vaikka tämä marraskuinen sunnuntai valkeni niin sankassa sumussa, että olisi ollut teemaan sopivaa velloa vieläkin syvissä vesissä vaikeita kysymyksiä itselleen esittäen, ajattelin silti vaihteeksi kirjoittaa vähän kevyemmän, suorastaan pinnallisen tekstin. Muutamista pienistä asioista, jotka tuovat arkeen onnellisuutta.
Vaikka viime postauksessani kerroinkin, että minulla on koko elämäni ajan ollut aina suunniteltuna muutama seuraava askel ja minulla on selkeitä suurien linjojen päämääriä, ei se tarkoita, että koko ajan odottaisin pelkästään tulevaa ja unohtaisin elää tässä hetkessä. Loppujen lopuksi meillähän ei koskaan ole mitään muuta kuin nykyhetki! Siinä tehdyt valinnat toki vaikuttavat "tuleviin nykyhetkiin", mutta silti se nykyhetki on sellainen missä sitä jatkuvasti ollaan. Joten kaikkein tärkeintä on osata vetää siitä ilo irti.
Mietiskelin tuossa hetken, että miksi muuten sanalla "pinnallinen" on nyt niin paha kaiku? Ei kai se, että iloitsee vaikkapa jostain materiasta, tee sinusta mitenkään pahaa tai pinnallista ihmistä? Koska ei näistä asioista iloitseminen vie pois sitä iloa ja onnea, joita tunnetaan vaikkapa itselle tärkeistä ihmisistä. Eikä se tarkoita, etteikö päässäni liikkuisi ihmettelyä maailmanpolitiikan tilanteesta tai vähän henkisemmistä jutuista. Vähän sama asia, kuin se että jos pukeutuu viehättävästi, ei tee Mensan jäsenestä yhtään tyhmempää. Viikolla oli siis muistaakseni Hesarissa juttua Mensan jäsenestä, joka kertoi että häntä pidetään sitä tyhmempänä, mitä enemmän hän ulkonäköönsä panostaa. Ja samantyyppiseen ongelmaan törmäsin minä itsekin eilen facebook-keskustelussa. Minulla on aika vahva mielipide mitä tulee koulukiusaamiseen ja minulla on poliittisesti epäkorrekti mielipide siitä, että saan mielihyvää siitä, kun kuulen koulukiusaajien epäonnistuneen elämässään. Joskus tällaisissa epävirallisissa yhteyksissä ilmaisen näitä mielipiteitäni. Ja koska olen tietyllä tavalla myös alalla ihan oikea asiantuntijakin (juuri siinä merkityksessä, että minua saatetaan haastatella medioihin asiantuntijana aiheesta), niin totta kai tästä sikisi kauhistunutta kommenttia, että miten voi yliopiston käyneellä olla tuollainen mustavalkoinen mielipide (ilmeisesti mustavalkoiseksi mielipiteeksi tulkittiin se, että saan mielihyvää siitä, kun kiusaajilla menee huonosti).
Kyllä minä ammatillisesti tiedän miten monimutkaisia ovat kysymykset siitä, pitäisikö väärintekijöitä rankaista, ymmärtää ja/vai hoitaa. Jos mun pitää antaa lausunto mediaan tai työni yhteydessä joku kysyy mielipidettäni, annan sen minkä tiedän, että minun ammatillisesti pitää antaa. Mutta minun mielestäni se, että tiedät miten jotakin asiaa voi objektiivisesti pyöritellä, ei tarkoita, ettei sulla yksityishenkilönä saisi olla asiasta voimakkaitakin mielipiteitä. Pitää vain olla tarkkana, että tietyssä ympäristössä pysyy ammattillisen objektiivisena. Sitä paitsi asioista on muutenkin taisteltu maailmansivu. Asiantuntijat ei aina ammatillisestikaan ole samaa mieltä. Miettikääpä vaikka useat lääkärit vs. lääkäri Antti Heikkilä. Ja se tarkkailupointtikin merkitsee. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. (Tämän muuten "tavalliset ihmiset" aina unohtaa! Asiantuntija antaa aina sellaisen lausunnon/mielipiteen, mikä on sopiva suhteessa hänen työpaikkaansa. Epäsopivasta nimittäin saa potkut. Niin kuin sai se joku Mehiläisen lääkärikin, kun arvosteli jonkun lääkityksen mielekkyyttä.) Ihan tällä viikollakin, kun väännettiin esimieheni kanssa yhden asian tulkinnasta, niin hän sanoi, että mä oon taas liikaa tuomarin roolissa ja että asiaa on vain yksinkertaisesti argumentoitava asiakkaamme näkökulmasta, vaikka kummatkin tiedämme, että ei se läpi mene. (jotain mitä en vieläkään täysin ymmärrä ammatissani, miksi pitää väittää jotain sellaista, mistä tietää ettei se lennä)
Joten nyt siis välillä pientä pinnallista onnellisuutta. Koska on ihan ok, että elämässä on sitäkin, niin kauan kuin ne syvällisetkin puolet ovat olemassa.
Ensimmäinen pieni asia on tämä. Vaikka edelleen yskityttääkin, olen viimeinkin mielestäni tarpeeksi terve uskaltaakseni taas käyttää maitotuotteita. Joten leivät helkkariin ja aamusmoothiet takaisin. Vatsa kiittää. Lisäksi tuo tuntuu jotenkin psykologisesti terveyspommilta, kun siinä on banaania, mustikkaa, vadelmaa, mangoa, rahkaa, soijalesitiiniä, psylliumkuitua ja loput on vettä. Lumevaikutus tai ei, mutta heti paljon parempi olo ja päivä lähtee paremmin käyntiin. Lisäksi tuntuu pieneltä arjen luksukselta syödä aamupalaksi smoothieta.
Toinen arjen ilo on teehetket. Kahvia en ole säännöllisesti juonut koskaan ja se rajoittuukin ehkä 1-2 kertaa kuukaudessa kahvilasta haettuun latteen, yleensä silloin kun jostain syystä väsyttää hirmuisesti ja pitää jaksaa töissä joko pitkään tai tehdä vaikeita asioita. Mutta muut ajat juon teetä. Minulle tuottaa nautintoa ja iloa arkeen se, että vaihtoehtoja on niin paljon! Yhteen aikaan iloitsin tosi paljon noista Nordqvistin muumiteistä (miten tää pitää sanoa monikossa...), mutta kun sitten hommasin niitä työpaikallekin ja juon niitä siellä, niin kotona on tullut juotua eri makuja. Toi clipperin "nuku helposti"-tee on ollut hyvä löytö iltoihin. Ja tietysti mulla on ikirakkaus earl-greyhyn. Ja jos oikein haluaa maksimoida fiilistelyn, niin sitten tulee juotua pussiteen sijasta irtoteetä, joka valmistuu tuossa ihanassa Marimekon teekannussa. Ja tiedättekö mikä on parasta? Mä en käytä teessä ollenkaan makeutusta tai maitoa, joten voin juoda sitä ihan niin paljon kuin huvittaa, ilman mitään tunnontuskia. Makeuttamaton tee menee samaan sarjaan kuin vesi. Juo niin paljon kuin haluat.
Tee pitää tietenkin juoda kauniista kupeista! Tää on Arabian Iltalaulu-sarjan kuppi. Aivan ihana! Rakastan näitä aina etenkin syksyisin, kun ne on jotenkin niin sopivan tunnelmallisia pimeneviin iltoihin ja ruskaan. Ja tässä on kuvituksena kaksi lintua. Luontofiilistelijä kiittää.
Sitten on tietysti astiat muutenkin. Asia, josta revin loputtomasti onnellisuutta ja tyytyväisyyttä arkipäiviini. Omalla tavalla se on jopa huvittavaa miten tärkeätä mulle on, että astiani ovat 100% sellaiset kuin haluan. Hirvittäisi asua kenenkään kanssa, koska sitten olisi riski, että esiintyisi vääränlaisia astioita. Voitteko kuvitella miten kamalaa. Todellinen "ensimmäisen maailman uhkakuva" taas. No mutta mä pidän näistä. Värit sopivat sielunmaisemiini, KoKoilla saa tehtyä yksinkertaisen tyylikkäitä kattauksia ja jos haluaa vähän lisää twistiä, niin sitten löytyy Satumetsää, Iltalaulua ja "jäänallemuki". Mä käytän näitä myös vesilaseina (vaikka omistan myös ihania laseja) ja koska vettä menee ihan törkeitä määriä, on tärkeää että kupilla on tilavuutta lähes puoli litraa. Ylärivin kupeilla on. Jäänallemukiin taisi mahtua jopa 7 dl, jos en väärin muista. KoKo-kupit kattaa sitten normaalien ihmisten tarpeet, jos heitä sattuu kotiini eksymään.
Arkiin tuovat iloa myös reput. Muistan siirtyneeni joskus 4-5-luokkalaisena olkalaukkuun. Ja siitä asti mulla on ollut olkalaukkuja tai vaan laukkuja. Tietysti partion takia olen aina omistanut repunkin, mutta missään muualla en ole sitä käyttänyt kuin retkillä ja leireillä. Mä muistan, että mä silloin tosi kauan sitten etsin jo Kånkenia (kuvassa) repuksi, mutta en löytänyt ja ostin sitten sellaisen harmaan fjällrävenin repun joka kesti mulla pitkästi yli 10 vuotta. Kun siitä meni vetoketju rikki, sain jossain vaiheessa aikaiseksi ostettua tällaisen sinisen kånkenin. Ja sitten kävikin 18 vuoden jälkeen niin, että mä olen alkanut käyttää tätä vapaa-ajalla muutenkin. Jos meen kauppaan tai kaupungille, mä otan tämän. On niin kätevää kun se menee selkään ja on siten kevyin ja helpoin kantaa. Laukkujen käyttö on vähentynyt tosi paljon. Olen moneen viikkoon käyttänyt laukkua vain yhden kerran, kun mukaan ei tarvinnut ottaa kuin lompakko, kännykkä ja avaimet. Niitä varten ei tartte reppua. Oon myöskin ikionnellinen siitä työrepustani. Joka kerta kun aamulla pakkaan sen ja kun illalla pakkaan sitä töissä kotiin lähteäkseni, mä huokaisen onnesta ja kiitän itseäni siitä, että hankin sen. Se on niin hienon näköinen ja se on myöskin niin mukava ja helppo. Ei oo ollut hartiat kipeinä eikä päänsärkyä tai migreeniä sen jälkeen, kun vaihdoin salkun siihen. Olen toki onnellinen myös näiden ikävien tilojen poissaolosta.
Olen iloinen, että olen oppinut tänä syksynä meditoimaan. Se oudolla tavalla yhtä aikaa rauhoittaa ja virkistää. Lisäksi on toki todella tunnelmallista, kun sytyttää tuon meditaatiokynttilänsä ja vain rauhoittuu. Meditaatio purkaa yllättävän hyvin päänsisäistä muurahaispesää, joka on tyypillinen ajattelutyötä tekevälle.
Olen jatkuvasti iloinen myös kodistani. Varsinkin tää kuvassa oleva osuus on jotenkin tosi rauhallinen. Tällaiseen kotiin on ihana tulla hektisen työpäivän jälkeen rauhoittumaan. Minulla on toki kotinikin suhteen paljon ajatuksia siitä, miten sitä kehitän aikanaan, kunhan tienaisin enemmän rahaa, mutta tämä on nykyisinkin tarpeeksi ihana, jotta siitä osaa nauttia ja arvostaa sitä. Aika usein minä vain istun teekuppi tassussa ja katselen kotiani ja mietin, että se on ihana.
Sitten on toki kasa vaatteita ja koruja, jotka tekevät minut onnelliseksi arjessa. Syksyisin on ihan parasta, kun tulee se piste, että voi upota jumpin-haalariin ja vetää tossut (kuvassa) jalkaan. Nämä on niin pehmeät! Ihanat! On toki paljon muitakin asioita, hyvä musiikki, hyvät hetket sudenpentujen kanssa, hyvät tv-sarjat (nyt pyörii uudet kaudet Olipa kerran- ja Valtiatar-sarjoista)... Aika monta pientä syytä olla onnellinen.
Tällaistapa tällä kertaa. Muuten elämässä ei taaskaan ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Käyn päivät työssä ja illat nautin kotona muun muassa kaikista näistä tässä postauksessa luetelluista asioista. Olen jo melkein terve, mutta jostain syystä vielä yskityttää silloin tällöin. Tajusin, että siihen, että pääsee taas kotiin ei ole enää kuin hieman yli kuukausi! Jee! On sitäkin taas odotettu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti