Päivä 1 (part 2), Nyt riitti

Hei,

Katkesi kamelin selkä. Siitäpä otsikko. Pari vuotta sitten mä muutin tämän blogin vähän kuin laihdutusblogiksi ja kirjasin tänne syömisiäni, liikuntojani ja muutenkin ajatuksiani aihepiiriin liittyen. Oli toki välillä muutakin kerrottavaa elämästä, mutta otsikoissa oli aina maininta, kuinka mones päivä projektia oli menossa ja lopussa oli aina listat syömisistä. Sitten jossain kohtaa (olisikohan ollut jossain yli 200 päivän tienoilla? Ei muista ja kamalan raskas tarkastaa... Muokkaus: eiku se olikin 334. Aika kauan mä siis jaksoin kuitenkin.) kyllästyin, kun paino oli pysynyt jo kauan samassa lukemassa ja jätin homman. Pysyttelin samassa painossa tänne raportoimattakin yli puoli vuotta. Ja sitten alkoi tulla kilo kerrallaan takasin. Ja sitten vähän enemmän kerrallaan takaisin. Välillä hitaammin ja välillä nopeammin, mutta yhtä kaikki takaisin. 

 Pallo tässä terve. Kuva elokuun alusta, mutta samankokoinen oon edelleen. Kiva väriero muuten käsien ja jalkojen välillä...

Laihduin silloin viime kerralla noin puolessa vuodessa 16 kiloa. Ja verrattuna silloiseen parhaaseen tulokseen, jota pidin yllä noin puoli vuotta, olen nyt lihonnut 18 kiloa. Eli kaikki pudotetut ja kaksi ylimääräistä päälle. Koska nyt tilanne on se, että yhtä takkia (sellainen jokasään paksu tuulitakki) lukuunottamatta mun takit (trenssi, juoksutakki, villakangastakki ja laskettelutakki) on liian pieniä, on ärsytys ja masennus sen mukainen. Lisäksi mun tuulipuvunhousut on niin tiukat, että minkäänlaista kyykistymistä tai ponnistamista ei voi tehdä ilman, että sisäsauma ratkeaa. Kesän helteillä ei mitään takkeja tarvinnut ja muista vaatteista tätä ei huomannut, niin nyt syksyllä on järkytys tosiasia. Vyötäröltä pitäisi saada 10 cm pois mahdollisimman pian, että mahtuisi taas takkeihinsa. 

 

 2 vuotta sitten nämä vaatteet mahtuivat mulle ihan mukavasti.

Mua on jo pidempään vaivannut infernaalinen päänsisäinen ongelma. Olen riippuvainen herkuista, jotka on mulle henkireikä ja tasoittava tekijä suhteessa työhöni, joka enemmän ja vähemmän ottaa mua päästä koko ajan. Raatorehellisesti, mun mielestä elämä ilman herkkuja ei ole elämisen arvoista. Mutta toisaalta, oon myös ollut jo hyvän aikaa huolestunut kasvavista vaa'an numeroista ja mua on ahistanut ajatus, että en varmaan enää mahdu takkeihini ja tilanne pitäis muuttaa ennen syksyn/talven tuloa. Lisäksi jakkupuvusta uloskasvaminen on myös pelottavan lähellä. 

  

Eivät mahdu enää. Housut on tuska tiukat ja takki nousee kävellessä ja juostessa typerän näköisesti ylös, jos se on kiinni.

Ja mikä pahinta, mä en voi lähteä partiolippukuntani Kolin vaellukselle tuossa 3 viikon päästä, koska mulla ei oo sellaisia ulkoiluvaatteita joihin mahtuisin niin mukavasti, että niillä voi oikeasti lähteä vaeltamaan. Eikä mulla oo rahaa ostaa uusia (maksavat sikana) ja toisaalta, eihän siitä mitään tuu, että ostaa aina vain isompia ja isompia vaatteita. Jossain vaiheessa kaupasta loppuu koot, varsinkin urheiluvaatteissa. 

Joten nyt riitti. Oon vihainen itselleni. Oon masentunut siitä, että mun osani on olla päästä sairas ja himoita epäterveellisen paljon herkkuja. On väsynyt siihen, että osani on olla ikuinen jojo ja taistella koko ajan jotain sellaista vastaan, mikä todennäköisesti ei poistu koskaan. Miksi en vain voisi olla "läpipasko" tai edes sellainen ihminen, jolla ei ole herkkuhimoa? 

 

 Treenilistalle pitää alkaa antaa paljon enemmän käyttöä...

Tää seuraava lause on sellainen, mitä en ois halunnut enää koskaan kirjoittaa, mutta joka nyt on pakko kirjoittaa, koska tiedän, että tää on ainut joka mua auttaa. Alan taas kirjaamaan tänne blogiin päivittäiset syömiset ja liikunnat. Se on työlästä ja tuskastuttavaa, mutta se on toistaiseksi ollut ainoa toimiva keino pitää itseni ruodussa. Koska mähän en elämässä saa mitään aikaiseksi, ellei ole ulkopuolista pakkoa. Menestyn erinomaisesti aina kun on ulkopuolinen pakko (koulu, työ, maksa laskut, jne.), mutta jos pakkoa ei ole, mistään ei tule mitään (esimerkiksi ikkunoitani en ole pessyt vuoteen). Ja sitten jos on kyse siitä, että pitäis luopua mun elämän tärkeimmästä asiasta heti perheen ja ystävien jälkeen, eli herkuista, niin herran jestas, johan tässä on monta kuukautta taisteltu, että aloittaako taas laihduttaminen vai eikö aloittaa. 

Suurin vetovoima projektin uudelleenkäynnistämiselle on siis viha, epätoivo ja masennus. Rehellisesti, sellainen joka ei oo jojo, ei voi tietää miten turhauttavaa on laihduttaa uudestaan ja uudestaan ne samat kilot. Minä oon elämäni aikana laihduttanut about 60 kiloa. Paha vaan, että ne on olleet aina ne samat kilot ja oon aina pysytellyt sinnikkäästi merkittävän ylipainon puolella. 

 

 Pitkästä aikaa nassuun näitäkin.

Mukana on myös hitunen uteliaisuutta. Minä en ole normaalipainoinen kertaakaan sen jälkeen kun täytin 10 vuotta. Se vaikuttaa asioihin. Raatorehellisesti arvioituna, luulen, että ylipaino on vaikuttanut siihen, että musta tuli aseksuaali. Koska itsensä kokee seksuaalisessa mielessä ällöttäväksi, ei halua ryhtyä sellaisiin ihmissuhteisiin, joihin sisältyisi seksiä. Toisaalta, arkipäiväisempien asioiden puolella pukeutuminen on sellainen asia, jossa itsellä ei koskaan ole juuri ollut vaihtoehtoja. Ihan jokainen vaate näyttää huonolta, jotkut vaan hitusen vähemmän huonoilta. Minä en voi mennä shoppailemaan vaatteita enkä tykkää kierrellä vaatekaupoissa, koska mikään ei mahdu päälle. Tai jos mahtuu, niin se on "mummonverhoista tehty muodoton teltta". Vaikka mitäpä tässä vinkumaan, muodotonhan minäkin olen. 

Mutta on mulla tällä kertaa projektia varten yksi "taistelulausekin" itselleni. Tai oikeastaan kysymys. Haluanko olla (mielihalujeni) uhri vai taistelija?  Koska taistelija on se, joka nousee aina pystyyn vaikka kaatuisi kuinka monta kertaa, eikä anna periksi.

Oh dear, ehkäpä ei tässä yhteydessä enempää valitusta aiheesta. 

Päivän ruuat:

- aamupala: smoothieta 2 isoa lasia (sisälsi 0,5 l maitoa, 3 dl soijajugurttia, 1 banaani, mustikoita, mustaherukoita ja karhunvatukoita epämääräinen määrä)

- lounas: 30 cm chicken fajita subi, 5 palan geishapatukka suklaata

- 2 kuppia teetä ilman makeutusta

- iltapala: proteiinijuoma (mahdollisesti syön vielä omenan, jos tuntuu siltä)

Liikunta:

- kirjasin heiaheiaan 30 min HIIT ja 15 min vatsalihaksia. Oikeasti tämä tarkoittaa, että tein noin 2,5 km lenkin, jolla vuorotellen juoksin ja kävelin. Mainitsemisen arvoista, että juoksin ylös tuon ison kotini vieressä sijaitsevan mäen. Kotona (tuhannen hengästyneenä) tein sitten vatsalihaksia, selkälihaksia, punnerruksia ja "lankutin". 

Noin niinkuin yleisesti, että jatkossa aiheet saattaa pyöriä aika paljon tämän aihepiirin ympärillä. Se ketä ei kiinnosta, niin ei ole pakko lukea. Teen tätä nyt itsekkäästi itseni takia, en lukijoilleni.