Hei,
täällä on vietetty oikein ihanaa viikonloppua. Tällainen olikin tarpeen, koska arkena tuntui töissä että seinät kaatuu päälle, kun on niin vaikeita keissejä. Ensiapuna on siis ollut Saimaan rannassa lehmuksen varjossa istuskelemista, lenkillä käymistä, valokuvausta ja tänään oli oikein ihana kesäinen hetki.
Ajattelin ensin vain valokuvailla, kun luonto oli niin ihanan vehreä ja kukkaisa, mutta sitten kun voikukkia oli tuhansia, niin aattelin, että johan tuosta riittää muutama minullekin asti. Tein voikukkaseppeleen! Ensimmäistä kertaa 10 tai 15 vuoteen? Vai 20 vuoteen? No ihan hirveen pitkään aikaan kuitenkin. Oli jotenkin tosi idyllistä. Olin sellaisessa kohdassa, että siihen ei tulleet kaupungin äänet, ympärillä oli vain kivimuureja, puita ja tuhansia voikukkia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli noin 27 astetta. Se pieni hetki oli kuin olisi irtaantunut ajasta ja palannut johonkin lapsuuden huolettomaan kesään. Kun ei ollut muuta väliä, kuin että seppeleeseen tulevassa voikukassa ei ole hämähäkkiä. Se oli jotenkin ihanan kesäinen, suorastaan "lomaisa" tunne.
Ja sitten kun se seppele päässä tassutteli loppumatkan, sai osakseen yllättävän paljon huomiota. Ihmiset supattivat "voi kuinka ihana voikukkaseppele", "oikein voikukkaseppele"... Iloa riitti siis sekä minulle, että muille. Nyt minulla on ihana pieni arjen muisto lisää muistojen arkussani ja siitä tulikin mieleen, että miksei muut tule tehneeksi helteellä voikukkaseppeleitä? Ne on nyt "muodissakin" ja kesäinen, pirteä fiilis on taattu.
Minua on tuossa aiemmin jotenkin ahdistanut olla näin kauan ja näin kaukana Pohjanmaalta, mutta tänä viikonloppuna olen nähnyt, että Lappeenrannallakin on puolensa ja kun tästä joku päivä matka jatkuu, jään kaipaamaan täältä asioita. Tämä on kesällä ihan uskomattoman vehreä kaupunki. On vaikeuksia päättää, että meneekö hellepäivänä lepäilemään puun varjoon keskuspuistoon, vanhaanpuistoon vai rantapuistoon. Vai istuisiko sittenkin Saimaan rannalla vai menisikö uimalan lähellä olevalle nurmikkorinteelle vai siihen kalliolle. Tai ottaisiko alleen pyörän ja lähtisi polkemaan kohti Saimaan kanavaa?
Ja onhan täällä nyt aurinkoista ja lämmintä. Nytkin ollut lähes 2 viikkoa sellaiset 25-30 astetta lämmintä. Paitsi nyt ne lupaa jotain ihme muutosta säähän, että jo keskiviikon vastaisena yönä olis + 1 ja satais räntää. Kieltämättä näiden helteiden jälkeen viilempikin kelpaa, mutta tuo on jo aika hurja ennuste.
Suomen pelejä olen käynyt seuraamassa paikallisessa urheilubaarissa. Mertarannan selostuksilla.
Mä viime viikolla uhosin, että nyt riitti lorvailu ja että liikunnat käyntiin. Jeah right, menipä taas vahvasti. Oon nyt kolmena aamuna käynyt aamukävelyllä, ku toisen jälkeen tuntui että kuolen siitepölyyn ja sitten oli useamman päivän tauko. Nyt kun on helteestä huolimatta pari kertaa satanutkin ihan reippaasti, niin tämän aamun lenkki onnistui taas vallan mainiosti. Kahvakuula ei ole valitettavasti liikahtanutkaan. On se jännää, miten aloittaminen on aina vaikeinta. Minä olen sitä tyyppiä, että yleensä saan valmiiksi, kunhan vain aloitan, mutta se aloittaminen yleensä venyy ja vanuu.
Tuomet tuoksuu kilpaa syreenien kanssa. Voisipa vaan koko ajan hengittää sisään...
Ravitsemuspuolella ravinteikkaiden juttujen lisäämien ruokavalioon on alkanut tomaateilla. Olen tökännyt niitä kanamuna-kötösten (keitetty kananmuna, paistettu kananmuna, munakas) yhteyteen. Marjojahan mä syön joka päivä, eikä mitään hiilarihöttöä puuron tai leivän muodossa mene ollenkaan, joten ainut tuunaamisalue on oikeastaan arkiruokien osalta tuossa kasvispuolella. Toki mun kaikki arkiruuat on kasvisvoittoisia (kaalipaistos, kesäkurpitsa-kinkkukiusaus, jne.) mutta monipuolistaa pitäisi kovastikin. Hedelmiä syön aika vähän (ehkä pari viikossa), mutta nekin on aina omena tai päärynä. Ja herkut... no mitä vähemmän niitä niin sitä parempi. Ei tää viikko niiden osalta varsinaisesti mikään lottovoitto ollut, joskaan ei nyt katastrofikaan. Noh, jatkamme kypsyttelyä aiheeseen.
Mukavimmat kengät mitä on keksitty. Ihanaa kun saa taas käyttää näitä.
Hyvä juttu kuitenkin on ollut, että olen löytänyt elämässäni arki-iltoihin ja viikonloppuihin muutakin sisältöä kuin syöminen. En sitä tänne lähde sen enemmälti avaamaan (paitsi pakko mainita, että kyse ei ole mistään ihmissuhteesta, ettei äiti kuvittele harhoja), mutta joka tapauksessa hyvä, että elämässä on muutakin kuin työ. Tässä on vaan se huono puoli, että kun haluaisi puuhastella sen vapaa-ajan mielenkiinnon kohteensa parissa, ei haluaisi millään olla töissä :D Mutta minkäs teet, pakko on, että rahaa tulee jatkossakin. Sinänsä joskus kahdehdin niitä, joilla on tosi iso intohimo omaa ammattiaan kohtaan. Mun työnantaja esimerkiksi mielellään lukee oikeuskirjallisuutta ihan huvikseenkin. Mun täytyy valitettavasti todeta, että vaikka lakijutut ovatkin varmaan "työvaihtoehdoista" sieltä mielenkiintoisimmasta päästä, niin ne on silti työjuttuja. Ei kiinnosta vapaa-ajalla tarttua oikeuskirjallisuuteen. Ei ainakaan vielä, kun näin vähän aikaa on kulunut yliopistosta pääsemisestä. Jos se musta on kiinni, mä tartun nykyisin oikeuskirjallisuuteen vain, kun mun jonkin keissin hoitaminen/ ongelman ratkaiseminen sitä edellyttää.
Aamulenkillä (ei enää kuvan ottamishetkellä) Saimaa oli aivan peilityyni ja upean näköinen.
Ehkä mä en vaan sittenkään ole se lukutoukkanörtti vaan tällainen luontohaihattelija. Voisin vaan kulkea luonnossa, havannoida eläimiä, valokuvailla, nuuskia sadetta ja nauttia tuulen tuiverruksesta hiuksissani. Ja söpöttää söpöjä eläimiä päivät pääksytysten. Nyt kun vielä löysin facebookista sellaisen sivun kuin "Happy Animals" joka on täynnä söpöjä eläimiä. Ah, ne oli niin ihania! Mä en oo koskaan ymmärtänyt että miksi, mutta mua ei ole vauvat/pikkulapset/lapset koskaan kiinnostaneet vähääkään. En pidä niitä suloisina enkä pidä niistä muutenkaan. Nuorten kanssa pärjään (olenhan esim. partiossa enimmäkseen ollut tekemisissä nuorten kanssa), mutta lapset ei nappaa (tuun hulluksi niiden mun sudenpentujen kanssa). Sen sijaan eläimille mulla on aina ollut herkkäkohta sydämessäni. Rakkaus niitä kohtaan on rajaton. Tai ainakin lähes rajaton. Kissoista ja ötököistä en oikein välitä. Koiran haluaisin edelleen omistaa. Mutta mistäpäs sille aikaa sais tarpeeksi. Eikä tämä kerrostalo varmaan ole koiran paikka. Eikä mun palkalla mitään koiraa kustannettaisi muutenkaan. Ehkä sitten joskus jossain toisessa elämäntilanteessa.
Eipä tänne tämän ihmeempää, elämä jatkuu omilla urillaan. Kesälomaan enää kolme ja puoli viikkoa! Jeij! On sitä odotettukin koko pitkä kevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti