Lihotusleiriltä päivää

Hei,

täälläpä sitä ollaan oltu ja 6. päivä alkoi juuri. Tuloksena näyttää olevan + 3 kiloa viiteen päivään, joten aattelin että nyt saa riittää. Kivaa siitä ei tule, mutta tämän viimeisen lomaviikon yritän syödä järkevästi ja jättää nuo jäljellä olevat 7 (?) kiloa suklaata muiden syötäviksi. Ja nyt mä oon siinä pisteessä, että oon taas valmis aloittamaan homman alusta. 

Asiaa tietysti kannustaa surkea nykytila, mutta toisaalta sain porkkanankin. Veljeni kysyi, lähtisinkö hänen ja hänen tyttöystävänsä kanssa maaliskuun puolessa välissä Vuokattiin lumilautailemaan 4 päiväksi. Voi kyllä. Mielelläni. Ja koska töistäkin tarvitsisi olla poissa vain 2 päivää, niin uskon, että työnantajani suostuu, että käytän siihen osan vuosilomistani. Lumilautaileminen on toki sitä helpompaa, mitä paremmassa kunnossa on ja mitä vähemmän läskiä tuossa mahan seudulla on. Oikeastaan tosi kiva, että nyt on tiedossa tuollainen mitä odottaa.

Tällä kertaa mä aion tehdä tämän sillä samalla toimivalla tavalla, kuin tein vuonna 2012:kin. Eli karppaamalla, ehkä jopa ketoosissa asti, jos se vain onnistuu. Muutosta aiempaan tulee siinä, että ajattelin tällä kertaa asetella välitavoitteita, joista ensimmäinen on tämä -14 kiloa, jotka aion karistaa laskettelureissuun mennessä. Ottaen huomioon, että tässä on ihan muutaman päivän aikana tullut 3 kiloa, niiden myös pitäisi lähteä kohtuu nopeasti ja ketokarppaamalla homma nyt muutenkin on aika vauhdikasta. Minulla on 12 viikkoa aikaa, joten eiköhän se onnistu. Sitten sen jälkeen asettanen itselleni jonkin tavoitteen kesäksi ja niin edelleen. 

Nyt on asian suhteen ihan hyvä fiilis. Tiedossa ei ole mitään erityistä hankaloittavaa seikkaa projektille ja tämä aika vuodesta (talvipäivänseisauksesta kesäpäivänseisaukseen) on pitenevine päivineen muutenkin minulle tehokkain ja energisin pätkä. Lappeenrannassa ei ole häiriötekijöitä ja toisaalta ensimmäinen "juhla", mihin kuuluu minkään maailman herkkuja, on vasta pääsiäinen pääsiäismunineen ja sen jälkeen tulee vappu siman ja munkin kera. Niihin on niin paljon aikaa, että lentävä lähtö on mahdollinen.

Tiedän kokemuksesta, että tällaisesta ei tule pakolla mitään. Eikä silloinkaan, jos tunne, että joudun luopumaan jostakin, on liian suuri. Siksi tämä aloituksen itsestä kumpuava motivaatio on hirveän tärkeätä onnistumisen kannalta. Asiaa ei auta, vaikka kuinka moni ulkopuolinen tulisi viereen sanomaan, että "hei sinä mahdoton läski, eikö kannattaisi laihduttaa?". Yllättäen huomasin myös, ettei ulkopuolinen pakko toiminutkaan minun kohdalla tässä asiassa, vaikka esimerkiksi työelämässä ulkopuolinen pakko toimii. Ainoastaan oma sisäinen motivaatio auttaa. 

On oikeastaan aika harmi, että sitä motivaatiota on niin vaikeaa löytää ja siten projektin aloittaminen tapahtuu usein vasta pitkän kuhnailun jälkeen. Etenkin, kun projekti tyssää niin kovin helposti. Vuonna 2014 kävin keväällä noin kuukauden ajan joka päivä lenkillä ennen töihin menoa. Kunnes sairastuin 8 viikon ajaksi. Homma jäi, enkä enää saanut itseäni heräämään aikaisemmin. Kesä meni kohtuullisen huolettomasti venyvissä trikoissa ja vailla huolen häivääkään painosta. Syksyllä sain itseni pitkän kuhnailun jälkeen taas aloittamaan, mutta taas minä sairastuin viikoiksi ja enkä saanutkaan itseäni jatkamaan. Toki pimenevät aamut ja illat olivat minulle henkisenä haasteena. Kuinka tympeää mennä töihin pimeällä ja tulla sieltä pois pimeällä ja tietää, että tilanne vain pahenee koko ajan. 

Projekti voi tössätä myös loukkaantumiseen. Keväällä kaaduin ja mursin sääriluuni, joka oli viikkoja todella kipeä. Tuossa syksyllä oli pitkä sairastelusta johtuva liikuntatauko. Sitten kun viimein ryhdistäydyin ja menin lenkille, maa olikin niin liukas, että meinasin koko ajan kaatua ja lopulta olin niin vihainen, että en mennyt uudestaan lenkille kertaakaan sen jälkeen. Ihan vain siksi, että kevään kaatuminen ja viikkojen uskomattoman kova kipu olivat tuoreessa muistissa. Tänään on sovittu lenkkitreffit kaverin kanssa ja se onkin taas ensimmäinen liikuntasuoritus kuukauteen. 

Oikeastaan aika jännä, että minusta on tullut näin laiskamato ja sohvaperuna. Ennen minä liikuin aika paljon, vaikka aina olenkin läski ollut. Mutta kai se vain sitten jäi, kun tämän nykyisen työn oppiminen otti niin koville. Sitten kun olin työhöni tottunut, olin myös tottunut siihen, että liikunta ei kuulu osaksi arkea. Toisaalta loukkaantumisprosenttini on jalan puuttuvan hermon takia uskomattoman korkea ja se syö ihan oikeasti mielihaluja lähteä riskeeraamaan mitään. Vaikka ei tänä vuonna ollut kuin 4 pahempaa loukkaantumista. Mutta jotenkin sitä vain pelkää niin paljon. Tällä hetkellä pelkään korkeiden paikkojen ja hämähäkkien jälkeen eniten kaatumista. Jalasta lähtee aina iho. Samasta kohtaa ja isolta alueelta. Välillä luutkin ovat kipeät eikä polvelle voi varata painoa viikkoihin. Se on vaan niin kerta kaikkiaan ikävää ja hankalaa.

Mutta onneksi laihtuminen onkin enemmän kiinni ruokavaliosta eikä liikunnalla oikeastaan ole mitään väliä laihtumisen kannalta. Keskisen Vesakin pudotti karppaamalla 40 kiloa eikä tainnut käydä liikkumassa kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän. Toisaalta, jos liikuntaa haluaa tehdä, niin kahvakuulatreeni ja se lihaskuntotreeni, mikä mulle tehtiin syksyllä, ovat sellaisia, että ne pystyy vetämään ilman suurta loukkaantumisvaaraa.

Nyt vain sitten kovasti itseä niskasta kiinni, että selviän tästä ensimmäisestä viikosta! Ei tule olemaan helppoa. Ei yhtään, kun pitää olla täällä herkkujen ja herkuttelevien ihmisten keskellä. Mutta kunhan täältä päästään, niin sitten helpottaa ja onneksi voin mennä katsomaan noita blogimerkintöjä vuodelta 2012, että mitä sitä pitää/voi syödä, että paino alkaa tippumaan tehokkaasti.