Syksyn fiilistelyä

Hei,

taas on elämä vienyt siihen malliin, että bloggamiseenkin tuli parin viikon tauko. Jos nyt tällä kertaa höpisisi ihan muista asioista kuin ikuisesta paino/liikunta/ruoka-hässäkästä. Eli elämästä yleensä ja syksyn fiilistelyä. Nyt on nimittäin pari (yli 70) ruskakuvaa ja pitkän kuuman kesän jälkeen tää syksy on vaan taas niin kiva. Viimeksi vuonna 2010 oli vastaava kesä ja silloinkin mä olin melkein jouluun asti ihan fiiliksissä syksystä. Nyt käy varmaan samalla lailla, etenkin kun tää Lappeenranta vaikuttaisi olevan ihan mielettömän vehreä "lehtipuukaupunki". Ja Saimaan rannalla, niin saa vähällä vaivalla ihan hienoja maisemia. Kaupungin toistaiseksi parhaat kuvaus maastot vaikuttaisivat olevan tässä ihan kilometrin sisällä mun kodista. Kelpaa.

 

Pohjanmaantytöstä tuntuu, että kaikkialla muualla on ihan törkeet korkeuserot. Niin myös Lappeenrannassa...

Syy miksei 2 viikkoa sitten tullut blogikirjoitusta on, että silloin viikonloppu jäi käytännössä melkein kokonaan välistä. Kävin perjantai-iltana käräjänotaarien ja yhden käräjätuomarin kanssa baarikierroksella ja heräilin lauantaina siihen, että työnantaja soitti, että tarttis mennä sunnuntaina oikeudenkäyntiin. Silleen tosi kivaa. Lauantaina piti sitten hoitaa kaikki viikon lounaiden tekemiset, pyykkäämiset yms. kotityöt ja valmistautua siihen sunnuntain oikeudenkäyntiin. Sunnuntai meni sitten siinä oikeudenkäynnissä. Vaikka oli kyse vaan vangitsemisoikeudenkäynnistä, niin ku oli useita vastaajia, yksi tulkki ja kaikki avustajat halusivat jutella päämiestensä kanssa niin kun minä pidin ensimmäisenä palaverin ja meidän oikeudenkäynti oli viimeisenä, niin siinä se sitten meni. Ja sitten ku sieltä joutui vielä tulemaan bussilla takaisin Lappeenrantaan, niin siinäkin meni tunti. Ois voinut poliisi tuoda poiskin, ku mä sen kyydissä sinne pääsinkin. Siis hei, kuinka hyvää palvelua, että oikein kotiovelta haetaan :D 

 

 Selvästikin potentiaalinen reitti kävelylenkeille...

Viime viikonloppuna mä tein haastehakemusta siihen asianajajatutkintoon liittyen. Vaikka itse haasteen tekeminen on suhteellisen yksinkertaista, etenkin kun mä löysin siihen sen korkeimman oikeuden tapauksen, mikä on melkein suora kopio kyseisestä kuvitteellisesta oikeustapauksesta (tai oikeastaan niin päin, että tuo meidän kuvitteellinen oikeudenkäynti on kopio siitä yhdestä korkeimman oikeuden tapauksesta), niin silti siihen asiasisällön haltuunottoon meni yhteensä varmaan joku 15 tuntia. Mä en oo muutamaa yksittäistä toimeksiantoa lukuunottamatta joutunut hirveästi sopimusoikeuden parissa touhuamaan, niin kesti tovi palautella mieleen miten sopimukset syntyy ja miten niitä tulkitaan yms. 

 

 1 km pururata, ihan hienot maisemat tosin... Saimaa tuossa puiden takana

Olen nyt myös aloittanut vetämään sitä sudenpentulaumaa. Siinä on 7 tyttöä, iältään 7-9 vuotiaita. Hassua, että oon koko ikäni yrittänyt parhaani mukaan pysyä erossa sudenpennuista ja nyt mun viikon lempparihetki (no okei, heti perjantai-illan "pääsen töistä fiiliksen" ja muutenkin viikonlopun jälkeen) on tuo maanantai-ilta, kun on koloilta. Niin parhautta. Päivisin ku yrittää aivot rusetilla ratkaista ihan liian vaikeita ongelmia (ette usko miten solmuun ihmiset asioitaan saa tai miten vaikeaa rikosjutuissa on joskus kaivaa esiin se näyttö, joka osoittaa päämiehen syyttömäksi) niin on aivan ihanaa, kun voi pyörittää hyppynarua, opettaa miten kirjoitetaan orava (ja miltä eri kirjaimet näyttää) ja kuunnella lasten juttelua. Tuon ikäiset on just sellaisia "Krisu, Krisu, arvaa mitä...", koko ajan kauhee selitys ja ne kilpailee huomiosta. Vaikeinta on kyllä, ku yrittää huomioida kaikkia tasapuolisesti. Mutta heti niin mukavaa touhua, että oksat pois. Viikon ainoa hetki, kun en mieti sekuntiakaan työjuttuja (tai muita to do-velvoitteitani) on tuo laumailta. Niin oikea päätös, että menin mukaan tuohon. Työnanaja vähän nirpisteli, kun mä sanoin, ettei sitten maanantai-illoille kuulusteluita, oikeudenkäyntejä tai palavereita, mutta se saa nyt luvan tottua ajatukseen :D 

 

 Ruska alkaa hiipiä Karjalan kunnaille...

Toinen äärimmäisen tärkeä juttu on, että mä saan viimeinkin uuden sängyn! Jee! Tässähän on sellainen tausta, että mulla ei ehkä koskaan ole ollut uutta sänkyä. Tai ehkä ihan lapsena (kun oon ensimmäinen lapsi ja myös serkuksista vanhin), mutta siitä ei ole muistikuvaa. Mulla oli (omasta halustani) jonkin aikaa sänkynä isäni työhuoneen vanha vuodesohva. Sitten mulla oli X vuotta sänkynä mun velipuolen vanha 80 cm runkopatja. Josta petti yksi jalka. Mä oon puolitoista vuotta sitonut sitä jalkaa narulla kiinni, liimannut sitä, teipannut sitä ja naulannut sitä. Mikään ei auta ja siitä vaan lohkes enemmän ja enemmän irti. Kunnes se petti kokonaan. 

 

Viime torstaista asti sängynjalkanani on toiminut Suomen Laki I-III ja Maakaaren järjestelmä II. Ja koska mä arvostan kirjahyllyä myös esteettisenä näkymänä, haluan ne kirjat sieltä takaisin hyllyyn. Joten ostin lauantaina itselleni 120 cm leveän ihan uuden runkopatjan. Odottelen sitä saapuvaksi tuossa lokakuun toinen päivä. Se olkoon tämän vuoden syntymäpäivä lahja. Siihen menee 3 kuukauden ajan "palkan ylimääräiset" (eli kun mun palkka nyt ainakin 3 kk ajan ylittää tietyllä summalla mun äärimmäisen välttämättömät elinkustannukset) tai vaihtoehtoisesti mahdolliset syntymäpäivärahat, mutta ei tuosta oikeasti tullut enää yhtään mitään, ku nukkuminen on äärimmäisen vaikeaa, kun pitää koko ajan keskittyä siihen, ettei liikahdakaan, ettei se sänky taas lähde alta. Tosin tuo kirjasysteemi on tosi vakaa, mutta kuten sanottua, ei sitä halua pysyväksi ratkaisuksi jättää. Niin tai näin, upouusi, jumalaisen leveä sänky on totta lähitulevaisuudessa. Ei se ole niin hieno kuin veljelläni on (köh köh, tämä on kaupungin halvimman huonekaluliikkeen halvin tuon levyinen runkopatja), mutta hei siinä on 4 jalkaa! Ja se on 120 cm leveä! Eli se on täydellinen. Ja 100 % parannusta nykyiseen verrattuna.

Asiasta kukkaruukkuun. Tai tässä tapauksessa suoraan metsään. Mä tein tuossa lauantaina tiedusteluretken paikalliselle pururadalle. Plussaa maisemista ja muutenkin vehreydestä. Mutta! Se lenkki on vain 1 km pituinen. Voitteko kuvitella miltä se tuntuu, jos oot tottunut, että reittejä on aina 3 kilometristä pitkästi yli 10 kilometriin (kuten Helsingin keskuspuistossa)? Se tuntuu siltä, että kävelet sen ympäri 12 minuutissa ja mietit sitten, että kiertääkö uudestaan vai lähteäkö jonnekin muualle. Luulen, että se soveltuu sellaiseksi "käy ennen työpäivää heittämässä muutama kieppi"-touhuun, mutta ei viikonlopun "tassutele 1,5 - 2 tuntia"-lenkiksi. Mutta mä mietin varasuunnitelmaksi, että voisi etsiä jonkun kivan reitin Saimaan rannalta. Sillä järvellä nimittäin ainakin rantaa riittää. 

 

Ja sitten se syksy. Niin ihanaa! Pimeät illat, joina voi tunnelmoida kynttilänvalossa ja kuunnella kivaa musiikkia. Vaihtaa työpäivän jälkeen jakkupuku jumpiniin. Ja juoda kuppitolkulla teetä. Tänäänkin meni partiokokouksen jälkeen 8 desiä, kun ulkona oli sellainen myrsky ja niin kylmä, että oli ihan pakko lämmitellä. Mä en makeuta teetä mitenkään, joten olen päässäni oikeuttanut, että sen juominen haittaa yhtä vähän kuin veden juominen, joten sitä saa ihan rauhassa vetää mielin määrin :D Rakastan myös tuota ruskaa. Etenkin kun tässä kaupungissa on ihan törkeästi lehtipuita. Ainut vaan on, että tammenterhoja pitää tosissaan varoa. Niitäkin on ihan hirveästi. Aivan jokapaikassa. Niihin meinaa kompastua ja ne narskuu pyörän alla ja jos sellainen tippuu päähän, niin se tosiaan tuntuu. Tänään itseasiassa mulla tuli alamäessä (ja aivan hullussa vastatuulessa) otsaan ihan täysiä märkä lehti ja se tuntui siltä, että mä rupesin pelkäämään niitä tammenterhoja ihan todella :D Jos lehti tuntuu tuolta, niin tammenterho... se kuitenkin on sellainen "kova pähkinä".

 

Hyvillä syksyisillä tunnelmilla siis alkavaan viikkoon :)