Sadepäivän pohdiskeluita

Hei,

nyt ei oo tällä viikolla tapahtunut hirveästi mitään ihmeellistä, joten tällä kertaa voisi turista enemmän ajatuksiaan. Pari pointtia kuitenkin ensin. Olen tässä 3 kk elänyt takuupalkalla ja odotellut provisioiden maksamisen alkamista kuin kuuta nousevaa. Keskiviikkona selvisi, että vaikka laskutettu on kohtuullisesti, niin tuloutumista on tapahtunut todella surkeasti. Huvittavaa on, että olin murehtinut tilannettani oikeastaan jo ennen kuin siihen oli aihetta. Nyt siihen nimittäin on. Nimimerkillä nettotulot 1100 e/kk. Oisitteko uskoneet lakimiehestä, joka tekee 40 tunnin työviikkoa? Kyse ei oo siitä, että mulla olis kiinteä palkka noin pieni, vaan että mulla on kokonaan provisiopalkka ja tehdyt työt eivät ole tuloutuneet yritykselle, joten mäkään en saa rahojani.

Sanotaanko, että jos meinaan euroakaan käyttää kuukaudessa ruokaan, pitää joku/jotkut laskut jättää maksamatta. Ja siis mun laskut on vuokra, autolaina, autovakuutus, puhelin/netti, matkakortti ja visan lyhennys. Ei mitään muuta. Että mahtavat vaihtoehdot, jättääkö maksamatta asunnosta (johtaa ennen pitkää häätöön), pankille (seuraa megalomaanisia ongelmia), matkustaa pummilla ja pelätä henkensä edestä lipuntarkastajia vaiko jättää saunalahden laskut maksamatta, joka johtais jollakin aikataululla netistä ja puhelimesta luopumiseen. Sanomattakin selvää, että kaikki vaihtoehdot johtaa ulosottoon, luottotietojen menetykseen ja sitä kautta elämän pilalle menemiseen, koska mun ammattissa luottotietojen pitää olla kunnossa tai en voi harjoittaa ammattiani. 

 

No näin ei ainakaan vielä käy, koska mun perhe ja isovanhemmat on taas pelastamassa mua pulasta, mutta voi elämä kun ottaa lujille henkisesti. Kun haluaisi kovasti pärjätä itse omillaan ja ansaita tekemällään työllä elannon, eikä olla keneltäkään muulta vinkumassa apua. Mieliala vaihtelee nyt masennuksesta raivoon, mitä tulee näihin rahajuttuihin. Masennus, ku tilanne on niin huono, etten selviä itse ja raivo, kun vaihtoehdot olivat kieltäytyä tarjotusta todella hyvän työkokemuksen antavasta työstä tai sitten ottaa se työpaikka vastaan ja kärsiä nahoissaan yrittäjänriski, vaikka olenkin työntekijä. Osittain on myös vähän hyväksikäytetty olo, koska mikä korvaus se 1300 (brutto) on täysipäiväisestä lakimiehen työstä? Helkkari, oon parhaimmillani laskuttanut asiakkaalta yhdestä päivästä yli 4000 euroa (mikä ei ollut tuloutunut vielä, samperin vakuutusyhtiöt...). Tiedän, ettei nää ole mun lopullisia palkkoja sikäli, että mulla on edelleen oikeus niihin, mitä oon laskuttanut, kunhan valtio/vakuutusyhtiöt/asiakkaat ne joskus maksaisivat. Mutta silti mä olen harmissani.

Onhan tässä maailmassa monella ihmisellä vaikeaa, paljon vaikeampaa kuin minulla, mutta silti tuntuu, että näen ympärilläni vaan niitä onnistujia, jotka saavat isoilta työnantajilta kunnon korvausta (tai edes elämisen turvaavaa korvausta) tehdystä työstä. Ja minä oon joutunut ensinnäkin tekemään yhteensä 8 kk töitä täysin palkatta (työharjoittelut), sitten oli sellainen työpaikka, missä oli kaikki muut asiat päin helvettiä paitsi palkka ja nyt on työpaikka, jossa on kaikki muut asiat aivan loistavasti, paitsi tää palkka. Mä niinku en saa tätä millään kohdilleen. Että voi raato. 

 

Mutta, pakko kai se on lopettaa surkuttelu ja yrittää oikeasti keskittyä positiivisiin asioihin. Joskus olen kuullut sanottavan, että se mihin keskittyy, lisääntyy ja mihin muuhun mä oon viimeiset 3 kk keskittynyt kuin taloudelliseen tilanteeseeni? Niinpä. Nyt kun oon viimeinkin saanut purkaa ilmoille pahan oloni (tässä ja viime postauksessa), niin yritetään keskittyä positiivisiin asioihin jatkossa. Myös minä pääni sisällä. Pistetään siis kiitollisuuslistaa. 

Nykyinen työni on minulle upea mahdollisuus oppia asianajajan työstä. Työajallani teen pelkästään juristin töitä ja työtehtäväni ovat erittäin vaihtelevat, joten minulle on kehittymässä hyvä perusosaaminen yleisimmistä oikeudenaloista, joiden parissa tavallisten ihmisten ongelmat ovat. Erittäin arvokasta on kokemus, jota saan prosessaamisesta. Eli maallikkokielellä sanottuna oikeudenkäynneissä ramppaamisesta. Lisäksi minulla on työnantaja, joka on joku super-ihminen. Tai siis todella hyvä juristi. Saakeli se osaa kaiken ja tekee hirveän hyvää jälkeä. Ja se vaatii enemmän tai vähemmän täydellistä suoritusta multakin. Missään ikinä koskaan, mun ei ole tarvinnut yrittää ja tehdä näin paljon töitä saadakseni työni jäljen sellaiseksi, että se riittää minulle asetettuihin kriteereihin. (perinteisenä ysin tyttönähän mulle asetetut kriteerit on aina olleet jopa alemmat, kuin mihin mä tuosta noin vaan yrittämättäkin pystyn) Tämä on välillä hyvin rankkaa, mutta tiedän, että nyt on äärimmäisen hyvä paikka kehittyä todella hyväksi, koska minulta vaaditaan niin paljon. 

Työni tarjoaa myös hienoja onnistumisen kokemuksia. Tuntuu joka kerta upealta "voittaa" juttu, vaikka asiakashan siinä sinällään voittaa, minä vain tuon esiin hänen näkökulmaansa, mutta jotenkin haluaisin ajatella, että joku merkitys nyt silläkin on, miten minä toimin, argumentoin ja mitä olen kaivanut esiin asiakkaideni pointtien tukemiseksi. Erityisen hieno voitto oli itse asiassa toissapäivänä. Posiitivista palautetta olen saanut kiitollisten asiakkaiden lisäksi yllättävää kyllä myös tuomioistuimien jäseniltä. Se on ollut huippua, koska vaikka työnantajani antaa välitöntä ja suoraa palautetta kirjallisista töistä (kaiken maailman valitukset, lausumat, vastaukset ja hakemukset yms.), niin oikeussalissa hän ei kanssani koskaan ole, joten varsinaisesta oikeussalissa tapahtuvasta työnteosta saan  harvoin muuta palautetta kuin sen, että voitanko vai häviänkö jutun. Jos voittaa, ainakin jotain on tehty oikein :D

Mitä työn ulkopuolelle sitten tulee, niin jo ennen taloudellisen tilanteen romahtamistakin oli tiedossa, että vuokrantanajani haluaa myydä asuntoni, mikä voi tarkoittaa, että lennän kuin leppäkeihäs tästä jonkin ajan sisällä, vaikka oma taloustilanteeni sallisikin minun asua tässä jatkossakin. Mutta pitää yrittää olla kiitollinen, että saan asua tässä ihanassa asunnossa edes tämän 6 kuukautta. Tämä menee vähän kategoriaan, että ei pitäisi surra jonkin päättymistä, vaan olla iloinen, että se tapahtui. 

Ja löydän minä sitten elokuun jälkeen itseni mistä tahansa, niin osoittautui ihan kivaksi kokemukseksi asua Helsingissä. Ei syntynyt mitään pakottavaa tarvetta jäädä tänne, mutta oli hauskaa vaihtelua, kun on oikeasti toimiva joukkoliikenne, vilinää ja melskettä, Pohjanmaahan ja Lappiin verrattuna hyvin erilainen luonto (voi että mä rakastan näitä etelän lehtipuita!) ja oppi muutenkin tuntemaan Helsingin. Aiemmin oli nimittäin hyvin harvoin asiaa tänne ja silloin yksinkertaisetkin asiat (esim. täällä suunnistaminen) tuntuivat vaikeilta. Nyt tietää suunnilleen missä mitäkin on ja osaa liikkua täällä, jos tarve tulee. 

Painoni kanssa olen polkenut paikallani jo hyvin pitkään, mutta olen äärimmäisen kiitollinen, että olen oppinut tavat, joilla saan painoni pysymään näissä lukemissa. Minun ei tarvitse enää koskaan olla niin iso kuin olin tuossa muutaman vuoden ajan. Ehkä ajan kanssa, tässä jossain välissä, mä taas aktivoidun ja ahkeroin seuraavan etapin tässä painoprojektissa. Mutta nyt olen kiitollinen jo saavutetusta. 

Ja ennen kaikkea mulla on ihanat ystävät, perhe ja sukulaiset. Näistä olen aina osannut olla kiitollinen, mutta erityisesti nyt, kun mulla on hätä. Ilman heitä joutuisin tilanteeseen, jolla olisi hyvin pitkäaikaisia ja hyvin haitallisia vaikutuksia. Toivon, että voin joskus vastavuoroisesti olla heidän tukenaan ja apunaan. 

Minulla on jalasta hermo mennyt, mutta muuten olen aina terve ja jaksan tehdä kaiken haluamani. Terveyttä ei aina osaa arvostaa ennen kuin sen menettää, mutta itse olen pistänyt merkille poikkeuksellisen terveydentilani, kun tuntuu, että facebookissa ainakin jotkut tuntuvat olevan ihan vähän väliä sairaana. Aina kun joku valittelee sairastavansa taas, muistaa itse, että onneksi on terve. 

Ja sitten on kaikki pienet materialistiset asiat, jotka tekevät minut niin onnelliseksi. Ipodit ihanine musiikkeineen, maailman kauneimmat astiat... joo, olette kuulleet kyllä tämän listan ennenkin :D Ja ne ballerina-malliset pinkit crocsit, ne on ihan maailman parhaat kesällä! 

Positiivista juhannusviikkoa kaikille :)