Hei,
viime viikonloppuna sain äidin tänne vieraakseni ja me sitten turisteiltiin ympäriinsä aika lailla koko viikonloppu. Pelkäsin aluksi, että mitähän ihmeen tekemistä tästä kaupungista voi löytyä, mutta hyvin me kuitenkin saatiin aika käytettyä. Vaikka se on kyllä pakko myöntää, että turisteilu omassa kaupungissa oli viime vuoden kesänä paljon helpompaa, kun se kaupunki oli Helsinki. Mä asuin siellä puoli vuotta ja koko sen ajan odotin aina innoissani viikonloppuja, että pääsee tutkimaan kaupunkia. Tutkittavaa olis jäänyt vielä siinäkin vaiheessa, kun muutin sieltä pois. Lappeenranta sen sijaan oli nähty yhdessä päivässä. Mutta onneksi äiti tuli autolla, niin mahdollistui myös lähialueiden kohteiden läpikäynti.
Perjantaina ainoaksi varsinaiseksi turisteiluksi jäi yhdet siiderit laivassa, kaupunginlahti ja sen päässä oleva Hiekkalinna. Hiekkalinna on nimenä vähän harhaanjohtava, sillä kyse ei ollut yhdestä isosta linnasta vaan useasta erillisestä hiekkaveistoksesta. Tämä pääkallo jostain syystä vetosi muhun ja se oli mun lemppari. Tulee mieleen lapsuuden piirrettyjen He-Man ja sen pääkallolinna.
Vaikka etukäteen olin hieman huolestunut sääennusteista, jotka lupasivat koko viikonlopulle vesisadetta ja vain noin 20 asteen lämpötilan, tuo kävely kaupunginlahdella oli ainut hetki kun satoi vettä, kun olimme ulkona. Eikä se silloinkaan oikeastaan kuin ripotellut. Sateenvarjon alta kelpasi katsella synkkien pilvien, auringonvalaiseman vastarannan ja sateenkaaren maalaamia näkymiä.
Lauantai-aamuna suunnattiin Lappeenrannan ainoaan oikeaan turistikohteeseen, Linnoitukseen. Aluksi katseltiin valleilta maisemia kaupunginlahdelle...
... ja kaupunkiin päin. Aamu oli onneksi aurinkoinen, mikä passasi hyvin tuolla kuljeskeluun. Linnoituksessa kuljettiin siis lähinnä ympyrää ja katsastettiin näyttelyt taidemuseossa ja Etelä-Karjalan museossa. Jälkimmäinen oli parempi, kun siellä oli näyttely Saimaalla kuvatuista valokuvista sekä videoita saimaannorpista. Linnoituksen parhainta antia oli minun mielestäni kahvila Marjuska. Hyvät tarjoilut historiallisessa ympäristössä. En oikein osaa sijoittaa sitä historiassa mihinkään, mutta veikkaisin rokokoota. Työntekijätkin olivat pukeutuneet historiallisiin asuihin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Sisällä oli todellista vanhan ajan tunnelmaa, mutta me kuitenkin mentiin äidin kanssa sellaiseen "eteistilaan"(?), kun se oli niin viehättävän aurinkoinen ja jotenkin maalaisromanttisen oloinen.
Siinä taidemuseon pihassa oli hienoja puusta ilmeisesti moottorisahalla tehtyjä teoksia. Aattelin, että veljestäni tuo krokotiili olisi ollut hieno. Se oli mahdottoman iso ja hieno. Loppujen lopuksi palloiltiin linnoituksessa 3 tuntia ja suunnattiin sen jälkeen Ylämään jalokivikylään. Se paikka oli kyllä ainakin minulle pettymys, joskin alunperinkin ehdotin sitä vain, koska kivet kiinnostivat äitiä. Ei siellä ollut kuin kivimuseo (missä sinänsä oli kyllä ihan hienoja kiviä ja muun muassa 100 miljoonaa vuotta vanha kala) ja muutama käsityöläisten kauppa, jossa myytiin jalokivistä tehtyjä koruja. Mutta tulipahan käytyä. Sieltä kun palattiin, käytiin syömässä ja suunnattiin sitten Satamaan ja lähdettiin Saimaan risteilylle loppuillaksi.
13 metrin padon läpi meneminen laivalla oli äidille eka kerta elämässä. Mä muistelisin, että ihan kuin olisin joskus mennyt padosta jollakin veneellä, kun tehtiin lukiossa reissu Valamon luostariin ja käytiin silloin myös risteilyllä. Risteily oli ihan kiva ja maisemat kivoja. Minä ramppasinkin sitten vähän väliä kannella valokuvaamassa. Tuosta ikkunan läpi oli vähän paha valokuvata, kun siinä oli lapset käden jäljillään sitä tuhrustaneet.
Loppujen lopuksi tällaisella pilviseen taipuvaisella säällä sai mielenkiintoisempia kuvia, kuin mitä olisi saanut, jos taivas olisi ollut täysin sininen.
Sunnuntaina olikin sitten ilmassa seikkailun makua. Kohteena näet minullekin entuudestaan tuntematon Kummakivi. Sen sijainti oli niin sanotusti "keskellä ei mitään", etukäteen oli tiedossa, että viittoja sinne ei olisi ja tien kunnosta ei ollut mitään tietoa. Yllättävää kyllä navigaattori löysi Kummakiventien ja karttaa pällisteltyäni kännykän gps:n avulla pystyi varmistamaan, että kulku jatkui jalkaisinkin oikeaan suuntaan.
Tämmöinen pikkuinen kyltti Kummakiventien varrella oli ainut kyltti. Lukea tuota ei nähnyt kuin ihan 2-3 metrin päästä. Eikä sitä välttämättä olisi huomannut ollenkaan, ellei olisi etukäteen katsonut kartasta, että mistä suunnilleen pitää alkaa kävelemään.
Auton jätettyämme käveltiin vähän yli 100 metriä metsäautotietä ja sen päässä oli maassa maamerkki. Tämä pisti huvittamaan. En ole ikinä, siis ikinä elämässäni, oikeasti suunnistanut maamerkkien perusteella. En edes partiossa. Lähdettiin sitten nuolen mukaisesti pikkuiselle, puolen metrin levyiselle metsäpolulle.
Ja sieltä se löytyi, Kummakivi. Kivi, josta paikallisilla kuulemma oli huhuja ja jonka kaikki tiesivät, mutta kukaan ei oikein tiennyt että missä se tarkalleen sijaitsi. Itse bongasin tästä maininnan jostain lehdestä ja laitoin nimen kalenteriin ylös. Googlettelulla sitten löytyi ohjeet sen löytämiseksi ja mekin siis osasimme tuonne eksymättä kertaakaan. Pieni kiven luo johtava polku näkyy tuossa vasemmalla. Oli tuo kyllä hurja. Käsittämätöntä, että alakivi on ihan sileä ja sitten tuo yläkivi on rosoinen.
Kummakiven jälkeen suunnattiin Imatralle syömään ja siitä edelleen Holiday Club Saimaaseen kylpylään. Itse kylpylämaailma ei ollut kovin kummoinen. Ilma ja vesi molemmat niin lämpimiä, että tuskainen olo oli aika äkkiä taattu. Suurin osa vesisuihkuista oli suunnattu hankalasti ja niiden käyttäminen niin hankalaa, ettei tuota oikein vesihieronnankaan kannalta voinut ottaa. Itse ylitin itseni ja uskaltaiduin ensimmäistä kertaa elämässäni laskemaan sellaisen pitkän umpitunnelissa olevan mäen renkaalla istuen. Oli kyllä sydäri lähellä ja radan päätyttyä sydän löi hetken ajan tuhatta ja sataa. Mutta tulipa uskallettua. Se mäki on varmaan ihan kiva niille, joita ei pelota yhtä paljon kuin mua. Mutta tähän on pakko huomauttaa Cheekin sanoin: rohkeus ei ole sitä, että ei pelota, vaan että uskaltaa hypätä vaikka ei tiedä selviääkö elossa.
Ihanaa oli, että kaskaat yhtenä iltana suostuivat sirisemään. Saipa äitikin kokea sen :)
Paikan parhautta oli kuitenkin saunamaailma. Se on sikäli hämmentävä, että se on yhteinen naisille ja miehille ja siellä ollaan uimapuvut päällä. Että sinne lentää romukoppaan sekin perustelu, mitä perusuimahalleissa aina on, ettei saunaan saa mennä uimapuku päällä, koska siitä haihtuu myrkyllisiä kaasuja. Saunamaailmassa oli kaksi mielestäni aika normaalia saunaa. Sellainen iso sauna 20 hengelle ja sitten hirsisauna, jossa lauteet ja seinät oli hirsistä. Muuten se oli tavallinen sauna. Näiden lisäksi siellä oli suolasauna, jonka seinät oli tehty suolakivestä ja jossa oli maailman ergonomisimmat lauteet. Oikeasti, en oo ikinä ennen istunut missään kovaksi (lauteet oli puuta) luokiteltavassa, joka on noin hyvän tuntuinen istua. Oisin voinut olla siellä ikuisuuden. Ja sitten siellä oli turkkilainen sauna/höyrysauna. Saunamaailmassa oli onneksi lämpötila saunojen ulkopuolella sangen viileä, mikä oli raikasta vaihtelua sille kylpylämaailman +30 asteelle. Saunamaailmassa oli myös sellainen kohtuu viileätä vettä sisältävä allas, jonka reunalla oli nuotio (joka paloi hajusta päätellen sinolilla). Oli kohtuullisen taivaallista mennä aina saunasta sinne viileään altaaseen kellumaan. Ongelma vaan meinasi olla, että äiti halusi olla saunassa ja minä siinä viileässä altaassa :D Ajoituksen puolesta sunnuntai-iltapäivä koulujen alkamisen jälkeen oli täydellinen. Aika rauhassa saatiin olla. Meidän lisäksemme muita asiakkaita varmaan alle 20.
Instagramkuva menneeltä viikolta, tie nousi kirjaimellisesti pystyyn kun olin menossa poliisilaitokselle
En oikein osaa sanoa, että onko tuo paikka jonne kannattaa mennä. Saunamaailma on kiva ja se renkaalla laskettava putkilo sellaisia, joita en oo muualla nähnyt. Kylpylämaailma itsessään on kuitenkin liian kuuma, eikä siellä voi oikein järkevästi tehdä mitään. Uimiseen soveltuu paremmin viileämmät olosuhteet (niin ilman kuin vedenkin osalta) ja kehonhuolto tarkoitukseen on parempia paikkoja. Esimerkiksi Jyväskylän Rantasipin kylpylä uskomattominen näköaloineen ja erilaisine saunoineen on paljon parempi paikka. Lisäksi tuolla Holiday Club Saimaalla kylpylän ja saunamaailman hinta on aivan liian suolainen suhteessa siihen mitä rahalla saa. Mutta kai venäjäläisillä on rahaa. Meidän auton lisäksi hotellin parkkipaikalla oli vain 4 suomen rekisterissä olevaa autoa. Muut oli venäjän rekisterissä.
Arki-illat ovat kuluneet kirjan ääressä teekupin kanssa tunnelmoiden. Ihana kun tulee syksy!
Viikonloppu oli oikein ihana ja sitä taas muisti, että mitkä asiat elämässä on tärkeitä. Vaikka seikkailu ja uusien paikkojen tutkiminen ja näkeminen on ihan mun top 1:ssä maailman parhaista asioista, on kaiken kokeminen läheisen ihmisen kanssa kaksin verroin parempaa. Toivottavasti edessä on vielä monta muutakin yhteistä retkeä ja seikkailua mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti