Only know you've been high when you're feeling low

Hei,

otsikko on pätkä yhdestä kappaleesta, minkä oon kuullut muutamia kertoja radiosta. Mun mielestä tuon kappaleen sanat on tosi osuvat. 

"Well you only need the light when it's burning low
Only miss the sun when it starts to snow
Only know you love her when you let her go
Only know you've been high when you're feeling low
Only hate the road when you're missing home
Only know you love her when you let her go."

- Passenger, Let Her Go 

Pimeässä ei oo tarvinnut kökkiä, aurinkoa kaipailin useastikin Oulussa, etenkin kun kerran se ei edes pilkahtanut pilven raosta 23 päivään! Ja valitettavasti rakkauden syvyyden tajusi parhaiten siinä kohtaa, kun lähdettiin eri teille. Ja sen, kuinka hyvin mun elämä oli mennyt, mä tajusin viime syksynä, kun olin tilanteessa, jossa laskin aamukasista alkaen tunteja, milloin pääsen pois ja päiviä siihen milloin on viikonloppu. Perjantaisin ei ollut riemulla rajoja eikä vastaavasti sunnuntaisin ahdistuksella. Silloin mä ekaa kertaa ymmärsin, miltä on täytynyt tuntua niistä, jotka on kokeneet esimerkiksi koulun täydellisen ahdistavana paikkana. 

Työmatkan varrella on puisto, varmaan tosi kiva kävellä läpi keväällä, kesällä ja syksyllä

 Oli toki minullakin koulukiusattuna omat ikävyyteni, mutta koska pärjäsin koulussa erinomaisen hyvin ja nautin opetuksesta, lukuunottamatta ruotsin tunteja, mulla oli ihan mukavaa aina kun opettaja oli läsnä. Myös työharjoittelut ja kesätyöt oli jees ja niihinkin menin mielelläni. Ja nyt mä oon taas niin onnellinen, että onnellisuudella ei ole rajoja. Olen toki aina osannut arvostaa pieniäkin asioita, joten sinänsä tällainenkaan lause "Only know you've been low when you're feeling high" ei pitäisi mun kohdallaan paikkaansa. Mutta sen voin ihan vilpittömästi sanoa, että osaan arvostaa nykytilannetta aivan eri tavalla, kun historia on tämä. 

Työmatkan varrelta löytyy myös Makuuni, tää voi olla turmiollista!

 Mulla on niin hyvä olla nyt. On minulla toki hirmuisen kiire, mikä on näkynyt esimerkiksi tämän blogin päivitystahdissa, mutta minulla on mukavaa. Mulla on nyt ihan kaikki hyvin, mikä mulla on aiemmin ollut huonosti. Ja voin kertoa, että älkää koskaan uskoko, jos joku perustelee teille huonoja oloja syyllä "pienissä firmoissa on tällaista". Aiemmin yrittäessäni pitää kiinni oikeuksistani (työaikoihin, työterveyshuoltoon yms. lakisääteiseen) vastaus oli aina "Sä oot ollut aiemmin töissä vain isoissa yrityksissä ja valtion virastoissa, pienen firman todellisuus on tämä". Ja paskat! Nyt oon töissä pienessä 2 hengen firmassa ja mulla on ihan kaikki kunnossa. Aivan kaikki, mistä mä jouduin nipisemään entisessä paikassa, on nyt kunnossa. Työaika on 38,5 tuntia viikossa, ylitöitä en saa tehdä (mutta ne korvattaisiin, jos pakottava tilanne niiden tekemiseen syntyisi), palkka on liiton suositusten mukainen, on työterveyshuolto ja tarttee tehdä pelkästään lakimiehen töitä. 

Työjunamatkan keskustan päätä, betonihelvetti alkaa...

 Ja ennen kaikkea, oon ollut 2 viikkoa töissä ilman, että mun on tarttenut olla kertaakaan eri mieltä työnantajani kanssa. Aivan kuten mun ei koskaan ole tarttenut olla työnantajien/esimiesten/työkavereiden kanssa eri mieltä missään muussakaan järkevässä paikassa. Silloin kun asiat hoidetaan hyvin, järkeville ihmisille ei yleensä synny tarvetta olla eri mieltä asioiden hoitamistavasta. Kaikki on kiinni halusta. Pienessä firmassa voi olla paskamaista, isossa firmassa/kaupungilla/valtiolla voi olla paskamaista. Mutta kaikissa näissä voi olla myös asiat hyvin, jos vain halua löytyy. Asiat voi saada toimimaan lakia noudattaen ja repimättä tulosta irti työntekijöiden selkänahasta. Mä ihmettelin yksi päivä, miten hyvin kaikki onkaan, niin nykyinen työnantajani vain totesi, "no sähän lähtisit kävelemään, jos sulla ei ois mukavaa". Siinä ollaan kyllä työhyvinvoinnin ytimessä.

Työjunamatkan kodin päätä, metsää <3 Pakko selvittää miten tuonne voi kävellä kotoa.

 Elämä Helsingissä on tuntunut aika erilaiselta verrattuna elämään muissa kaupungeissa. Ensinnäkin on hassua istua joka päivä (lähi)junassa. On hassua miten hyvin täällä toimii joukkoliikenne, kun on ikänsä asunut kaupungeissa, joissa joukkoliikenne on olematon. On hassua, miten puut ja metsä ovat yhtäkkiä vielä tavallistakin kivempia, kun niitä on nyt harvemmassa. En mä Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla ikinä ajatellut kävelyllä ollessani että "voi kun kiva, että tuossakin on metsä". On hassua miten päivät täyttyy täällä ohjelmasta. Toistaiseksi oon pysynyt asialinjalla (Lakimiesliiton ja Hesan oikiksen järjestämä auskultoimaan?-seminaari oli tiistaina ja Lapin oikiksen alumniyhdistyksen Kaamoksen vuosikokous torstaina), mutta iltansa saisi täyttymään täällä myös muunlaisella ohjelmalla. 

Kotiasemalta, noilla mä suhailen ympyrää

 Täällä on noi isot areenat, joissa maailmantähdillä on keikkoja. On messuja jos jonkin moisia ja koko ajan jotain tapahtumaa. Vantaalla on Heureka, Hesasta löytyy esim. Linnanmäki (ei just nyt ajankohtainen, mutta kesämmällä) ja Korkeasaari. Itäkeskus on kuulemma Pohjoismaiden suurin kauppakeskus (tiedän minne äiti pitää viedä, jos hän joskus tulee tänne kylään). Ateneumissa on Eero Järnefeltin näyttely, jonka aion tsekata jossain vaiheessa. Sitten on erilaisten yhdistysten yms. hässäköitä. On jokin PartioPop-tapahtuma ja montakin erilaista Lakimiesliiton tapahtumaa. Ajattelin ainakin käydä Lain Huudon-konsertissa ja osallistua ilmaiseen koulutukseen aiheesta oikeussalietiketti.

Kakkugalleriassa kakkupaloja sai valita tällaisesta vitriinistä :)

Ja ystäviä on kiitettävästi. Laskin, että mulla asuu täällä noin 8 ystävää ja siihen päälle on vielä tutut. Hassua on myös ollut se, että ilmeisesti aika moni käy silloin tällöin Helsingissä, joten oon tänä lyhyenä aikana, minkä oon täällä asunut, nähnyt jo myös kahta mun muualla Suomessa asuvaa ystävää. Ainut harmi onkin, että tekemistä on niin kauheasti, että aikaa ei tahdo riittää kahdelle asialle 1) kodin ja lähiympäristön fiilistelylle, kummatkin on tosi kivat 2) asianajajatutkintoon lukemiselle. 

Kakkupalojen lisäksi hintaan kuului puolen litran mukillinen teetä, kahvia tai kaakaota. Oli muuten sikahyvää toi marenkikakku!

 Ensimmäiselle on aikaa sitten, kun asianajajatutkinnon koe on ohi, mutta tälle jälkimmäiselle on joutunut raivaamaan sitä aikaa. Mun alkuperäinen ajatus oli, että oisin lukenut aina työpäivien jälkeen ja pitänyt viikonloput vapaina, mutta enhän mä mitään kerkeä lukemaan jos tulen "töistä" (siis normityöpäivä ja suoraan sieltä johonkin) kotiin 20.30 tai pahimmillaan jopa 22.30. Niinpä olen sitten viikonloppuisin yrittänyt kiriä ja siksi tämä blogikin on ollut päivittämättä. Nytkin oikeastaan mun to do-listalla on vielä tälle illalle 200 sivua lakia ja kauluspaitojen silitys. Enää 2 viikkoa niin sitten on pääsiäinen (=lomaa lukemisesta) ja sen jälkeen 3 viikkoa, niin sitten se on ohi ja tarttee enää käydä vain töissä! Jippii!

Kotikatuni, oikein kiva sellainen, selän takana junarata ja kotitalo tuossa oikealla

Nyt on niin hässäkkää, etten kerkeä painooni keskittymään. Mutta paradoksaalista kyllä, se on hilautunut alaspäin itsestään! Enää vähän yli kilo ja sitten aletaan taas tehtailla uusia ennätyksiä. Vakavasti ottaen, kyllä mä ymmärrän miksi paino tulee alas. Työpäivinä mä kävelen vähintään 3 km (koti-rautatieasema-työpaikka-rautatieasema-koti) ja lisäksi mulla on niin kiire, että herkkuja ei ehdi ajatellakaan. Autolla olen käynyt kerran viikossa kaupassa, mutta muuten siinä ei ole tullut istuttua. Itse asiassa tämän takia olenkin päättänyt myydä Kirpun. Snif, mun 4 km kauppareissulle tulee laskennallisesti jo pelkästään vakuutusmaksuista hintaa n.20 euroa per reissu. Eikä siinä edes ole ajoneuvoveroa ja bensoja. Ei tässä tilanteessa autoa kannata pitää. Toivottavasti Kirpulle löytyy pian ostaja jostain. 

Joku ruokkii lintuja ja oravia tuossa juna-asemalle johtavalla pyörätiellä. Täällä majailee todistetusti ainakin yksi kurre! Kuinka söpö se onkaan!

Katselin tässä muuten kalenteristani, että tämä viikko on 52. viikko mun elämäntapamuutos-projektissani. Se tarkoittaa, että vuosi on kasassa ja tähän kohtaan sopii pieni katsaus menneeseen ja nykyiseen. Rehellisesti sanottuna, en uskonut tähän projektiin ryhtyessäni, että vuoden päästä mittarissa olisi "ainoastaan" - 15 kg. Ja historia onkin nyt niin, että pudotin kyseisen määrän suunnilleen puolessa vuodessa ja sen jälkeen olen jämähtänyt paikoilleni. Positiivista on kuitenkin se, että se on pysynyt täällä alhaalla, eikä lähtenyt takaisin ylös. Se tarkoittaa, että olen tehnyt asiat oikein. Ja minusta on tärkeämpää, että olen saanut pois 15 kiloa "pysyvästi" (lainausmerkit, koska puoli vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika käyttää termiä pysyvästi), kuin että olisin "sankarilaihduttanut" suuren määrän kiloja vain saadakseni ne tuplana takaisin, kun kuuri olisi loppunut. 

Aika normaali kadunvarsi näkymä, kadut on nyt tosi kapeita, kun molemmin puolin tällaisia viritelmiä

Minusta on hienoa, että olen oppinut syömään kasviksia, jättämään leivät pois ja kohtuullistamaan herkkujen määrää. Ei tarvitse vedellä mitään 200 g suklaalevyjä, kun se 5 palan patukkakin riittää. Sipsien puolella olen siirtynyt 300g/200grammasta 150 g annoskokoon ja toivottavasti se vielä aikanaan puolittuu siitä 75 grammaan. Liikunnassa ei suuria muutoksia ole tapahtunut, mutta liikunta onkin mulla ollut enemmän tai vähemmän aina kohdillaan, joten siinä ei mitään erityisiä muutostarpeita ole missään vaiheessa ollutkaan. Just nyt on toki liikunnallisesti hiljaisempi kausi sikäli, että lenkillä tms. "liikunnan vuoksi liikuntaa" en ole ehtinyt harrastaa, mutta se korjaantuu heti, kun ei tarvitse töiden ohella opiskella. Ajatus kuntosalijäsenyyden hommaamisesta elää edelleen ja on mun listalla heti, kun raha- ja aikatilanne sen sallii eli siinä 19.4. jälkeen tai viimeistään kesäkuussa, kun mun palkan provisiot alkaa tulla. (mulla on siis nykyisin tietty takuupalkka ja sitten saan provision kaikesta mitä mä laskutan. Provisiot maksetaan 3 kk jälkikäteen, joten kissanpäivät alkaa vasta kesäkuusta, siihen asti pitää tarkasti katsoa miten elelee)

Iltaisin on kiva fiilistellä tunnelmavalaistuksessa, vielä kun voisi lukea muitakin kirjoja kuin lakiin liittyviä...

 Ylipainoa on vielä sen verran, että tekemistä piisaa, mutta viime aikojen kehitys näyttäisi siltä, että laskusuunnassa kuitenkin ollaan. Huomasin itse tuossa muistiinpanoja katsellessani, että painoni aloitti paikallaan junnaamisen välittömästi, kun jäin pois edellisestä työpaikasta, nousi hetkeksi kun oli joulu ja laski sitten hitaasti jälleen alemmas ja nyt laskemistahti on siis kiihtymään päin aloitettuani uudessa työssä. Ehkä se tästä. Eikä mua haittaa ollenkaan vaikka menis jotain 10 kilon vuositahtia, koska kaikki mikä lähtee pois eikä tule takaisin, on eteenpäin.  

Nyt varmaan ihan oikeasti pitäisi alkaa katsomaan sitä lakia... siis muutenkin kuin vain vilkaisemalla kirjahyllyyn ja toteamalla, että siellä ne lakikirjat on.

Ihanaa alkukevättä kaikille!