Melkein terveenä viimeinkin ja kesäkin tulee! Onnellinen!

Rakas päiväkirja,

nyt on onnellinen ja toiveikas olo! Syitä on ihan useitakin. 1) Mun kesäloman alkamiseen on enää 4,5 viikkoa. Juhannusviikon keskiviikko on viimeinen lomaa edeltävä työpäivä sen jälkeen suuntana Pohjanmaa. 2) Kuten aiemmin totesin fb:ssä että jos selviän hengissä 16.5. asti niin oon onnellinen. Takana on! Siis hirveä työrumba ja painavat to do:t. 3) Olen melkein terve. Ainakin mielestäni tarpeeksi terve aloittamaan liikunnan. 4) Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lupailevat täksi päiväksi + 19 ja maanantaiksi jopa +26, eli se on melkein kesä. Koivuissa on lehdet ja muihinkin puihin alkaa tulla. Kesä on siis ihan nurkan takana. 5) nyt on viikonloppu. Kun ottaa huomioon mikä pätkä takana, mä oon niin onnellinen että on 2 päivää aikaa tehdä ihan mitä itse haluaa. 

 

Tässä välissä siis kävi niin, että lompsin viimeinkin lääkärille ja koska CRP oli koholla ja keuhkoissa kuulemma ropisi, niin mä sain 10 päivän antibioottikuurin ja 3 päivän sairasloman. No se 3 päivää poissa töistä tarkoitti sitten tietenkin pommia sairasloman jälkeisille työpäiville. Jollain muulla alalla kai voi olla pois töistä, mutta asianajoalalla ei oikein voi ja jos mulla esim. ois ollut oikeudenkäynti, niin sinne ois pitänyt mennä tarvittaessa vaikka oksennussangon kanssa. Noh, antibioottikuuri on nyt syöty ja oon mielestäni lähes terve. Siinä on sana "lähes", koska mulle tulee edelleen silloin tällöin ihme yskäkohtaus, vaikka ehkä noin 23,5 tuntia vuorokaudesta oon täysin oireeton. Oon alkanut tämän takia epäillä, että onko tässä nyt oikeasti syynä se epäilty työpaikan home tai siitepöly. Paikallisen lehden mukaan tää meidän kaupungin tilanne on ollut niin hirveä, että sellaisetkin, joilla ei koskaan aikaisemmin ole ollut oireita, on niitä saaneet. Mutta katsellaan, liikunta jatkuu joka tapauksessa nyt. 

Aamulenkit jatkuvat ja lisäksi aattelin, että pakko kai tuohon kahvakuulaan on kajota. Mun tän hetkinen rahatilanne ei salli kuntosalijäsenyyttä, mutta omistan kahvakuulan ja sillä yksistäänkin pystyy harjoittamaan aika montaa lihasryhmää. Nyt oon siis siinä pisteessä, että en koe oloani hirveen mukavaksi, koska vaatteet. 

Lisäksi lisämotivaatiota antaa tämä pieni teksti, jonka leikkasin talteen yhdestä Trendi-lehdestä.

"Mitä kropassasi tapahtuu, kun alat treenata salilla 2-3 kertaa viikossa?

Viikon jälkeen: Kroppasi alkaa tuottaa mielialaa kohottavia hormoneita. Lisäksi ryhti oikenee ja jokainen harjoitus parantaa rasva-aineenvaihduntaa. 1 kuukauden jälkeen: Käsivartesi ovat asteen lähempänä Michelle Obamaa. Se johtuu siitä, että treenaaminen lisää lihasjännitystä. Myös rasvaa on saattnut kaikota. Selkeimmin huomaat hermostosi kehittymissen: jaksat nostaa isompia painoja. 3 kuukauden jälkeen: lihaskuntosi on kohonnut: lihaksissasi on enemmän pieniä verisuonia ja jaksat liikkua pidempään väsymättä. Lisäksi aineenvaihduntasi on tehostonut, verenpaineesi on laskenut ja kolesteroliarvosi ovat parantuneet. Huomaat, että olet töissä energisempi. Vuoden jälkeen: lihasmassaa on kertynyt 1-2 kiloa ja rasvaa on kadonnut. Et liho enää yhtä helposti, sillä kehosi polttaa helpommin rasvaa. Lisäksi diabeteksen riski on pienentynyt. Lihaskuntosi ja hapenottokykysi (sekä itsetuntosi) ovat kivunneet useita kuntoluokkia."

 Kuluneella viikolla oli työmatka. Yleensä Kouvolassa joutuu odottamaan seuraavaa junaa. Otan aina kahviosta teen ja istahdan tekemään töitä tähän pöytään, missä kukaan ei voi olla selän takana, ku siinä on useamman metrin pudotus.

Kas, siinä vasta monta syytä muistaa pitää aina arjessa mukana lihaskuntotreeni, jota oon oikeasti laiminlyönyt tässä jo monta vuotta. Osittain siksi, että innostuin juoksemisesta ja kehitin itseäni sillä saralla. Osittain siksi, että ei vaan ole ollut rahaa salijäsenyyksiin/ei sopivaa salia. Asuessani vuoden Kokkolassa, kävin kyllä salilla, mutta Oulussa ja Helsingissä en ollenkaan ja Lappeenrannassakin oikeastaan vain ennen asianajajatutkinnon käytännönosan aloittamista muutaman kerran. Lihaskunnon kannalta elämäni parhaat kaudet ovat kai olleet jalkapallon pelaaminen ala-asteella, aktiivinen salilla käynti ylä-asteella ja sitten ne vuodet, mitä asuin Rovaniemellä. Siellä oli hyvät salit sekä Nautilus että Arctic Palestra.

 

 Työmatkoissa pidän eniten hotelliyöpymisistä. Vaikka monesti joudunkin tekemään iltaan asti töitä hotellihuoneessa, niin silti koen tämän vielä luksuksena. Ja hotelliaamiainen...

Tajusin tuossa viime yönä (älkää kysykö miksi mä yöllä oon herännyt pohtimaan syntyjä syviä), että vaikka mun ihanteena ei olekaan olla kaunis, niin mun ihanteena on kuitenkin olla voimakas ja pystyvä. Sellainen tyyppi, joka vetää voimissa vertoja miehille ja joka pystyy kiipeämään tunturin laelle, jos siltä tuntuu. Kun nyt vaikean ja haastavan työelämän aloituksesta on kulunut sen verran aikaa, että riittää ajatuksia jo muullekin kuin pelkälle työlle, huomaan, että minusta on tässä vähän yli vuoden aikana tullut ankara konttorirotta ja istun vaan suurimman osan ajasta. Rehellisesti ajateltuna todennäköisesti siis heikko ja pystymätön.

 

 Palmuvehka oli sitten järjestänyt yksi päivä hienon yllätyksen...

Kuitenkin, kuten aamukävely-kokeiluni ennen tätä sairastamistani osoitti, aikaa on mahdollista repiä liikunnalle etenkin, jos sen tekee ennen työpäivän alkua. Klo. 07.00-08.00. Kas siinä tunti, jolloin kukaan ei kaipaa minua. Tunti tassuttelua päivässä korvaa vähän sitä puuttuvaa arkiliikuntaa, joka katosi lyhyiden välimatkojen takia. Ja vaikka näin tekisi, silti voi mennä nukkumaan vasta 23.00 maissa, joten illallekin jää rutkasti aikaa puuhata. 

 

 Kun se sitä niin epätoivoisesti pyysi, annoin sille uuden isomman ruukun ja mullat

Nyt aattelin, että liikunnan puolelta aamulenkit takaisin ohjelmaan ja aluksi vaikka 2 kertaa viikossa kahvakuulatreeni illalla suoritettuna. Edelleen, liikunta on tosi paska keino laihtumiseen, mutta sellaiseen yleiseen hyvään oloon ja terveyteen se kyllä johtaa. En muista oonko maininnut tästä aiemmin, mutta mulla on aina ollut tosi alhaiset verenpaineet, jotain laatua 110/60. Ja nyt, kun sitä on mitattu niin sen sähköiskun jälkeen kuin nyt pari viikkoa sitten lääkärikäynnin yhteydessä, se on ollut 130/80! Paino on mitä on, mutta tässä painossa mulla oli vuosia tuo verenpaine 110/60. Ainut ero on liikunnan määrän radikaali laskeminen tämän yli vuosi sitten alkaneen työsuhteen myötä. Joten summa summarum, painosta viis, mutta liikunnan harrastaminen on tärkeää! En ookaan tajunnut koskaan aiemmin, että hyvät verenpainearvoni johtuivat liikunnasta. 

 Jottei elämä olis liian helppoa, pakastin meni rikki. Se ei pysy ollenkaan kylmänä. Tai pysyy jos sitä pitää koko ajan tilassa "pakastus", jolloin se on sitten yli -18 astetta. Pitäis tehdä asialle jotain. Nyt vaan laitan välillä pakastuksen, sitten annan lämmetä hieman, taas pakastus... tuloksena on, että tuota lunta saa kaapia sieltä pois vähän väliä

Ja ennen kuin kukaan vikisee karppauksesta, niin kerrottakoon, että syy tän hetkiseen painoon on nimenomaan siinä, että viimeisen vuoden ajan karppaus on ollut tosi heikoilla kantimilla ja enpä tiedä, voiko edes sanoa että oon karpannut, ku hiilaria kuitenkin mennyt pari-kolme kertaa viikossa sellaiset määrät että oksat pois. Lisäksi, verenpaine on mitattu joka vuosi minipilleri-reseptin uusimisen yhteydessä ja se on karppauksen aikanakin pysynyt lukemissa 110/60 ennen tätä vuotta.

Yritän nyt vähän ryhdistäytyä tuon syömispuolenkin suhteen. Jotenkin näin pitkän sairastamisen jälkeen on sellainen olo, että pitää pitää huoli, että keho saa kaikkia vitamiineja, hivenaineita ja muita ravinteita. Värikästä lautaselle siis! Tyylipuhtaassa karppauksessahan syödään hirmumäärä vihanneksia.

 

 Sitä lunta oli siis melkoinen kasa. Kädet jäätyi, kun lappasin sen tuosta lattialta tiskialtaaseen

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Joskus tuntuu, ettei varsinaisesta arkielämän tapahtumista ole juuri mitään kerrottavaa, ku ne menee aina kaavalla töitä -> puuhastele jotain illalla kotona ja viikonloppuisin puuhastele jossain. Ei mitään ihmeellistä :D Joskus kaavaa rikkoo työmatkat tai partiohässäkät, mutta ei siitä mihinkään pääse, mun elämä ei oo varmaankaan ulkopuolisesta mitenkään mielenkiintoista. Itse olen itsestäni kotihiirtä löytänyt, vaikka seikkailut silloin tällöin edelleen maistuvatkin, niin olen nykytilanteeseen ihan tyytyväinen. Mutta hyvä niin, onnellinen on se, joka onnistuu onnensa arjen rutiineista repimään. Arjen rutiineista poikkeavaa kun tapahtuu loppuunsa vain ehkä 10-20 kertaa vuodessa. 

Ihanaa kesän odotusta kaikille! Toivottavasti saatte nauttia lämpimistä päivistä :)