseni 360 Gt ja mun läppärin asemat (jotka on muuten tällä hetkellä täynnä...) 55 Gt, niin nyt on tilanne, että iso osa tiedoista oli vain ulkoisella kovalevyllä. Joka päätti viime sunnuntaina, että hän EI KÄYNNISTY! Olin niin paniikissa. Niin paniikissa, 8 vuotta mun elämästä, mm. kaikki oikeustieteellisen muistiinpanot ja valokuvat 8 vuoden ajalta, menetetty. Taas. Ei hemmetti. 

Voitte kuvitella, että 8 vuodesta oot jo valmis maksamaan ja niin jouduin lisäämään tietojen palautus 1000 euroa, hankintalistalleni ja soimaamaan itseäni siitä, että olin niin tyhmä, että kyseiset tiedostot olivat vain ja ainoastaan ulkoisella kovalevyllä. Yhdellä sellaisella. Yksi tekninen vempele, joka voi hajota, joka voidaan varastaa tai joka voi vaan muuten lakata toimimasta. Yhdellä sellaisella koko elämä.

Ja ihana turkoosi trenssi taas kaivettu kaapeista, jei. Heti niin paljon pirteämpi meininki kuin mustan villakangastakin kanssa.

Vaan sitten tapahtui ihme! En tajua, mutta maanantaina illalla päätin vielä yrittää ja se vaan käynnistyi. Alkoi jumalaton copy-pastettaminen. Minkä seurauksena mun läppärin kiintolevyt on nyt täynnä. Ja tein nyt sen, minkä mun setä mulle vinkkasi. Hommasin paikan, jonne laittaa tiedostot talteen. Dropboxin. Ja nyt mun tiedostot on tallessa netissä, mun ikiomalla Dropbox-tilillä. Aion hommata vielä kasan muistitikkuja ja laittaa niillekin asioita, sillä niiden ei pitäis mennä niin helposti rikki, kuin ulkoinen kovalevy voi mennä rikki. 

Mutta tää Dropbox. Ai että miten fiksu systeemi. Asiasta voi katsoa valaisevan videon täältä : https://www.dropbox.com/ Se on englanninkielinen, mutta kuvitus on niin tikku-ukko mallia, että englantia ymmärtämättömätkin (tai englantia jonkin verran osaavat kuten äitini) voivat ymmärtää mistä on kyse. Ilmaiseksi tuonne saa tehtyä 2 Gt:n tilin, itse maksan 9,90 dollaria (vähän päälle 7 euroa/kk), siitä että mulla on käytössäni 100 Gt. Tosin, just nyt en pääse täysin hyödyntämään tuota kapasiteettia, koska se dropbox-kansio vie tietysti tilaa myös mun omalta koneelta, jonka kapasiteetti rajoittuu D-aseman osalta 26 gigatavuun. Mutta se 2 Gt olisi ollut riittämätön mulle ja 7 euroa kuussa on mun mielestä pieni "vakuutusmaksu" siitä, että mä voin olla varma, että tiedostoni (ja siten tavallaan muistiinpanoni elämästäni ja tehdyistä töistä yms. vaiheistani) ovat turvassa. 

Dropbox on siitä kätevä, että kun on asennettuna se ohjelma koneelle ja tietokone on nettiyhteydessä, niin kaikki mitä mä dropbox-kansioon tallennan, päivittyy myös sinne verkkoasemalle ja edelleen kaikkiin muihin koneisiin. Eli jos mulla olisi läppärin lisäksi esimerkiksi älykännykkä ja pöytäkone, niin mä pääsisin myös niistä käsiksi tiedostoihin, joita mulla on läppärin dropbox-kansiossa. Nyt voin myös mennä esimerkiksi äitini tai veljeni koneella nettiin ja päästä dropboxin kautta käsiksi omiin tiedostoihini, jos tällainen tarve joskus tulisi. 

 

Lähikuva nassusta. Eikös vaan pinkki olekin mun väri? Passaa mun omiin värityksiin :)

Ainut haitta tässä on se, että Dropbox-kansio tietenkin vie tilaa myös koneen kiintolevyltä. Eli mä en voi heittää sinne 10 gigatavun edestä valokuvia ja olettaa, että en tarttis siihen 10 gigatavua vapaata tilaa myös koneeltani. Joten, kun mulla nyt on vaan tää läppäri, niin mä en voi dropboxiini laittaa sen enempää tiedostoja, kuin mitä mun läppärin kapasiteetti on. Eli se alle 55 Gt (koska c-asemalla on kaikkea muutakin hässäkkää, kuin mun tiedostoja). Että nyt tajuu varmaan äitikin, miksi mä tartten uuden läppärin. Ekassa gigantin sivuilta tsekkaamassani läppärissä on 750 Gt:n kovalevy. Se on yli 10 kertaa enemmän tallennustilaa, kuin tässä mun nykyisessä...

No mutta, ei kai mulla kummempia. Nautin vapaa-ajasta ja kirjoittelen ensi kerralla mun toisesta uudesta rakkaudesta, Keskuspuistosta! Se on mun uusi "Santahaka". Santahaan ollessa siis paras lenkkeilypaikka kotikaupungissani Kokkolassa. 

Ottakaahan oppia mun virheistä ja varmistakaa, että tärkeät tiedostonne ovat tallella useammassa paikassa kerrallaan :)