Tunteiden vuoristorataa

Hei,

täällä eletään jännien aikojen äärellä. Voi olla, että mikään ei muutu, voi olla että muuttuu kaikki. Ihan alkaen kaupungista. Oon kyllä mennyt tässä yhden sortin vuoristorataa. Ensin heräsi toivo, sitten se ammuttiin aika tylysti ja osittain epäreilusti alas. Mietin syntyjä syviä ja murjotin yhden illan. Sitten heräsi taas toivo. Ja koska aikataulut meni päällekkäin niin tässä ollaan nyt turkasessa jännityksessä että miten tässä käy. Oliko se sitten siinä vai järjestetäänkö toinen aika. Näin jo viime yönä painajaista teemalla "sä tuut tänne nyt tai sitten sä et tuu ollenkaan". Ja jotta elämä olisi vielä vähän henkisesti epävakaampaa, niin mä sain yli 50% palkankorotuksen seuraavalle pätkälle. Kyllä, tämä on äärimmäisen kivaa, vaikka verottaja viekin siitä puolet. Mutta sitten kun rupesin aatteleen, että mitä jos ei tulekaan niin paljon hyviä keikkoja/muuten vaan tuloutumista tälle pätkälle, niin se kyllä tirpaisee, jos sen pätkän jälkeen kuukausipalkka tippuu takaisin takuupalkkaan. 

Mielenkiintoisin oikeussali ikinä :D Entinen selli Konnunsuolla.

Mä en rehellisesti sanottuna ole koskaan ollut kärsivällinen ihminen. Minussa on aimo ripaus sellaista "kaikki tänne heti"-ihmistä. Jos tilaan netistä jotain, on paketin saapumisen odottaminen yhtä tuskaa. Jos on jännä keissi, on tuomion odottaminen yhtä tuskaa. Koska mä kuolen uteliaisuudesta. Tai sitten jos on tällainen tilanne kuin nyt, niin tuntuu, että pitää yrittää täyttää päiviään ja iltojaan tekemisellä, koska muuten mä vain tuijottaisin ikkunasta ulos ja murehtisin itseni kuoliaaksi erilaisten skenaarioiden suhteen. Mä inhoan tilanteita, joissa sulle ikään kuin ojennetaan mahdollisuus asiaan, jota haluat eniten maailmassa, mutta sitten sua pidetään jännityksessä, että saatko vai etkö saa sitä. Mä inhoan tilanteita, kun useammankin asian saavuttaminen on kiinni siitä, että saatko tukittua itseäsi väkisin portista, josta sinun lisäksesi yrittää tukkia itseään läpi moni muukin. Ja siitä portista pääsee vain tietty määrä läpi. Oon nyt samanlaisessa tilanteessa kuin oikiksen pääsykokeen kanssa. Oon saanut rajattua elämäni päävaihtoehdot kahteen. Paha vaan, että kummankin edellytyksenä on se yksi tietty juttu. Jonka saamista mä oon taas kerran niin lähellä, mutta silti niin kaukana. 

Lunta oli... aika hintsusti on enää.

Lisäksi oon kauheen ristiriitaisessa tilanteessa sikäli, että toisaalta palaisin halusta pohtia tätä ääneen useammankin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta, jos tää vaan lässähtää, niin sitten on helpompaa, mitä vähemmälle joukolle asiasta puhui. No, oh well, ei kai tässä auta kuin kestää. 

Yritin tuossa miettiä, mitä mä oon viimeiset kaksi viikkoa tehnyt. No murehtinut yllä olevia juttuja. Tehnyt töitä, nyt on onneksi ollut aika leppoisa pätkä, kun niin pitkään oli ihan hullua. Lisäksi on käyty sudenpentujen kanssa kiipeilemässä eikä kukaan niistä kuollut, joten se oli menestys. Oon köhinyt edelleen ja alkanut miettiä astman tai pölyallergian mahdollisuutta. 

Yksi päivä kun avasin verhot, näkymä oli tämä. Aika maailmanlopun meininkiä...

Oon kaipaillut aurinkoa. Toi ikuinen harmaa pilvi on hieman tylsä. Kuten on myös tuo +2 asteen lämpötila. Niin ja oon osallistunut paikallisten asianajajien pikkujouluihin. Oli yllättävän kivaa, vaikka etukäteen epäilinkin että mitähän tästä tulee, kun nuoria muutama, naisia muutama ja loput on 40-70 vuotiaita miehiä. Mutta onneksi, jos mistään muusta ei keksi jutella, niin aina voi puhua jutuista :D Ollaan kuitenkin toistemme vastapuolia useissakin jutuissa ja loppuunsa mahdollisuuksia puhua vapaammin kuin oikeussalissa, on aika vähän. Sinä iltana kuulin paljon kannustavia sanoja. Sitäkin kerkesin miettimään, että jos nyt tulee lähtö, niin jään kyllä kaipaamaan noitakin tyyppejä. Jään itseasiassa kaipaamaan aika monia ihmisiä, joiden kanssa oon tehnyt töitä. Ja jäisin kaipaamaan myös niitä mun sudenpentuja! Mulla on nyt erittäin mainioita sellaisia!

Mutta yksi lähtö, edes väliaikainen, on taas näköpiirissä. Junaliput kotipaikkakunnalle on ostettu tänään. Niin taas on kestetty lähes puoli vuotta ja kotireissu on 3 viikon päässä. Oon huomannut, että kun tämä taas lähenee, mietin kotia enenevässä määrin ja kaipaan sinne.