Lakimiehen työ - millaista se on?

Hei,

minulta toivottiin kirjoitusta lakimiehen työstä, millaista se on, onko ikinä kaduttanut alanvalinta ja onko tässä negatiivisia puolia. Kun nyt lomalla on aikaa kirjoittaa ja aihe on mieluinen, niin ei muuta kuin tuumasta toimeen. Taustaksi kerrottakoon, että olen itse halunnut tulla lakimieheksi jo 12-vuotiaasta lähtien. En ollut nähnyt mitään lakisarjoja tms. mutta jo silloin oikeudenmukaisuus oli tärkein arvoni ja halusin sellaisen työn, jossa voisin edistää oikeudenmukaisuutta. Se on näin jälkikäteen ajatellen ainoa syy, minkä olen keksinyt sille, miksi nuorena tein tämän alanvalinnan. Joskus yläasteen tienoilla mukaan liittyi myös se, että rikosoikeus on minusta yksinkertaisesti kiehtovaa. Olen itse ollut aina hyvin "kiltti tyttö" ja lainkuuliainen, joten jokin sen nurjemman puolen tarkkailussa kiehtoo. En voisi ikinä seurustella rikollisen kanssa, enkä itse tehdä rikoksia, enkä niiden tekemistä hyväksy, mutta tarkkailu on äärimmäisen mielenkiintoista. Tällä taustalla tiesin aina, että minusta tulee "oikeussalijuristi". Eli joko tuomari, syyttäjä tai asianajaja. Nyt työkokemusta on asianajosta ja käräjänotaarin työstä, mikä on ikään kuin tuomarin työn harjoittelua. Asiakkaat saattavat joskus ajatella, että olen ihan tuomari, koska johdan oikeudenkäyntejä ja teen tuomioita ja päätöksiä.

Realistista kuvaa siitä, mitä työelämä käytännössä on, ei minulla tainnut olla ennen kuin itse sain työkokemusta. Varsin oikeaan osuneita arvailuja minulle oli kuitenkin kehittynyt akselilla lukio-yliopisto. Juristi voi olla suuntautunut niin monella tavalla, että minun kokemukseni eivät välttämättä ole lähelläkään sitä, mitä on esimerkiksi yritysjuristin (jossakin yrityksessä ns. in-house juristina työskentelevä), pankkilakimiehen, lainvalmistelijan, kaupunginlakimiehen tai isossa asianajotoimistossa työskentelevän juristin työ. Suuntautumisvaihtoehtoja työelämässä on toki paljon muitakin.

Veikkaisin silti, että yhteistä kaikille juristin töille lienee seuraavat seikat: 1) päiväsi voi poiketa siitä mitä ajattelit sen aamulla olevan 2) työ on enimmälti itsenäistä. Vaikka sitä tehtäisiinkin jossakin ryhmässä/yhteistyönä, sinulla on aina jokin vastuualue, mistä vastaat yksin 3) työ on keskeisimmiltä osiltaan sitä, että on jokin ongelma/tilanne ja siihen pitää etsiä ratkaisu/menettelytapa 4) lainsäädäntö muuttuu ja siksi on koko ajan päivitettävä osaamistaan ja seurattava mihin suuntaan oikeus kehittyy. Oikiksessa luet oikeuskirjallisuutta tenttikirjoina, työelämässä luet oikeuskirjallisuutta pitkin työpäivää ja ahkerimmat myös "iltalukemisena" 5) työpäivät voivat välillä venyä pitkiksi. Työpaikasta riippuen tätä tapahtuu kuukausittain, viikoittain tai päivittäin. Lisäksi työpaikasta riippuen mukana kuvassa voi olla asiakkaat ja sitä myötä asiakaspalvelu. Ylipäätään se, että sinua lähestyy maallikko ( = henkilö, jolla ei ole juridista koulutusta), joka haluaa tietää miten lainsäädäntö suhtautuu hänen tilanteeseensa/ongelmaansa. 

Tämän enempää on vaikea sanoa sellaisista juristin töistä, joita en ole itse kokeillut. Mutta mennäänpä sitten omiin kokemuksiin.

Asianajo, asianajajan työ

Asianajajan työ voi vaihdella sen mukaan, mille aloille on erikoistunut tai minkä tyyppisiä juttuja hoitaa. Esimerkiksi yritysjuridiikkaan erikoistuneilla se voi olla erilaista kuin minulla, joka olen erikoistunut rikosoikeuteen ja sen lisäksi hoidan "tavallisten ihmisten" asioita ja hoidan niitä yksin alusta loppuun. Konkurssi- ja kuolinpesien hoitaminen on sekin oma maailmansa ja sisällyttää työhön sellaisia piirteitä, joita minulla ei ainakaan vielä ole niin paljoa tullut. 

Tavallisten ihmisten asioiden ja rikosasioiden hoitaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että minuun ottaa yhteyttä joko potentiaalinen asiakas tai poliisi, joka kertoo, että täällä olis nyt X, jota epäillään rikoksesta Y ja hän tarvitsee avustajan. Jos yhteyttä ottaa asiakas itse, tiedustelen alustavasti puhelimessa minkä tyyppinen hänen asiansa on, tarkistan esteellisyydet (uusi potentiaalinen asiakas ei esimerkiksi saa olla nykyisen asiakkaani vastapuoli) ja sitten sovitaan palaveri. Riippuen asiakkaan asiasta minun joko on ennen palaveria otettava selvää hänen ongelmaansa liittyvän lainsäädännön raameista tai sitten jos kyseessä on minulle tuttu aihepiiri, kyseistä tarkistusta ei tarvitse tehdä. Palaverissa keskustellaan tarkemmin hänen ongelmastaan ja tilanteestaan, tehdään arvio miten kannattaisi edetä ja sovitaan miten edetään. Palaverin jälkeen on luvassa usein erinäisten kirjelmien kirjoittamista (haastehakemus, vastaus, hakemus, kirje vastapuolelle jne.), sovintoneuvotteluita ja joskus oikeudenkäynti. 

Silloin kun yhteydenottaja on poliisi, seuraa puhelua yleensä lähes välitön putkalle tai poliisilaitokselle lähteminen, sillä poliisi soittaa, jotta saisi epäillylle avustajan kuulusteluihin tai vangitsemisoikeudenkäyntiin. Ja kummatkin näistä tapahtuvat yleensä mahdollisimman pian. Kun paikan päälle saavutaan, ensin yleensä keskustellaan lyhyesti kahdestaan päämiehen kanssa ja sitten vasta aloitetaan kuulustelut. Kuulusteluissa seurataan ensin vierestä, harvoin tarvitsee puuttua poliisin toimintaan mitenkään ja sitten lopussa esitetään omia kysymyksiä päämiehelle riippuen siitä, mitä häneltä on jo kysytty ja mitä hän on jo kertonut. Sitten vielä tarkistetaan, että poliisi on kirjannut päämiehen kertomuksen oikein esitutkintapöytäkirjaan. Tämä on hirveän tärkeää, sillä syyttäjät lukevat esitutkintakertomusta kuin piru raamattua. Siinä ei saa olla mitään väärin suhteessa siihen mitä asiakas kertoi eikä mitään niin, että se voitaisiin ymmärtää väärin.

Kuulusteluita saattaa seurata useampiakin riippuen jutun laadusta. Kun kuulustelut on hoidettu, jäädään odottamaan esitutkinnan valmistumista ja syytteen nostoa. Kun esitutkinta on valmis, tilataan ja luetaan esitutkintapöytäkirja, jotta saadaan käsitys mitä kaikki muutkin kuin oma päämies ovat kertoneet ja mitä näyttöä asiassa on. Syytteen tullessa, mietitään miten juttu kannattaisi ajaa ja neuvotellaan taas päämiehen kanssa asiasta ja jos oikeudenkäynti on pian, valmistetaan häntä myös siihen. Jos päämies on tällöin jo vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä, sitten lähdetään tapaamaan päämiestä kyseiseen vankilaan. Mahdollisesti pitää laatia käräjäoikeudelle kirjallinen vastaus syytteisiin. 

Oikeudenkäynneissä asianajajan tehtävänä on ensinnäkin kertoa oman päämiehensä kanta asiaan ja saada tuomioistuin vakuuttumaan tuon kannan oikeellisuudesta, mutta myös kommentoida todisteita ja suorittaa oman päämiehen ja omien todistajien pääkuulustelu ( = pyritään siihen, että nämä kertoisivat kaiken tarpeellisen) ja vastapuolen ja vastapuolen todistajien vastakuulustelu ( = se missä pyritään nostamaan esiin näiden kertomusta horjuttavia seikkoja). Oikeudenkäynneissä pitää tuntea hyvin juttu ja olla hereillä, sillä oma päämies, vastapuoli tai jokin todistaja saattaa yhtäkkiä sanoa jotain yllättävää tai olla sanomatta jotain mitä odotit hänen sanovan ja kaikkiin näihin pitää reagoida heti tai ainakin huomata ne. Todistaja saattaa esimerkiksi sanoa, että hän on kuullut jostain, että tekijä olisi X, vaikka hän olisi esitutkinnassa kertonut nähneensä, että tekijä oli X. Tällöin X:n avustajan pitää huomata tarttua tähän ja loppulausunnossa tuoda esiin, että todistajan kertomuksella ei ole kovinkaan paljon näyttöarvoa, koska se ei perustu omaan havaintoon vaan kuulopuheisiin.

Pitkälti tällaista on asianajo, kun hoidetaan tavallisten ihmisten asioita. Päiviin sisältyy siten asiakaspalavereita (joko toimistolla, putkassa tai vankilassa), kirjelmien laatimista, kuulusteluihin osallistumista, yhteydenottoja eri osapuoliin, oikeusongelmien selvittämistä (luetaan kirjoja, hallituksen esityksiä ja korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien ratkaisuja) ja oikeudenkäyntejä. Jos poliisi soittaa aamulla, menee yleensä koko päivän ohjelma uusiksi ja siksi mitään ei ikinä saa jättää viime tinkaan. Jos jonkin kirjelmän määräpäivä on perjantai, olisi se hyvä olla valmis viimeistään keskiviikkona. Tämä vaatii ihmiseltä järjestelmällisyyttä, sillä yhtä aikaa on tietysti vireillä monen asiakkaan juttuja ja koko ajan ottaa yhteyttä uudet mahdolliset asiakkaat. Sitä pitää sitten itse sumplia aikansa niin, että ikään kuin "potkii" kaikkia juttuja eteenpäin koko ajan. Aamun voi esimerkiksi aloittaa jonkin kirjelmän laatimisella, iltapäivällä voi olla asiakaspalaveri ja viimeisenä voit valmistautua seuraavan päivän oikeudenkäyntiin. 

Itse pidän asianajotyöstä. Minusta on mukava auttaa ihmisiä ja toisaalta pidän myös ongelmanratkaisusta. Tykkään myös työn vaihtelevuudesta ja siitä, että aina on tekemistä. Minulla on myös ollut onni olla sellaisessa työpaikassa, missä ei vaadita ylitöiden tekemistä. Toki ylitöitä silloin tällöin tulee, et voi esimerkiksi oikeudenkäynnissä ilmoittaa tuomarille, että hei, mulla loppuis nyt työpäivä ja toisaalta poliisi saattaa soittaa myös lauantaina tai sunnuntaina. Kaikki pidemmät päivät on kuitenkin korvattu vapaina, jotka olen pitänyt sitten, kun on ollut sopiva sauma. Asianajossa jutun "voittaminen tai häviäminen" on hyvin usein kiinni siitä, minkälaiset ovat jutun lähtöspeksit. Joskus näet heti alussa, että tämä voitetaan tai tämä hävitään. Voittaminen on kuitenkin erityisen hienoa silloin, kun ollaan sillä harmaalla alueella, missä riippuu pitkälti avustajan työstä miten juttu päättyy. Tykkään asianajotyössä myös siitä, että voin itse valita (toki päämies pitää argumentoida hyväksymään omat valintani) miten juttua ajan, mihin vedotaan, mitä esitetään todisteina ja mitä ei. Kiistaton plussa on myös se, että asiakkaat voi valita. Jos asiakas haluaa jotain, mille ei ole ollenkaan laillisia perusteita tai asiakas vaikuttaa hyvin hankalalta, hänelle voi sanoa, ettei hänen asiaansa oteta hoidettavaksi. Toisaalta myös silloin jos oma työtilanne on hyvin kiireinen, voi sanoa ettei nyt millään ehdi ottamaan uutta juttua. Tällä tavalla oma työkuorma ei ikinä muodostu niin hurjaksi, kuin mitä se voi esimerkiksi valtiolla toisinaan olla. 

Asianajon negatiiviseksi puoleksi voisi listata sen, että oma palkkasi on sidoksissa siihen, miten asiakkaat ja valtio maksaa. Ongelmaa siitä, että ei olisi ollut asiakkaita, ei vielä ole ollut, mutta teoriassa sekin kai olisi mahdollista. Mutta jos tänään autat jotakuta kuulusteluissa, voi oikeudenkäynti ja sitä myötä palkkion maksupäiväsi olla yli vuoden päässä. Asiakas saattaa haluta maksaa laskunsa pienissä osissa tai pahimmillaan hän jättää sen maksamatta ja sitä joudutaan perimään ulosoton kautta. Oikeusapujutuissa tuomioistuin saattaa olla sitä mieltä, että asia olisi pitänyt hoitaa vähemmillä työtunneilla ja siksi leikata laskuasi. Tämä on itsestäni erityisen tympeää, sillä itselläni on korkea moraali enkä ikinä laittaisi laskuun mitään, mikä ei ole ollut aivan välttämätöntä. Ja tietenkin koska palkka muodostuu sen mukaan, miten jutut tuloutuvat, palkan suuruus myös vaihtelee koko ajan. 

Lisäksi negatiivista on, että vaikka onnistuisi olemaan ottamatta hankalia asiakkaita omiksi päämiehikseen, vastapuoli voi olla hankala. Ylipäätään oma kokemukseni on, että jos ihmiset riitelevät siten, että asianajajaa tarvitaan, vähintään yksi osapuoli on usein "hieman haasteellinen ihminen". Ei aina, mutta usein. Tällaisten ihmisten kanssa kommunikointi ja ylipäätään kaikki vuorovaikutus on joskus hyvin raskasta. Mikään argumentointi tai rauhallinen käytös ei välttämättä saa toista rauhoittumaan. Itselläni on ollut sellainenkin päivä, että ensin yksi haukkui puhelimessa alimpaan helvettiin ja antoi muutenkin "aika paljon paskaa niskaan" ja sitten toinen kiitteli pelastavaksi enkelikseen. Asianajossa pitää siis olla lehmän hermot ja tällaiset on vain päästettävä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ilman, että välittää niistä.

Yksi negatiivinen puoli, jos sen sellaiseksi haluaa laskea, on myös se, että monet ihmiset näkevät asianajajan vain rahanahneena selkärangattomana nilkkinä, joka tekee rahasta mitä vain. Yleensä puhuen mustan valkoiseksi ja päin vastoin. En tiedä onko sellaisia henkilöitä ja jos on, niin kuinka paljon. Kuitenkin niin asianajajalta kuin luvan saaneelta oikeudenkäyntiavustajaltakin edellytetään esimerkiksi tunnollisuutta, rehellisyyttä ja sopivuutta kyseiseen toimeen. 24/7. Omien asioiden pitää olla järjestyksessä ja itse pitää olla lainkuulainen. Asianajossa ei saa sanoa totena sellaista minkä tietää valheeksi. Ja vaikka tuntipalkkio olisi 230 euroa plus arvonlisävero, ei se todellakaan ole se raha, mikä asianajajalle itselleen tulee. Sisään tulevista rahoista maksetaan tilavuokrat, sihteerin palkka yms. kiinteitä kuluja. Itselle tulevan palkan ensimmäinen numero on todennäköisesti 3 tai hyvässä tapauksessa 4. Ehkä myöhemmin uralla jopa 5. En tajua mistä ne tilastot vetää sen luvun, että eka numero olisi 6. Itseäni silloin tällöin häiritsee miten kaukana todellisuudesta ihmisten mielikuva asianajajasta ja tämän työstä on. Kaikkia se ei häiritse.

Minkälainen ihminen pitäisi olla, että voisi pärjätä asianajajana? Ahkera, koska "kärryillä pysyminen" vaatii jatkuvaa opiskelua ja toisaalta juttujen laadukas hoitaminen vaatii myös ahkeruutta. Järjestelmällinen, itsenäisestä työstä pitävä ja toisaalta myös hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva. Asiakkailla on lähes aina hyvin ikävä tilanne ja heidät pitää osata kohdata oikein. Toimeen pitää tulla myös sidosryhmien (poliisit, syyttäjät, tuomioistuin, vastapuolet, vastapuolten asianajajat jne.) kanssa. Kovin tunteellinen ei saa olla, vaan asiat pitää pystyä kohtaamaan ja ratkomaan asioina. Kuitenkin empatiaa ja sympatiaa tarvitaan niihin asiakaskohtaamisiin. Hoksottimiltaan pitää olla nopea, koska oikeudenkäynneissä pitää reagoida nopeasti. Kärsivällinen, ainakin työssä. (sanoo vapaa-ajallaan suhteellisen kärsimätön ihminen) Paljon joutuu sietämään. Stressinsietokyky pitää olla kohdallaan, koska tilanteet voivat muuttua nopeasti ja ajoittain aikataulut menevät siten, että työtä on paljon. Siinäpä ne tärkeimmät varmaan ovat.

Tuomioistuintyö

Tietyllä tapaa tuomioistuintyö eroaa aika paljon asianajosta ja jossain suhteessa niillä tietysti on yhteneväisyyksiä. Tuomioistuintyössä istut suuren osan ajastasi työhuoneessasi yksin ja käyt välillä johtamassa oikeudenkäyntiä. Työhuoneessasi tutkit saapuneita hakemus-, riita- ja rikosasioiden juttuja, selvität niihin liittyvät oikeusongelmat, valmistaudut johtamaan oikeudenkäyntejä ja kirjoitat päätöksiä ja tuomioita. Riippuu vähän tuomioistuimesta, että oletko Helsingissä vai vaikkapa Iisalmessa, että kuinka paljon edellä mainittujen lisäksi lähettelet ihmisille kutsuja oikeudenkäynteihin, pyyntöjä toimittaa vastaus tai täydennys tms. ja ylipäätään kuinka paljon teet sellaista työtä, minkä voi tehdä käräjäsihteerikin. Pääpaino työssä on kuitenkin selvästi tuomioiden ja päätösten kirjoittamisessa, tiedon etsimisessä (jotta voit tehdä ne tuomiosi ja päätöksesi) ja oikeudenkäyntien johtamisessa.

Tuomioistuintyössäkin voi päivä edetä eri tavalla kuin olit aamulla ajatellut, mutta omasta mielestäni päivät menevät paljon enemmän suunnitellulla kaavalla kuin asianajossa. Tuomioistuimessa on myös paljon vähemmän kontaktia asiakkaisiin ja puhelin soi ainakin itselläni hyvin harvoin. Aikatauluihin pystyy oman kokemukseni mukaan vaikuttamaan paremmin kuin asianajopuolella, missä poliisi tai tuomioistuin pitkälti määrittelevät mihin mennessä sinun pitää tehdä asioita. Tuomioistuimessakin sinulla on yhtä aikaa vireillä monta juttua ja yrität pökkiä parhaasi mukaan niitä kaikkia eteenpäin eli pyrit saamaan osapuolilta tarvittavat kirjelmät ja ratkaiset jutun kansliassa tai sitten pyrit sopimaan heidän kanssaan ajankohdan oikeudenkäynnille. Yleensä maallikoille vain ilmoitetaan jokin ajankohta, mutta jos mukana on asianajajia tai muita avustajia tai syyttäjä, heidän kanssaan oikeudenkäynnin ajankohdasta on sovittava. Suurin osa ajasta menee päätösten ja tuomioiden kirjoittamiseen ja tietysti siihen ajatustyöhön, kun mietit mitä olet mistäkin mieltä ja millä perusteella.

Asianajosta eroten tuomioistuintyö on tietyllä tavalla passiivisempaa. Lähtökohtaisesti oikeudenkäynnin osapuolet kertovat sinulle kantansa ja todisteensa ja sitten yrität parhaasi mukaan katsoa, miten asia on lain ja esitetyn näytön valossa ratkaistava. Tämä tehtävä on hieman hankalampi kuin mitä sen etukäteen ajatellen voisi kuvitella olevan. Joskus näyttö- ja oikeuskysymykset ovat todella hankalia ja sinä olet se taho, joka joutuu asian joka tapauksessa ratkaisemaan. Asianajopuolella voi sanoa, että tästä todisteesta ilmenee X, Y, Z jotka tukevat päämieheni kantaa ja vastapuoli voi sanoa, että ilmenee A, B, C jotka tukevat hänen kantaansa. Tuomari joutuu päättämään ketä uskoo ja millä perusteella. 

Itse pidän tuomioistuintyössä siitä, että saa aina itse päättää miten jutun ratkaisee. Asianajossa joskus harmitti, kun tuomioistuin ratkaisi asian tavalla, jota itse ei pitänyt oikeana. Pidän myös siitä, kun työrauhaa on paljon enemmän, koska puhelin ei soi jatkuvasti. Pidän myös siitä, kun on isompi työyhteisö ja näin ollen voi saada tarvittaessa myös muiden mielipiteitä siitä, miten jonkin asia pitäisi ratkaista. Ehdoton plussa on tietysti myös kiinteä kuukausipalkka. 

Sen sijaan ehkä enemmän aktiiviseen rooliin tottuneena (aloitin kuitenkin työurani asianajopuolella) en pidä siitä, että ei voi vaikuttaa siihen, mihin asiassa vedotaan ja mitä asiassa esitetään todisteina. Sitä on ikään kuin kädet sidottuina selän taakse. Joudut ratkaisemaan asian, mutta aina ratkaisusi ei välttämättä vastaa sitä mitä itse pitäisit tilanteeseen nähden oikeana, koska osapuoli ei osannut vedota johonkin seikkaan tai esittää tarvittavaa näyttöä väitteensä tueksi. Välillä sitä ihmettelee miten paljon ihmiset ajattelevat, että pelkkä heidän ilmoituksensa/sanansa riittää. Ei riitä, kaikelle pitää löytyä todiste. Joskus puolestaan turhauttaa, jos joku esittää sanotaanko vaikka 60 todistetta, jotka eivät mitenkään liity asiaan. Tai että asiaan yritetään sotkea jotain, mikä ei ollenkaan liity siihen. 

Tuomioistuimessa ei tietenkään voi myöskään valita juttujaan. Sitä tulee mitä tulee. Joskus on vaikeampia juttuja ja joskus helpompia. Sama pätee asiakkaisiin. Suurin osa on täysin asiallisia, mutta sitten on niitä, joiden kanssa toimiminen on raskaampaa. 

Tämä seuraava ei ole varsinaisesti negatiivinen puoli, mutta tietyllä tavalla haasteellinen se on. Tuomioistuimessa näet ei voi neuvoa asiakkaita yhtään mitenkään muuten kuin prosessuaalisesti. Voit sanoa asiakkaalle, että vastaus pitää antaa siihen päivään mennessä ja siinä hänen pitäisi kertoa kantansa ja nimetä todisteensa tai että tyytymättömyyttä pitää ilmoittaa 7 päivän kuluessa ja valitusohjeet ovat nämä. Sen sijaan asiakkaiden kysymyksiin "mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?", "mitä näyttöä tällaisesta asiasta voisi esittää?", "onko tuo vastapuoli nyt oikeassa vai väärässä?" jne. ei voi sanoa yhtään mitään. Se on jotekin outo tunne, että tiedät vastauksen, mutta et saa sanoa sitä. Voi kun asioista tulisi helpompia, jos voisi heti suoraan sanoa, että osapuoli A on muuten tässä asiassa täysin oikeassa, lopettakaa tuo vastaan hankaaminen :D No tietenkään näin ei voi koskaan olla. Ihmisillä on oikeus esittää asiansa ja tuomioistuin tekee sitten ratkaisunsa, kun kaikki ovat sanottavansa sanoneet ja todisteensa esittäneet. Yllättävän paljon asiakkaat kuitenkin yrittävät soittaa tuomioistuimeen ja saada sieltä ilmaisia lakineuvoja tietämättä, että ei tuomioistuin voi neuvoa ketään. Sehän ratkaisee asioita, joten sen on oltava puolueeton! Tuomioistuin kertoo kantansa ainoastaan päätöksissä ja tuomioissa. 

Sanoisin, että tuomioistuintyössä tarvitaan suunnilleen samat henkiset ominaisuudet kuin asianajossakin.

Itse en ole koskaan katunut alanvalintaani, vaikkakin on niitäkin päiviä, kun mietin, että kaupan kassana olisi niin paljon helpompaa. Olen opiskeluaikana kokeillut sitäkin, joten tiedän mistä puhun. Suurimman osan ajasta olen erittäin kiitollinen itselleni, että tein tämän alanvalinnan ja jaksoin tehdä sen työn, mikä vaadittiin sen onnistumiseksi. Juristin työtä voisi verrata kuin matematiikan tehtävien ratkaisemiseen. Joskus kohdalle sattuu helppoja tehtäviä, jotka ovat helposti ratkaistavissa. Joskus kohdalle tulee niin vaikea pulma, että joudut päiväkausia miettimään aivot rutussa miten sen ratkaisisit. Tietysti mitä enemmän kokemusta kertyy, sitä isompi osa asioista on "kohtuullisella pähkäilyllä selvitettävissä". Yleisesti ottaen työn haastavuus on kuitenkin pikemminkin plussa kuin miinus. Työttömyyttä on alalla hyvin vähän verrattuna muihin aloihin (jotain 3,5 % luokkaa) ja palkkataso on ihan hyvä. 

Mutta se on tietysti ihan hyvä ottaa huomioon, kun alavalintaa tekee, että juristin työssä ollaan lähes tulkoon pelkästään tekemisissä ihmiselon ikävien puolien kanssa. On riitoja ja rikoksia, hometalo siellä, riipivä huoltajuustaistelu täällä. Surullisia ihmiskohtaloita ja asiakkaat pääsääntöisesti hyvin ikävässä tilanteessa. Tämän kaiken näkeminen aiheuttaa kyynistymistä ja toisaalta voi olla myös juristille itselleen henkisesti raskasta, jos asioita ei osaa ottaa asioina. Niin ja sitten riippuu myös ihmisestä miten tämän ottaa, mutta ala on konservatiivinen. Se vaikuttaa siihen, miltä pitää töissä näyttää ja miten pitää käyttäytyä. Itsensä toteuttamisen vapautta on tässä suhteessa paljon vähemmän kuin joillain toisella alalla. Mutta toiset tietysti vain nauttivat, kun saavat pukeutua jakkupukuun tms. Itsehän toki olisin sitä tyyppiä, joka pukeutuisi paljon rennommin, jos saisi valita.

Toivottavasti tämä antoi vähän osviittaa mitä juristin työ käytännössä on, kysymyksiä voi toki esittää, jos niitä heräsi :)