Hei,
jos nyt kirjoittaisi vaikka tekstin ensin ja sitten lisäilisi kuvat myöhemmin, niin voisi jopa saada tämän taas aikaiseksi. Ulkoasulle sen sijaan sainkin aikaiseksi päivitystä. Toivottavasti pidätte, omaa silmääni se ainakin miellyttää ja jotenkin tuo sininen on niin rauhoittava väri ja tuo kuva Leviltä niin rentouttava, että voisin vaan tuijotella sitä ja antaa mielen vaellella.
Törmäsin tässä tänään facebook-virrassani Hesarin juttuun työpöistä. Eli työholisteista. Ihmisistä, joille työ on kaikki kaikessa. Vaikka en uskokaan, että itse olen työppö (arvostan aivan liikaa vapaa-aikaa ollakseni työppö), niin oli jotenkin pysäyttävää, että "ei ole tervettä että elämän ainoat tavoitteet liittyy työhön". Ai. No mutta mullahan nimittäin on aina ollut niin. Kaikki muut on pikkuseikkoja ja pisaroita meressä, se millä on väliä on ura. Mulla ei ole mitään perheenperustamiseen liittyviä tavoitteita, välillä on tavoitteita painoon liittyen (kas kun ikuinen jojoilija olen), ei ole mitään kunnianhimoa vapaa-ajan puuhissakaan (oikeastaan siksi, että työn jälkeen mun energia ei tunnu riittävän juuri mihinkään). Joten ainoaksi oikeasti tavoitteelliseksi asiaksi jää se työ. Niin no on mulla toisaalta tavoitteena joskus omistaa asunto ja jäädä jollekin paikkakunnalle pysyvästi, mutta kun nekin on sellaisia toissijaisia tavoitteita, joita pystyy katsomaan vain sen "miten työsi sallii"-ikkunan läpi.
Ehkä tämä ei ole ihan tervettä. Ei ole kukaan kuolinvuoteellaan sanonut, voi kun olisin tehnyt enemmän töitä. Ei minun päivieni kohokohta ole töihin meneminen, vaan se kun pääsen sieltä pois. Joten miten ihmeessä minun ainoat tavoitteeni voivat liittyä työhön? Ehkä se on se, kun sitä on kuitenkin pakko tehdä. Ja koska sitä on pakko tehdä, siihen on helppo asettaa tavoitteita. Eikä munkaan tavoitteet työn suhteen loppuunsa ole sen kummallisempia, kuin löytää sellainen paikka, mikä maksimoi oman mukavan oloni. Sellainen missä ei ole mitään suuria epäkohtia ja jossa enimmäkseen kokee arkensa mukavaksi. Palkka saisi olla isompi, mutta ei sen tartte mikään mahdoton olla. Sen verran, että rahaa riittäisi muuhunkin kuin kiinteisiin kuluihin (asumiskulut, puhelin, netti ja ruoka). Ehkä tämä tavoite ei vielä ole epäterve?
Mutta hyvä kysymys on, että mihinkä muualle sitä jaksaisi asettaa tavoitteita? Huomatkaa sanamuoto jaksaa. Let's face it, johtuen joko tän hetkisestä painosta/kunnosta tai jostain muusta, mulla on energiatasot matalalla. Töistä kun tulee, niin pääsääntöisesti ei jaksaisi tehdä yhtään mitään. Vain selailla nettiä, katsoa sarjoja tai kenties lukea kirjaa. Ja niin se elämä sitten lipuukin ohi merkitsemättä mitään. Ehkä on ihan turha itkeä sitä, että esimerkiksi vuosi 2014 oli tosi huono, jos itse sen on tällaiseksi tehnyt. Pitäisi jotenkin jostain repiä voima kiskoa itsensä irti tästä passiivisuuden ja jaksamattomuuden kierteestä. Alkaa tehdä jotain muutakin.
Toinen hyvä kysymys kuitenkin on, että mitenkäs tämän sitten tekisi stressaamatta. Jotenkin kaikki "pitää tehdä" on mulle nykyään niin punainen vaate. Kulutin itseni totaalisesti loppuun vuonna 2013 tehdessäni yhtä aikaa asianajajatutkinnon ja opetellessani tämän vaikean ammatin. Näin vuotta myöhemminkin mulla on edelleen asenneongelma kaikkia "pitäisi"-juttuja kohtaan. Blogin kirjoittamisesta on tullut "pitäisi"-juttu. Partiosta on tullut "pitäisi"-juttu. Liikunta tuntuu tällä hetkellä olevan ihan ylivoimainen "pitäisi"-juttu. Kiukuttelen itselleni pääni sisällä tyyliin "Ryhdistäydy nyt! Mikä pakko tässä on, en kaipaa enää yhtään pakkopullaa elämääni. Laiskamato! Ihan miten vaan, en silti jaksa."
Sen olen kuitenkin päättänyt, että vuodesta 2015 tulee parempi vuosi. Hyvä vuosi. Ehkä minä tänä vuonna pääsen eteenpäin asioissa. Olen jo aloittanut kumittamaan 2013-2014 vuosien pahinta juttua, eli lihomista. Nyt on 4 kiloa takana. Ajallisesti siis nyt mennään kumituksessa kesässä 2014 (huom, yllättäen en syksyllä lihonut yhtään, pois lukien 2 viikkoa kestänyt joululoma). Toivottavasti tämä tästä jatkuu hyvään suuntaan. Vaikka menis sitten hitaasti, niin jokainen tiputettu kilo on pieni voitto. Esimerkiksi villakangastakkini tuntuu jo aavistuksen paremmalta, vaikka puhummekin ihan vain muutamasta sentistä vyötäröltä. Ehkä jotain muitakin positiivisia muutoksia tapahtuu.
Tänä vuonna ei myöskään tarvitse velloa pelkästään menneisyyden hyvissä muistoissa, vaan ainakin yksi uusi hyvä on tulossa. Se Vuokatin reissu. Loma saatu, junaliputkin jo ostettu (sai 50% alennuksella kun hyvissä ajoin osti). Oikeastaan osittain siksi vaihdoin tuohon banneriin kuvaksi tuon kuvan eräältä laskettelureissulta Leviltä. Muistuttamaan, että hyviä hetkiä on tulossa.
Siihen laskettelureissuun liittyen onkin pakko aloittaa liikunta ainakin väliaikaisesti. Reissuun on nyt 6 viikkoa, ihmeitä ei ehdi tekemään, mutta kaipa kaikki pienikin on eteenpäin silloin, kun joudut lähtemään nolla-tilanteesta liikkeelle. Näinpä siis, jatkossa tiistai ja perjantai ovat minun liikuntapäiväni. Ainakin sinne laskettelureissuun asti. Ja nimenomaan lihaskuntoa on tarkoitus tehdä, sillä keskivartalon lihakset ovat nyt ihan sikahuonossa kunnossa. Muistan, että silloin kun olin 2004 vuonna Ruotsissa armeijaleirillä 2 viikkoa, olin kiitollinen joka ikisestä liikuntatunnista, jota sitä kesää edeltävänä keväänä olin tehnyt. Pitää ajatella tämä nytkin niin.
Ylipäätään minun olisi kai muutenkin opittava tekemään asioita metodilla "tämän hetken kärsimys, kiität itseäsi pitkässä juoksussa". Olenhan nimittäin ihan liikaa "tämän hetken nautinto, pitkässä juoksussa harmittaa"-valintoja tehnyt. Tämä on muuten yksi keskeinen syy lihavuuteenkin. Minä en ole lihavaa ihmistä tavannut, joka ei olisi korostetun nautinnonhaluinen/mukavuushaluinen. Itsekin olen.
Mitenköhän muut ihmiset tämän tekee? Että valitsee tämän hetken kärsimyksen saadakseen palkinnon pitkässä juoksussa? Mistä löytyy henkinen voima tehdä se päätös kerta toisensa jälkeen, useita kertoja päivässä, joka päivä?
Laitoin tuonne banneriin myös tuon "keksi unelma, keksi suurempi, toteuta se". Pitää tässä pohtia sitäkin. Mihinkähän sitä asettaisi tavoitteita? Aika paljon on kyllä saavutettavissa, jos vain itsepintaisesti ja pitkällä aikavälillä on valmis panostamaan. Tällainen keskinkertaisuus pääsi oikikseen, joten kaikki on mahdollista. Kevyesti olen tässä miettinyt, että lähtisiköhän joku mun kanssa ulkomaanreissulle syksyllä 2016? Olisi kovin kiva ajatus juhlistaa kolmikymppisiä lähtemällä reissuun, joko perheen kesken tai sitten ystävän/ystävien kanssa. Bilettäjä en ole koskaan ollut, niin mitään juhlia en tarvitse, mutta lomamatka olisi varmasti ikimuistoinen. Ja jos nyt aloittaa, niin jopa mun palkalla on mahdollista säästää rahat siihen. Joku uusi maa (no ei mun käydyissä maissa olekaan kuin Ruotsi, Kanarian saaret (espanja), Englanti, Egypti, Belgia ja Luxemburg). Ehkä pidennetty viikonloppu Euroopassa? Ranska olisi kiva, mutta Belgian kokemusten perusteella tiedän, että olisi aika hyvä saada joku ranskankielentaitoinen silloin mukaan. Saksa? Osaakohan ne englantia? Koska mä en osaa enää saksaa. Sveitsi? Hei! Sinnehän mä meen, jos kukaan ei suostu lähtemään mukaan, koska yksi mun ystävä asuu siellä jo valmiiksi :D
Voi tulikin mukava olo, kun tässä unelmoin ulkomaanmatkasta. Tähän onkin hyvä lopettaa. Ihanaa viikkoa kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti