Kauniita päiviä Kokkolassa ja Suomenlinnassa

Heissan,

viime viikonloppuna jäi blogi päivittämättä, kun mulla oli 4 päivän miniloma ja suuntasin lataamaan akkujani Pohjanmaalle, eikä lyhyttä aikaa siellä luonnollisesti halua käyttää läppärin ääressä kököttäen. Säät sattuivat suosimaan ja mittari oli lähes koko visiittini ajan lähes 30 asteessa. Aiemmista Kokkolan vierailuista poiketen en tällä kertaa halunnut änkeä kalenteriani täyteen metodilla "näe kaikki mahdolliset ihmiset", sillä halusin nimenomaan ottaa nämä päivät lepäämisen ja perheen parissa olemisen kannalta. Elokuussa, kun mulla on 9 päivän loma, niin sitten toivottavasti osuu aikatauluja yksiin muiden kanssa sen verran, että ehditään treffailemaan. 

"Perhekuva" Laajalahdesta, oli yllättävän ihanaa seistä vedessä

Mun loma alkoi ärsyttävissä merkeissä, työpäivä kesti oletettua pitempään ja pääsin lähtemään Helsingistä vasta kuuden aikaan illalla. Ajoin siis Kirpun Pohjanmaalle, jossa arvelin sen käyvän paremmin kaupaksi kuin täällä Helsingissä, missä kukaan ei oikeasti tarvitse autoa, koska julkisilla pääsee joka paikkaan. Oli ihan sikakuuma ajaa ja Seinäjoella säikähdin kuoliaaksi, kun jarrutuksesta huolimatta peltipoliisi päätti välähtää. Siinä sitten enemmän tai vähemmän koko loppu loman pohdiskelin, että minkähänlainen pikavoitto sieltä on tulossa, kun ei oikein ole varaa yhtään mihinkään ylimääräiseen. Asia ratkesi kuitenkin onneksi jo tämän viikon keskiviikkona, kun postissa tuli kirjallinen huomautus poliisilta. Ylinopeus oli ollut 5 km/h, joten ne oli sitten armahtaneet mut. Mutta huh, että mä sain noista pöntöistä kammon. Ihan typerää laittaa niitä välittömästi nopeusrajoituksen muutoksen jälkeen niin, että ei voi edes moottorijarruttaa. Onneksi mä en näillä näppylöillä aja autoa enää jatkossa kuin ehkä pari kertaa vuodessa. 

 

Ainakin kerran kesässä on käytävä Pietarsaaressa

Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä tuli pyöräiltyä, valokuvailtua ja muuten vaan hengattua Kokkolassa äitini ja veljeni kanssa ja sitten perjantaina me suunnattiin äidin kanssa kahdestaan Pietarsaareen. Siellä on sellainen ihana Koulupuisto, missä on kauniita kukkia, puita ja lampi suihkulähteineen. Siellä oli tosi mukava istuskella ja jutella. Myöskin päivitetyn bannerin kaksi kuvaa on kyseiseltä reissulta. Tuo puun juurella istumiskuva vaati suuria uhrauksia multa ja äidiltä, sillä kun siirryttiin auringosta varjoon, oli kimpussa välittömästi miljoona todella äkäistä hyttystä. Se oli ihan uskomatonta, miten ne hyökkäs niin nopeasti ja niin suurella voimalla. Otettiin kaksi kuvaa (onneksi onnistui jo toisella, normaalistihan pitää ottaa 500 kuvaa, josta yksi onnistuu...) ja juostiin karkuun. Lauantai meni pitkälti serkkuni ylioppilasjuhlatunnelmissa ja sunnuntaina istuinkin sitten kaverini kanssa puoli päivää junassa takaisin Helsinkiin. 

 

 Se on vaan niin kaunis paikka :)

Helsinkiin oli kamalan haikea palata, kun siinä kohtaa näytti, että seuraavan kerran ehdin Pohjanmaalle tyyliin jouluna tai jotain vastaavaa. Tällä viikolla sitten työnantajani kuitenkin ilmoitti, että mun pitäis pitää myös muut mun määräaikaisuuden aikana kertyvät lomat. Eli 10 päivää pitäis johonkin tunkea. Tää on kaksipiippuinen juttu, toisaalta hirveen kiva saada pitää lomaa ja käydä uudemmankin kerran Pohjanmaalla (viikolla 34, eli oon siellä 17.8.-25.8.), mutta toisaalta pelottaa jo nyt, että miten se vaikuttaa mun tuloihin, kun mulla on provisiopalkkaus, niin en luonnollisestikaan saa senttiäkään rahaa lomani ajalta. Mikä tarkoittaa, että elokuussa mä tienaan vain 3 viikkoa. Ongelma ei realisoidu vielä elokuussa, koska provisiot maksetaan jälkikäteen, mutta jossain kohtaa se kyllä realisoituu. Sormet ristiin, että tulis elokuun muille viikoille hirveesti oikeudenkäyntejä/muuten vaan töitä, että kompensoituisi tuo loman pitäminen mahdollisimman optimaalisesti. 

 

 Näiden Pohjanmaan kuvien kankaiden jälkeen Helsingin vehreät metsät ovat olleet hyvää vaihtelua

Tämän viikon keskiviikkona mua odotti postissa myös seuraavanlainen ilouutinen: 

Haa! Mä tein sen. Ykkösellä läpi. (Muokkasin kuvasta pois sukunimeni, koska "puoli anonyymisti" tätä blogia pidän) Voi vitsit mä olen onnellinen tästä. Oli ihan todella tuskainen työ valmistautua asianajajatutkinnon kirjalliseen kokeeseen samalla, kun oli juuri aloittanut uudessa vaativassa työpaikassa ja ammatissa. Tuohon kokeeseen koealue oli sinänsä varsin maltillinen 1200 sivua, mutta vaikean siitä teki se, että se tosiaan piti sitten osata samanlaisella tarkkuudella, kuin esimerkiksi pääsykokeissa pitää osata. Yksi kysymys oli esimerkiksi "piirrä koeaineistossa ollut malli sisäpiirirekisterilomakkeeksi". Voitte vaan arvata, että esim. minä (ja varmaan monet muutkin) oli sivuuttaneet kyseisen lomakkeen "ei tätä tartte kuitenkaan osata, mä opettelen mikä sisäpiirinrekisteri on ja miksi se pitää olla"-ajatuksin. Kokeen läpipääsyyn piti saada oikein vähintään 50% ja esimerkiksi tammikuun kierroksella puolet osallistujista hylättiin ja ne oli joutuneet jopa laskemaan pisterajoja, että edes puolet pääsi läpi. Ja vaikka kokeeseen voikin nykyään osallistua myös oikeusnotaarit, eli käytännössä oikiksessa vielä olevat, joilta puuttuu oikeustieteen maisterin paperit, niin veikkaisin silti, että suurin osa osallistujista on valmiita juristeja. Kuin vaikea on koe, jos juristeistakaan ei pääse kuin puolet läpi? Mutta mun osalta vaikein osuus on nyt takana. Nyt pitäisi vain keksiä, mistä taion 1500 euroa, että voin osallistua niille koulutusosioille. Sormet tässäkin asiassa ristiin, että saan jatkaa työpaikassani ja että työnantaja maksais ne... 

 

 Kaikkea sitä Helsingissä näkeekin. Luulis, että jos on varaa tuollaiseen autoon ja Louis Vuittonin matka-arkkuun, niin ois varaa pitää koirakin turvallisesti auton sisällä...

Työjutuista sen verran mainittakoon vielä, että mä tässä ihmettelin tällä viikolla työnantajalleni, että mitä ihmettä, oon ollut työpaikassani jo 3 kk ja silti tuntuu, että oon vieläkin ihan pihalla. Kaikissa aiemmissa työpaikoissani olen 3 kuukauden kohdalla osannut jo hommani ihan suvereenisti ja työteho on luonnollisesti sen mukainen. Työnantajani vain tokaisi tähän, että tämä on hirveän vaikea ammatti. Olen samaa mieltä.

 Esplanadin puisto. Kauniina kesälauantaina keskustassa riittää väkeä. Ilmeisesti oli joku sambakulkuekin.

Silti ärsyttää suunnattomasti, kun aina on ongelma joko kohdassa "mitä" eli en tiedä mitä pitäis tehdä tai sitten kohdassa "miten" eli tiedän, että joku asia pitäis tehdä, mutta mulla ei ole hajuakaan, että miten. Ärsyttää, kun en pysty olemaan niin tehokas kuin haluaisin olla. Ärsyttää, että vaikka kuinka yrittää tehdä parhaansa ja yrittää oppia asioita, niin silti on aina joku ongelma. Tosin tällä viikolla oli myös minusta riippumattomia ongelmia. Maanantaina ei toiminut verkkoasema ja työohjelma ollenkaan, mikä tarkoittaa, että minä olin sitten noin 8 tuntia töissä saamatta siitä senttiäkään rahaa. Provision paska puoli: se että jollain ulkopuolisella taholla ongelma, etkä sen vuoksi voi tehdä töitäsi, tarkoittaa, ettet saa palkkaa ollenkaan. Uransa alussa olevat ihmiset: yrittäkää välttää provisiopalkkausta, se ei oikein ole vielä tässä vaiheessa itselle edullisin vaihtoehto. 

 

Kauniilla säällä myös meri oli valkoisenaan purjelaivoja/optimistijollia/no tuollaisia

Tänä viikonloppuna olen taas aktivoitunut Helsingin tutkimisessa. Tänään oli upea aurinkoinen sää, joten suuntasin Suomenlinnaan. Tosi huippua, että sinne pääsee sillä samalla HSL:n kausikortilla, mikä mulla on pakko olla muutenkin työmatkojen takia. Eli käytännössä mä pystyin lompsimaan sinne "ilmaiseksi". Historia ei ole minua koskaan juurikaan kiinnostanut, mutta Suomenlinna on "oikein ihana puisto keskellä merta". Siellä oli ihan mielettömän paljon kukkia maassa, isoja syreenipensaita, kauniita lehtipuita ja merelläkin oli tosi paljon purjeveneitä. Se oli siis oikein ihana paikka sellaiseen "kulje ympäriinsä, nauti auringosta, maisemista ja luonnosta ja valokuvaile"-aktiviteettiin, mitä mä mielelläni teen. Voisi taas laittaa tähän pienen kuvakollaasin sieltä. 

 

 

Istuskellessani lautassa takaisin kauppatorille, sain hyvät naurut, kun vieressä oleva lapsi sanoi "Äiti, katso, vauvalaiva!". Tässä kohtaa mäkin aloin etsimään jotain optimistijollaa tms. pientä "laivaa". Ja sitten lapsen äiti kääntyy katsomaan mitä lapsi osoittaa. "Vauvalaiva? Tuo Silja Line on kyllä aika iso laiva..." :D 

Hassua asua kaupungissa, jossa käy viikot normaalisti töissä ja sitten viikonloppuna voi "turisteilla". Jossain mielessä tää on tosi kivaa. Pitää vaan yrittää kiertää kaikki paikat ja "ottaa kaupunki haltuun", niin kauan kuin tätä riemua riittää. Jos olen jotain tässä elämässä oppinut, niin kotoa pois muuton jälkeen elämä on heitellyt todella kovasti kaupungista toiseen ja taloudelliselle turvallisuudentunteelle yms. muulle luksukselle, jota mulla oli kotona, on todellakin saanut heittää hyvästit. Vaikka olen saanut todella paljon tukea äidiltäni ja isovanhemmiltani, enkä ilman sitä olisi selvinnyt yhtään mitenkään, niin silti on ollut jo vuosia sellainen mörkö väijymässä tietoisuuden rajamailla, että oksat pois. Nyt se mörkö on niin lähellä, että mä heräilen aamuyöllä neljältä miettimään, miten saisin laskuni maksettua. Tästä onkin saanut hyvin perspektiiviä siihen, miten elämä voi mennä joskus vaikeaksi ilman, että oot itse suoranaisesti syypää. 

Esim. meikäläisen ongelmien syy on suurinpiirtein tällainen kehityskulku: et saa vuosikausiin kesätöitä yrityksistäsi huolimatta, nostat opintolainaa ajatellen, että valmistut ammattiin, jossa pitäisi teoriassa olla hyvä työllistyminen ja sellainen tulotaso, jolla opintolainat voi maksaa pois. Työllistyminen ei kuitenkaan valmistumisen jälkeen menekään ihan putkeen ja kun lopulta saat työpaikan, joudut ostamaan auton, koska työmatka on niin pitkä ja julkisilla ei pääse työpaikalle. Sitten siinä autossa tulee kaikkia ongelmia, vaihdat toiseen autoon ja siitä tulee autolaina lyhennyksineen taloudelliseksi rasitteeksi. Sitten asiat menee mahdottomiksi ja joudut purkamaan työsuhteesi, että pysyt järjissäsi. 4 kk työttömyys ennen uutta työpaikkaa. Uudessa työpaikassa annetaan olettaa, että saat palkkaa tietyn summan ja sitten teet sen mukaisia valintoja esim. asunnon suhteen (muutin kivaan yksiöön, jossa on ei-kiva vuokra 700 e/kk). Ja sitten käy ilmi, että hyvä jos saat palkkaa edes puoliakaan siitä mitä on annettu ymmärtää. Vertailukohdaksi kerrottakoon, että arvelisin tällaiset tulot olevan vaikkapa kokeneella kaupan myyjällä. (niin että miettikää kuin reilua on tehdä provisiolla töitä vastavalmistuneena, kun se johtaa siihen, että saat lakimiehen törkeän vaikeiden tehtävien tekemisestä palkkaa saman verran, ku joku toinen saa kaupan myyjänä toimimisesta. Oon nimittäin kokeillut sitäkin ja se on todella paljon helpompaa hommaa joka tasolla.) 

Ja näin meillä on tilanne, jossa totuus on, että työssäkäyvänä lakimiehenä mulla on huonompi taloudellinen tilanne, kuin mitä mulla oli, kun mä olin työttömänä (ei autoa ja pienempi vuokra). Life is a bitch. Mutta yritän ottaa tämän kehittymis/kasvamiskokemuksena. Jos mulla joskus on taas asiat hyvin, niin osaanpahan arvostaa ihan eri tavalla. Halusin oikeastaan kertoa tämän siksi, että blogeissa, tässäkin, yleensä kerrotaan elämästä vain niitä onnellisia puolia ja sitten jotkut siellä ruudun toisella puolella saattaa ajatella, että kaikki on kunnossa ja ok. Ei aina ole. 

Elämä voi potkia yllättävän pahasti niitäkin, joiden näennäisesti pitäisi olla hyvässä asemassa. Niin kuin vaikka se lähijunassa vieressäsi istuva jakkupukuinen töissäkäyvä juristi, jonka on pidettävä huoli siitä, että ruokaan ei kulu viikossa 30 euroa enempää rahaa, että tulot riittäisivät sellaisten menojen maksamiseen, joita ei ainakaan välittömästi saa poiskaan. Oon kyllä miettinyt, että pitäiskö muuttaa Vantaalle tai muuten vaan johonkin koirankoppiin, että sais asumiskulut pienemmäksi. Olen myös yrittänyt myydä autoani jo 3 kk, että pääsisin menoista, joita se aiheuttaa. Mutta kun elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee. Ehkä tää tästä joskus, yritetään pysyä pääosin positiivisena.