Kevään touhuja

Hei,

kevät on täällä Etelä-Suomessa nyt vähän jumittanut. Lumet lähti jo viikkoja sitten nopeasti ja mukaan mahtui lämpimiä päiviä, mutta sitten ollaankin oltu jo useampi viikko sangen viileässä säässä eikä kevät tunnu etenevän. Paitsi tällä viikolla lähti Saimaasta jäät tuosta kotini edustalta. Mutta enää viikko ja alkaa mun vuoden ehdoton lempparikuukausi, toukokuu! Kevät on muutenkin mun lempivuodenaikani. Kesää kohti mennään, talvi on takana ja päivät pitenevät. Mulla on keväällä aina eniten virtaa ja niinpä olen saanut nytkin tehtyä asioita, jotka olivat jo pidempään roikkuneet. 

Operaatio 1:

Tilasin itselleni uuden uimapuvun. Vanha oli pepusta häiritsevän puhki kulunut. No koska vaatevalmistajat olettavat, että lihavilla on aina isot rinnat, jouduin sitten pieniin muokkaus hommiin, kun piti pienentää joku E (?) kuppi omaan vartalooni sopivaksi. Yllättävän kätevästi se onnistui, vaikka yleensä olen ihan surkea käsitöissä. Saksilla vaan liika osa pois ja sitten ompelin osat yhteen sellaisella ompeleella, millä yleensä paikataan teltan seinä. Ja millä muuten kirurgikin oli ommellut mun jalan kasaan 12 vuotta sitten. Lopputulos:

Aivan hyvä. Koska ulkopuolella on sellaista rypytystä, ei edes huomaa, että olen joutunut hieman säätämään. Tästä kuvasta muuten näkee hyvin, että vaikka olen näin lihava, niin silti oudosti mun kapein kohta on vyötärö. Vyötäröä ei ollut ollenkaan ennen karppausta ja vaikka karppaaminen jäikin isossa mittakaavassa taakse jo 4 vuotta sitten, vyötärölinja pysyi. Ehkä se johtuu siitä, että kuitenkin yritän syödä hiilaritietoisesti siinä määrin kuin se tällä 5-6 kertaa viikossa ulkonasyömishärdellillä onnistuu. Ja kun uimapukuasia oli viimeinkin kunnossa, olen viimeiset 3 viikkoa käynyt uimahallilla vesijuoksemassa kahdesti viikossa. Maksuksi on jäänyt 1 euro per kerta, kun olen käyttänyt niitä liikuntaseteleitä siihen. Yritän nyt pitää kiinni tästä tavasta :)

Liikuntapuolella on muutakin uutta, operaatio 2:

Ostin uuden pyörän. Oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä, koska vanhan pyörän oli mulle ostanut joko mun vanhemmat tai mummo kun olin 10-vuotias. 20 vuotta se kestikin ja viimeiset 5 vuotta se oli aika surkeassa kunnossa, mutta en vain saanut aikaiseksi sen uusimista. Kun vuosi sitten vein sitä korjattavaksi, liikkeessä vain sanottiin, että nyt on niin pahasti rikki, että uusi tulee halvemmaksi. No Kajaanissa asuessa oli niin lyhyet välimatkat, että sinnittelin sitten sillä vanhalla pyörällä. Lappeenrannassa välimatkat sen sijaan ovat pidemmät, koska keskustaan ja töihin on se 2 kilometriä matkaa suuntaansa. Kauppaan on 1 kilometri. Lyhyethän nämä matkat ovat, mutta kuitenkin yllättävän nihkeitä lähteä kävelemään. Jostain syystä en ole ikinä tykännyt kävellä paikasta toiseen, kun olen "asioilla". Kävelen oikeastaan vain sen mitä lähden erikseen kävelylle, muuten menen pyörällä.

joku ihanan rauhallinen viikonloppuaamu...

Nyt vanha pyörä oli kuitenkin niin surkeassa kunnossa, että kauppaan lähteminen sai irvistämään ja muutenkin minusta tuli aikamoinen kotihiiri. No töissä oli tietysti käytävä, mutta eipä juuri yhtään missään muualla. Uusi pyörä vapautti minut taas liikkumaan paikasta toiseen, kun ensimmäinen ajatus pyöräilystä ei ole "onko pakko". Tällä on niin kevyt polkea, että se on ihan uskomatonta. Töihinkin pääsen 5 minuuttia nopeammin kuin vanhalla pyörällä. Pyöräily on nautinto. Oi että odotan, että Saimaasta lähtee muualtakin jäät ja on työmatkapyöräilyn maisemat taas kohdillaan. Uuden pyörän myötä veikkaan myös, että tänäkin kesänä tulee ainakin kerran poljettua se mukava 40 kilometrin lenkki Saimaan saaristossa, minkä löysin 2-3 kesää sitten. 

 

Tulppaanit kulki kätevästi repussa

 

Rakastan näitä! Huomatkaa puput ikkunalaudalla :)

Kevään touhuja oli otsikko, no muita kevään touhuja on tietysti ollut tulppaanit. Rakastan tulppaaneita ja ne näyttävät niin mukavilta Aalto-maljakossa. Muuten kasvipuolella ei ole tapahtunut kehitystä. Olen jo pitkään miettinyt, että hankkisin kotiini uusia kukkia ja laittaisin vanhat kärsineet lohikäärmepuut pois. Asia on kuitenkin junnannut auton puutteessa talven yli. Ehkä joku viikonloppu poljen Plantageniin hakemaan niitä kasveja ja multaa. Samaten kun päivät tästä lämpenevät, pitää myös päivittää parvekkeen kukat. Nyt siellä on vielä talven jäljiltä kanervat. Tai kanervamaiset kasvit, mitä lie callunoita. Vielä ei varsinaisesti ole ideaa, että mitä parvekkeelle voisi laittaa kesäkukiksi. Minusta olisi ihana jos voisi laittaa kattoamppelin ja siihen mansikan (lapsuuden kodissani oli parvekkeella amppelissa mansikka!), mutta veikkaan, että mansikka ei arvostaisi sitä, että parvekkeeni ilmansuunta on luode. Aurinko paistaa parvekkeelleni kesällä ihan vain myöhään illalla, juuri ennen auringonlaskua. Se plantageniin polkeminen voikin olla hyvä idea. Pitää kysyä myyjiltä, että mikä menestyy, kun suoraa auringonvaloa ei ole käytännössä lähes ollenkaan.

Yhdellä työreissulla tuli vastaan tällainen vanhemman puoleinen juna

Sitä olen myös miettinyt, että kun parvekkeella on katossa koukku, niin olisikohan joku kynttiläkruunu siihen kiva? Täällä etelässä on kesälläkin yöt niin pimeitä, niin se voisi olla itse asiassa aika kiva. Viihdyn kesäaikaan parvekkeella mielelläni, niin sitten siellä voisi istuskella kynttilänvalossa ja katsella metsää tai Saimaalle...

Jäät lähtee

 

 

Muuten elo on ollut sitä perusarkea. Töihin, kotiin, töihin, kotiin... Pääsiäisenä toki tuli käytyä Pohjanmaalla, mutta muuta kummempaa ei ole tapahtunut. Toukokuussa on sitten vilskettä vähän enemmän. Vappuna mennään ehkä kaveriporukan kanssa piknikille, vapun jälkeen on tyky-päivät Tuusulassa, sitten on kaveripariskunnan (voiko sanoa kaveripariskunta, jos on itse sinkku?) tuparit ja helatorstaina lähdetään kaverin kanssa Kööpenhaminaan. Eli kaikkea kivaa! Huhtikuukin meni niin nopeasti, ettei meinannut tajuta ja toukokuu tulee suorastaan vilahtamaan ohi. 

Pääsiäiskokko Pohjanmaalla.

Pastellinvärinen paratiisini

Heissan,

on ihmisiä, jotka ihastuvat ja inspiroituvat pastelliväreistä aina keväisin. Ja sitten on minä. Ympärivuotinen pastellifani. Jos minä saan päättää, kaikki on pastellin väristä. Pastellivärit tuottavat itselleni suurta mielihyvää ja siksi viljelenkin niitä jokapaikkaan. 

Astiat on tietysti yksi juttu. Rakastan pastellinvärisiä Arabia KoKo-astioitani! 

 Kodin tekstiileistä löytyy pastelleja ruokapöydältä...

sohvatyynyistä ja torkkupeitosta... 

pyyhkeistä...

... ja lakanoista. Verhot ovat valkoiset, koska joku päivä on tarkoitus vetää olohuoneen seinät mintun värisiksi ja makuuhuoneen seinät vaaleansinisiksi. Sitten on tietysti kovapintaisia pastellijuttuja...

olohuoneen ikkunalaudalla... (huom! talven poro on vaihtunut kevään pupuiksi)

makuuhuoneen ikkunalaudalla... (taalainmaan hevoset matkamuistoja Ruotsista)

parvekkeella... (rakastan tuota vaaleanpunaista kastelukannua!)

... ja keittiössä. Mulla ei ole ollenkaan mikroa, enkä koe sellaista tarvitsevanikaan, kun mulla on nopeasti lämpenevä kiertoilmauuni, niin pidän sitten mikron paikalla tällaista tarjotinta.

Vaatteissa mulla on mustan, tummansinisen ja valkoisen lisäksi oikeastaan pelkkiä pastellivärejä. Sama koskee myös takkeja ja kenkiä. Koruja on muutamia pastellisia, kuvassa näkyvät Kalevala Korun vuoden 2016 Roosa nauhakorut, joiden lisäksi löytyy Kalevala Korun Vanamo-sarja ja Pandoran rannekoru.

Pastellinvärisiä laukkuja on toistaiseksi vain tämä kuvassa näkyvä pikkulaukku ja sitten yksi isompi vaaleanpunainen kassi. Kuvan laukku Furlan Metropolis mini sävyssä Moonstone. Se on myös mun ensimmäinen merkkilaukku, joskaan ei kovin kallis ollakseen merkkilaukku. Italialaisen Furlan olen lukenut olevan hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ja siksi tämän päädyinkin hankkimaan. En malta odottaa että kevät ja kesä kunnolla koittaa, jotta pääsen ulkoiluttamaan tätä enemmänkin. Laukkupuolella vähän polttelisi jokin pastellinen tote-mallinen laukku, jota voisi käyttää esimerkiksi töissä kesällä. Nythän mulla on sellainen musta reppu ja joskus kaipaisin vähän vaihtelua ja koska mun nykyinen työläppäri on niin kevyt, voisi silloin tällöin laukku olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi oikeudenkäyntipäivinä, koska olisihan joku siisti laukku nyt parempi jakkupuvun kanssa kuin reppu :D Jännä nähdä miten kuvan laukku kestää aikaa. Salkkuni taitaa olla aitoa nahkaa, mutta muuten en edes muista omistaneeni mitään aitonahkaista laukkua aiemmin. Kuvan laukku siis tietenkin on aitoa nahkaa. Tämän saapuessa roskiin lähti kaksi puhkikulunutta vastaavan kokoista tekonahkalaukkua. Olis melkein pitänyt muistaa ottaa niistä kuvat, että olisi voinut havainnollistaa, miten surkeaa laatua ne olivat. Samaten jo vuosi sitten talvella lähti roskiin mun aiemmin työlaukkuna käyttämäni tekonahkainen tote-mallin laukku. Se oli ihan tuhannen puhkikulunut kans. 

Made in Italy, lukee pikkuprintillä lukossa

Mulla onkin missiona, että saisin jollakin aikavälillä vaihdettua kaikki laukkuni laadukkaisiin. Tämä pikkulaukku oli helppo aloituskohde, koska suurimman osan ajasta kannan mukanani vain avaimia, lompakkoa, kännykkää ja ehkä jotain pientä sälää (burana, huulipuna, pikkupeili jne.) ja ne kaikki mahtuvat tuonne. Oon myös miettinyt, että tämä sama laukku jossain tummassa värissä vois olla aika jees talven juhliin eli pikkujoulukaudesta asianajajapäiviin. Sitten tietysti olisi hyvä olla ehkä vaaleassa värissä joku keskikokoinen crossbody, jolloin mukaan mahtuisi lisäksi esimerkiksi kalenteri ja juomapullo. Mustanahan mulla on tällä hetkellä ihan asiallinen keskikokoinen laukku. Ja pari työlaukuksi käyvää totea siis puuttuu. Mä oon siis selvästi enemmän "laukkutyttö", mutta tuon enempää en pysty itselleni laukkuja perustelemaan ja se on varmaan ihan hyvä vaan :D 

Olisi jännä tietää, että millähän logiikalla ihmiset viehättyy väreistä. Esimerkiksi kodinsisustuksen suhteen olen oman pastellityyppini lisäksi kohdannut mustavalkoisesta pitäviä, maanläheisistä (keltainen, oranssi, ruskea, murretut värit) väreistä pitäviä, kirkkaista voimakkaista väreistä (peruspunainen, perussininen, peruskeltainen jne.) pitäviä ja neutraaleista (harmaat, beiget, valkoiset) sävyistä pitäviä. Harvan koti on sekoitus näitä kaikkea vaan yleensä ihminen kuuluu johonkin näistä kategorioista. 

Olisi jännä tietää myös miksi viehtymys väreihin muuttuu iän myötä. Minun värini olivat lapsena vihreä ja sininen. Teininä ne olivat enimmäkseen musta ja vihreä. Nyt aikuisena vihreä on minttua lukuunottamatta tippunut kokonaan pois ja laivastonsininen on tullut takaisin mukaan. Aikuisena on myös pinkki ja vaaleanpunainen tulleet mukaan, vaikka en olisi nuorempana ikinä kuvitellutkaan, että voisin pitää niistä. Ehkä mä silloin mielsin ne liian sellaisiksi "prinsessaväreiksi" ja minä itse tietysti olin aivan jotain muuta kuin tyttömäinen prinsessatyyppi. 

Noh, nykyään olen sitten se pastellityyppi! Ja paratiisini on kotini, joka on täynnä pastellinvärisiä asioita <3

Älä herätä mua unesta

Hei,

 

"... älä herätä mua unesta. Hee-e-ei tai mä en pääse sinne uudestaan." Otsikon niminen Mikael Gabrielin kappale iski muhun kovaa joskus viime Vain Elämää -kauden jälkeen, kun bongasin kyseisen räppärin ohjelmasta ja aloin kuunnella hänen musiikkiaan. Jos mä nyt oikein ymmärsin, tuossa biisissä MG tavallaan ilmaisee sitä onnellisuuttaan, minkä hän kokee nykyisestä tilanteestaan. Hänellähän on vähän rankempi tausta nuorisorikollisena ja hän on ollut huostaanotettunakin. Nyt menee sitten kivasti ja hän saa tehdä sitä mistä tykkää eniten ja kun on rahaa, niin sitten on myös kaikkea, mitä sillä rahalla saa. Ja toisaalta kappaleen riimi "Mä en haluu pahaa kellekkään vaan elää maailmaani, kourallinen ihmisii ympäril on mun taivaani", kertoo kaiken olennaisen. 

Uudet lasit tuli. Skarppina töissä!

Ja tämä biisi pyöri mun päässä, kun kävelin torstain ja perjantain välisenä yönä kotiin kuunvalossa. Oli täydellinen tähtikirkas yö, lämmintä eikä tuullut yhtään ja takana oli ihana ilta kavereiden kanssa ja mä olin vaan niin onnellinen. Onnellinen kaikesta, mitä mun elämässä on. Oon saanut yli 90 prosenttisesti tehdä viimeisen 6 kuukauden ajan tehdä sellaisia työtehtäviä, mitkä on mulle kaikista mieluisimpia. Eli töissä on kivaa. Työpöytä, jonka ääressä voi seistä, on alkanut näkyä pienenevinä vaa'an lukemina. Olen edelleen ihan pähkinöinä kauniista kodistani. Materialismionnellisuutta on piisannut muutenkin kylliksi, mutta mikä parasta, meillä on vaan niin mahtava kaveriporukka täällä. Osan kanssa nähdään vaan vapaa-ajalla, osan kanssa meillä sivuaa välillä työtkin. Todellakin on nyt niin, että tämä kourallinen ihmisiä ympärilläni on taivaani. On ihan mahtavaa, että vielä näin aikuisenakin on mahdollista löytää tällainen porukka, jonka kanssa voidaan tehdä yhdessä kaikkea, puhua aivan kaikesta ja pitää hauskaa yhdessä. Etenkin näin sinkulla, jonka perhe asuu toisella puolella Suomea, kaverit nousee arvoon arvaamattomaan.

Ja ei sitten kai niin skarppina lauantai-iltana :D Okei ylemmässä kuvassa on meikkiä, alemmassa ei.

Ja mistä otsikko "älä herätä mua unesta"? No just tästä, nyt on niin hyvin kaikki, että sitä oikein miettii, että onko tämä mahdollistakaan. Heräänkö mä kohta? Ihan nuorisorikollinen en ole koskaan ollut, mutta oikeastaan mun onnellinen aika elämässä alkoi vasta jotakuinkin 16-vuotiaana. Menemättä tarkemmin siihen mikä sitä ennen oli huonosti, niin sen voin mainita, että sitä ennen hyvin oli lähinnä partio, partion kautta saadut ystävät ja paras kaverini. Muilta osin piti ottaa tosi paljon paskaa vastaan ja elämä oli eri rintamilla sellaista jatkuvaa taistelua milloin minkäkin asian kanssa. Tai no lähinnä ei niinkään asioiden vaan ihmisten kanssa. Lukioon päästyäni helpotti. Monta minulle inhottavaa ihmistä ei seurannut sinne. 

+4, ei tuulta. Kelpasi testailla uusia aurinkolaseja. Ekat aurinkolasit 10 vuoteen!

Mutta vaikka 16-vuotiaana siis helpotti, sen jälkeenkin ilmeni pitkään jonkinlaisia yksittäisiä ongelmia. 18-vuotiaana jalasta meni hermo. Se paranee 1 cm vuodessa ja sillä on noin 50 cm matkaa kasvettavana, joten se toimii sitten kunnolla taas 68-vuotiaana, mutta on siis ajan kanssa helpottanut koko ajan. Ensin piti pitää aika kauan jalassa sellaista lastaa. Sitten piti pitää monta vuotta jalassa ainoastaan maastokenkiä. Jossain kohtaa sain lenkkarit takaisin valikoimiin ja viime syksynä (eli lähes 12 vuotta tapaturman jälkeen) huomasin, että voin pitää korollisia kenkiä, kunhan korko on tarpeeksi leveä. Eli jalkakin on nyt ihan oikeasti helpottamassa niin ettei se haittaa arkea kohtuuttomasti. 

Ikävuodet 18-22 mä seurustelin ja niistä se viimeinen seurusteluvuosi oli kyllä aika hankala, koska siinä tehtiin jo oikeasti eroa. Eron jälkeen tietysti olin ihan palasina muutaman kuukauden ja ylipäätään aika surullinen pari vuotta. Ja sitten kun siitä selvittiin, niin sitten oli muutaman vuoden pätkä taloudellista niukkuutta ja erilaisia haasteellisuuksia töiden suhteen. Joten elettyäni 28 vuotta niin että aina jokin oli pielessä ja 2 vuotta niin, että kaikki on kunnossa, niin onko se nyt sitten ihmekään, että vieläkin pyörii päässä, että voiko tää olla tottakaan? Mikään ei ole huonosti. 

Olo on just sellainen "älkää herättäkö mua unesta tai en pääse sinne uudestaan". Olo on ehkä myös vähän sellainen, että en uskalla myöskään muuttaa vallitsevaa status quota. Tehdä mitään sellaista, että "herättäisin" itse itseni. Ei puhettakaan, että edes harkitsisin mitään parisuhdetta. Mitä mä sitten tekisin tämän kämpän kanssa? Mitä jos se olisi samanlaista emotionaalista vuoristorataa kuin edellinen suhteeni? Mitä jos ihan tosissani rakastuisin ja sitten se taas päättyisi? Taas mä olisin ihan raunioina. Suruhan on hinta rakastamisesta ja se maksetaan yleensä eron tai kuoleman yhteydessä. Mitä isompi rakkaus, sitä isompi suru. Oli kyseessä sitten ihminen tai rakas lemmikki. Viimeksi hinta oli niin kova, että en ole vieläkään valmis "maksamaan" sitä uudestaan, vaikka erosta on jo kulunut 8 vuotta.

Viikonlopun lemppariruoka, uunilohi tekeillä.

Sen sijaan elän mielelläni tätä aikuisen sinkkunaisen vapaata arkea. Nautin siitä vapaudesta, että voin istua iltaa kavereideni kanssa ja ainoa rajoitus on, että seuraavana päivänä pitää jaksaa mennä töihin. Nautin siitä että kotona kaikki on tasan just niin kuin mä haluan. Nautin siitä että sohvan paras kohta on aina mun. Nautin siitä, että kotini täyttää aina itse valitsemani musiikki. Ja jos haluan, voin herätä viikonloppuna aamuseiskalta. Tai nukkua iltapäivään asti. Käyttää sunnuntain kaikenlaiseen puuhailuun tai sitten ihan vaan siihen, että luen kirjaa, katson Netflixistä sarjoja tai uppoudun lukemaan blogeja erilaisista aiheista. Ruuaksi on aina sitä mitä haluan. Kämppä tulee siivottua just silloin, kun itseä huvittaa. Ette varmaan tämän listan jälkeen ihmettele, että yksi syy siihen, että rakastan työtäni ja viihdyn siinä nykyisin niin hyvin on se, että sielläkin mä saan tehdä täsmälleen mitä mä haluan, silloin kun haluan ja sillä tavalla kuin haluan. Tietysti hommien pitää tulla hoidetuiksi, mutta en olisi enää sielläkään valmis siihen, että mulle sanottaisiin jonkun toisen toimesta mitä tehdä, milloin tehdä tai miten tehdä. 

Ah vapaus ja tärkeät ihmiset. Eipä ole mitään parempaa.

Älkää herättäkö mua unesta. 

Do today what others won't, so tomorrow you can do what others can't

Heissan,

otsikon lausahdus (suomeksi jotakuinkin: tee tänään sitä mitä muut eivät tee, jotta voit huomenna tehdä sitä, mitä muut eivät voi) on paras mietelause, minkä olen kohdannut pitkään aikaan. Tietyllä tavalla se on myös hirveän motivoiva. Sain raahattua itseni sen avulla tänään ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan lenkille ennen aamupalaa :D Ja keksin muuten tosi passelin kävellen noin tunnin kestävän lenkin uudeksi vakiolenkkireitikseni. Lenkki on sellainen kahdeksikko, kerran linnoituksen ympäri myötäpäivään, jolloin saapi nauttia Saimaa-näkymistä ja myös kaupungin kivoimmasta puistosta ja sitten kerran oma saari ympäri vastapäivään, jolloin on tarjolla saaristoa ja metsää.

Aamulenkiltä, kiva kun aurinko nousee jo seiskan maissa niin valoisaa piisaa

Törmäsin tuohon otsikon lausahdukseen, kun katselin youtubesta yhden about 20 luksuslaukkua omistavan lontoolaisen naisen videota. Hän kertoi siinä, että häneltä kysytään paljon, miten hänen on ollut mahdollista hankkia ne laukut. Hän totesi sen olleen noin 10 vuoden projekti ja että hän tekee töitä suunnilleen kaiken hereilläoloaikansa, arkisin ja viikonloppuisin. Hän sanoi, että pitää niistä luksuslaukuista ja sitten sanoi tuon lauseen. Eli hänelle se lause on käytännössä, että kun tekee kellon ympäri töitä joka ikinen päivä, voi ostaa itselleen mieluisia kalliita tuotteita, joihin vähemmän töitä tekevillä ei ole varaa. 

Näissä maisemissa kelpaa lenkkeillä, tämä viime viikonlopulta

Vaikka harvat nyt niin kiihkeästi mitään haluavat, että ovat sen vuoksi valmiita tekemään koko valveillaoloaikansa töitä, on tuo minusta silti hyvä sanonta soveltuen myös tosi moneen muuhun juttuun. Itse en ole valmis tekemään nykyistä (noin 40 tuntia viikossa) enemmän töitä ainakaan pitkällä tähtäimellä. Välillä on tietysti pakko joustaa, kun oikeudenkäynnit kasautuu lyhyelle ajalle. Mutta se missä minä voisin petrata tuon sanonnan suhteen olisi esimerkiksi juurikin terveysasiat. 

En vain voi liikaa ylistää tätä saareni metsää! Se on ihana!

Jos tänään jättää herkut syömättä tai syö terveellisesti, ehkä koittaa joskus se huomen, kun mahtuu johonkin kivaan vaatteeseen. Jos tänään lähtee lenkille tai salille, ehkä koittaa joskus se huomen, kun onkin parempi kunto ja pystyy kirjaimellisesti tekemään asioita, joita tänään ei voi. Tietysti lihottavalla tai lihavana pitävällä tavalla syöminen johtaa siihen, että kivat vaatteet ovat aika vähissä. Esimerkiksi mulla on ihan todellisia ongelmia työasujen kanssa, koska näin isoille ihmisille ei valmisteta jakkupukuja ja jakkupuku nyt olisi sellainen juristin normaali työasu. Zizzi-niminen vaateketju on ollut mulle pelastus vaatteiden suhteen about kaikessa muussa, mutta jakkupukuja ja suoria housuja heiltä ei valitettavasti saa. Sillä liikuntapuolella asioita joihin ei pysty, on paljon vähemmän, mutta mainitaan nyt että mun ei ehkä nykyisellään hirveästi kannata kokeilla seinäkiipeilyä ja kajakki pyörähtäisi about heti ympäri (sitä kokeilin tuossa yksi kesä).

Tietysti tuo otsikon lausahdus on myös aivan täydellinen säästämiseen liittyen. Jos laittaa rahaa säästöön, voi tulevaisuudessa tehdä paljon asioita jos niin haluaa tai on tarve. Jos tilinsaldo on aina 0 ennen seuraavaa palkkapäivää, eikä mitään jää säästöön, niin se rajaa tulevaisuuden liikkumavaraa. Tästä saakin aika hyvän aasinsillan mun menneeseen viikkoon ja siihen, että olipa hirmuhyvä, että mulla on rahaa säästössä.

Viikko sitten perjantaina, multa lähti yhtäkkiä kesken työnteon näkö. En vain nähnyt ollenkaan siihen, mihin katseeni kohdistin, koska siihen tuli sellainen sahalaitainen välkkyvä viiva. Sitten seuraavaksi näkö sumentui katseen "äärirajoilta". Eikä ollut mitään muuta oiretta. Mulle ei ollut ikinä ennen käynyt noin, joten soitin työterveyteen, että onkohan tämä nyt normaalia. Sain lähetteen optikolle näöntarkastukseen ja silmänpaineen mittaukseen. No siellä optikolla sitten selvisi, että se oli mahdollisesti migreeni, koska silmät oli normaalit ja mulle iski siellä jäätävä päänsärky, oksettaminen, pahoinvointi ja hikoilukohtaus. Se mitä siellä myös paljastui, oli että mulla on 0,5 verran liian vahvat lasit ja se aiheuttaa kans päänsärkyjä. Säästöjä tarvittiin siinä vaiheessa, kun koko hemmetin kaupungin ainoat mun mielestä vähänkään siedettävän näköiset silmälasit maksoivat 450 euroa ja ne sanoivat, ettei mun nykyisiin kehyksiin kannata vaihtaa linssejä, ku sitten ne löystyisivät jotenkin ja tippuilisivat. Kalliista mausta kärsii koko lompakko. Lohtuna sain sitten aurinkolasit vahvuuksilla kaupan päälle. Niitä mä kyllä odotan! Mulla ei ole ollut aurinkolaseja 10 vuoteen!

Tällaiset on tulossa. Enpä olisi arvannut että mulla on ikinä mitään Gucci-merkkistä :D

Eikä tässä vielä kaikki! Huomasin tuossa ehkä noin kuukausi sitten, että mun talvikengät vetelee viimeisiä. Molempien kenkien sivusaumoista saa melkein sormen läpi. Olin silti ajatellut sinnitellä ensi syksyyn ennen kuin hankkisin uudet talvikengät, sillä talvea on niin vähän enää jäljellä. Keskiviikkona sitten jalat olivat märät 2 metriä sen jälkeen kun olin poistunut kotoa. Työpaikalla asiaa lähemmin tarkastellessa huomasin, että toisen kengän pohjassa on reikä, josta suunnilleen näkyy läpi. Eipä siinä, oli luvattu loskapaskaa ja vesikelejä seuraavat 3 päivää ja lätäköt olivat valtavat. Joten ostin uudet talvikengät. 100 euroa meni sitten siihen. Onneksi oli säästöjä, joten noi ei keikauttanut mun taloutta, mitä nyt vähän hidastivat sitä suunnitelmaa 6 kuukauden nettotulojen keräämisestä tilille puskuriksi. 

Vedenpitävät Gore-Tex kengät, yllättävän asiallisen näköiset vedenpitäviksi kengiksi!

No ehkä jostain marketista olisi voinut saada uudet talvikengät halvemmalla ja samaten halvempia kehyksiä olisi ollut tarjolla. Homma on vaan se, että sitten olisi joutunut tinkimään siitä, miltä ne näyttävät. Niin kengät kuin kehyksetkin. Ja mä valitettavasti olen hirveän tarkka siitä, miltä mun silmälasit ja kengät (ja vaatteet, korut, laukut, kaikki) näyttää. Mä oon just se tyyppi, joka viis veisaa hinnasta, kunhan tuote vaan miellyttää silmää.

Jännä miten paljon harvemmalta tuo metsä näyttää talvella kuin kesällä

Toivotaanpa että nyt olis vähäksi aikaa kaikki yllätykset tässä, niin pääsee taas etenemään säästösuunnitelmassaan :) Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

"Sitä samaa mitä aina"

Hei,

otsikon lausahdus on aika lailla vakiovastaus, sekä omani että muiden, kun kysytään mitä kuuluu. Sellaistahan tämä tasainen aikuisuus on. Pitkälti arki koostuu siitä, että käy näyttäytymässä työpaikalla ja sitten iltaisin ja viikonloppuisin on enimmäkseen samat vapaa-ajan touhut. Mullekaan ei nyt mitään ihmeellistä kuulu, sitä samaa arkea mitä aina. 

Värjäsin latvat saman värisiksi kuin juuri on. Omaan silmään paljon tummempi kokonaisvaikutelma, kaverit ei huomanneet mitään :D

Tällä viikolla on ollut tosin ystävärintamalla tavallistakin aktiivisempaa. Mehän käydään istumassa kaveriporukan kanssa iltaa jossain kuppilassa keskimäärin noin kerran kahdessa viikossa. Tällä viikolla se illan istuminen oli vähän pidemmän kaavan mukainen, kun vietettiin samalla yhden kaverin läksiäisiä. Hänen vuoden kestänyt tuomioistuinharjoittelunsa on ihan justiinsa ohi ja hän vaihtaa kaupunkia työn perässä. Niinpä pelkän normaalin "käydään yksillä" sijaan ensin käytiin syömässä hyvin. Itse kokeilin blinejä, kun ravintolassa sattui kerran olemaan bliniviikot. Se oli ihan ok annos, joskin se itse blini ois saanut olla ehkä vähän enemmän jonkin makuinen. Syömisen jälkeen siirryttiin sitten baarin puolelle ja minä pyöräilin kotiin joskus puolenyön jälkeen ja aamulla olin sitten silmät ristissä, että onko pakko. 

Iltariennot tarkoittivat, että töihin piti pyöräillä parina päivänä. Yksi aamu reitin varrella oli orava aamupalalla.

Ystävänpäivänä puolestaan kävimme viiden hengen porukalla kokeilemassa uutta pakohuonetta. Edellinen oli sellainen murhamysteeri ja tämä oli sellainen merirosvoteemainen. Merirosvoteemainen pakohuone oli hyvin toteutettu ja minäkin jopa hoksasin pari juttua, wuhuu! Siinä murhamysteerihuoneessa en tainnut itse keksiä kuin yhden jutun, kun kaverini ratkoivat about kaiken muun ja minä en itse asiassa vieläkään tiedä miten me oikein päästiin sieltä ulos. Tuollainen pakohuone on kyllä tosi jännä aktiviteetti, jos vaan yhtään tykkää ongelmanratkaisusta. Jossain määrin se myös tuntuu yhdeltä isolta älykkyystestiltä :D Että jos on huono sellaisissa, niin sitten tuollaisessa varmaankin vain turhauttaisi. Mutta kun porukalla yrittää, niin aina joku hoksaa jotain sellaista mitä ei itse tulisi ajatelleeksi. Merirosvohuone meni kyllä tiukille, päästiin ulos viimeisellä sekunnilla!

... toisena aamuna leijaili hieno usva muutaman metrin korkeudessa

Viikonloppu on mennyt rennoissa merkeissä. Eilen kävin parantamassa maailmaa teekupposen ääressä yhden ystäväni kanssa. Se oli huippua sillä ei oltu nähty noin 5 kuukauteen. Nyt sunnuntaina sitten siivosin kämpän ja loppupäivänä voisi ainakin lukea kirjaa. Mulla on tällä hetkellä kesken hesarin toimittajien kirjoittama Keisari Aarnio -niminen kirja. Se on jännää luettavaa. Uskomatonta, että tuollainen härdelli on ollut mahdollista Suomessa. Toisaalta se kuvastaa hyvin sitä, että Suomessa on aivan liian pitkällä ajattelu, että kunkin pitää pitää huoli vain omista asioistaan. Se on vähän sama kuin koulukiusaamisessakin, pahojen asioiden tapahtuminen mahdollistuu pitkälti sillä, että suuri yleisö tuijottaa muualle "ei kuulu mulle"-periaatteella. Itse yritän kovasti olla olematta se muualle katsova tyyppi ja puutun kyllä hanakasti kaikkiin havaitsemiini epäkohtiin.

Tää on kyllä kätevä ku koko kämpän siivoukseen menee vaan about tunti

Ja aiheesta kukkaruukkuun, operaatio "syö salaattia kahdesti viikossa" etenee hyvin. Saatiin myös yllättäen työnantajalta liikuntaseteleitä. Katselin, että mulla on nyt niitä 200 euron arvosta. Puolet niistä pitäis käyttää tänä vuonna ja puolet on voimassa vielä ensi vuoden. Katselin myös, että lähellä työpaikkaani sijaitsevalta kuntosalilta voi ostaa 10 kerran kortteja ja yksi sellainen maksaisi 50 euroa. Jos kävisi salilla kahdesti viikossa, niin yksi kortti riittäisi kuukauden ja silloin noilla liikuntaseteleillä pystyisi maksamaan 4 kuukauden liikunnat. Not bad. Pitäis varmaan jossain vaiheessa käydä hakemassa sellainen kortti ja mennä näyttämään nokkaansa salille. Hirvittää vaan jo valmiiksi, että kuinka kipeä on sen ensimmäisen kerran jälkeen.

Tällaista tänne, kevättä odotellaan, mutta ulkona sataa edelleen lunta.

Pieniä askelia terveellisempiin elämäntapoihin?

Hei,

kuten aiemmin jo mainitsinkin, toinen mun tämän vuoden tavoitteista on, että söisin viikossa kahdella lounaalla salaattia. Tämä on nyt sellainen "ennen kokeilematon keino" pyrkiä terveellisempiin elämäntapoihin, hyvin pitkällä aikavälillä. En ole koskaan aikaisemmin oikeastaan tehnyt mitään pieniä muutoksia kerralla, vaan kaikki rytinällä ja kun rytinä on loppunut, olen liusunut takaisin vanhoihin tapoihini. Ja sitten olen yleensä lihonnut suurempiin lukemiin, kuin missä olin aikaisemmin. Olen päättänyt, että se saa loppua! Minä en enää ikinä laihduta. Saa muut ihmiset vittuilla ihan niin paljon kuin huvittaa tai käskeä syömään heinää tai lähteä lenkille, mutta minä en enää ikinä laihduta. Koska laihduttaminen johtaa pitkällä aikavälillä vain siihen, että lihoaa entistä enemmän.

Yksi aamu oli harvinaisen kaunis

Ehkä kaikista onnistunein ja helpoin laihdutustapa ikinä oli karppaus. Mulla sillä lähti puolessa vuodessa 16 kiloa, vaikka söinkin suhteellisen usein herkkuja. Kun kaikkein tiiveimmän laihdutuksen jälkeen paino pysyi samana vuoden, olin jo ajatellut löytäneeni "viisasten kiven" asian suhteen. Tenkkapoo tuli sitten siinä, kun ois pitänyt yhdistää työpaikan vaihtumisen myötä karppaus jatkuvaan ulkona syömiseen ja toisaalta myös se, että se eka vuosi uudessa työpaikassa oli sikarankka, joten sorruin myös aika paljon tunnesyömiseen. Jossain kohtaa vain aloin syödä niitä karppaamisen kannalta "kiellettyjä herkkuja" (eli hiilareita sisältäviä jutskia) enemmän ja aamupalatkin alkoivat vaihdella. Tosin turkkilainen jugurtti + marjoja-yhdistelmän sijaan en tähänkään päivään mennessä ole syönyt aamupalaksi sitten vuoden 2012 muuta kuin munakasta tai smoothieta. Selvästi suurin ongelma oli kuitenkin iltasyöminen ja viikonloppuisin tapahtuva herkuttelu. Kun arki oli rankkaa, viikonloppua halusi juhlistaa herkuilla. Joka viikko. 

Enimmäkseen viikkokaudet on ollut tällaista

Miksi karppaus sitten oli onnistunein, jos sen jälkeen lihosi vain takaisin? No koska karppaamisen myötä jäi lopullisesti pois arjesta viljatuotteet, riisi ja pasta. Sokerikin hyvin pitkälti. Perunaa menee uunilohen kaverina, ravintolassa ranskalaisina ja valitettavasti myös sipsien muodossa. Mutta perunan syömistahti on kuitenkin vain noin kerran viikossa ja määrä on alle 200 g. Kasviksia oon oppinut syömään karppaamisen myötä enemmän. Nämä muutokset ovat pysyneet jo 5 vuotta, joten uskon, että ne ovat noudatettavissa loppuelämän.

Talvi ei hellitä

No nykyään tilanne on se, että en koe arkeani erityisen rankaksi. Olen palannut työtehtävään, jonka osaan jo hyvin ja 90 % työtehtävistäni on itselleni oikein mieluisia. Nykyään myös lähimpään kauppaan on 1 km matka, joten aika paljon vähemmän herkkuja tulee syötyä puhtaasti siksi, että jos ulkona on ikävä sää, ei tule lähdettyä pyöräilemään kauppaan. Joskus laiskuudestakin on siis hyötyä! Työmatkaa on nyt enemmän kuin sitä on ollut kesän 2013 jälkeen. Talvella olen mennyt enimmäkseen bussilla töihin ja takas, mutta harvase viikko kuitenkin myös kävellyt takaisin kotiin. Keväällä, kesällä ja syksyllä kuljen töihin pyörällä. Syynä talvipyöräilystä enimmälti luopumiseen on se, että täällä tuntuu olevan koko ajan maa jäässä, koska lämpötila suhaa talvisin nollan molemmin puolin. Tai sitten jos tulee lunta, niin sen tietää varmaksi, ettei tää alue ole mitenkään prioriteetti teiden auraamisen suhteen. Olen kerran pyöräillyt sellaisessa + 10 cm hangessa koko matkan ja hirveeseen vastatuuleen. En pyöräile toiste. 

Läskisokeus on jännä asia...

Mitä tulee ruokapuoleen, niin mulla on nyt lounassetelit työn puolesta. Eli saan käytännössä tililleni 150 euroa vähemmän rahaa per kuukausi ja saan tassuun 20 kpl lounasseteleitä, joiden käyttöarvo on 10,30 euroa per kappale. Vaikka työpäiviä pitäisi olla noin 22 per kuukaisi, silti niitä lounasseteleitä jotenkin aina jää yli. Ilmaisia lounaita vaan on niin paljon. Helmikuu alkoi vasta, mutta ilmaisia ruokia oli jo pelkästään tammikuussa 4. Ja koska lounasseteleitä jää yli, eikä niillä voi muutakaan tehdä kuin maksaa ruokansa ravintolassa, mä syön joka viikko ulkona 5-6 kertaa. Siinä onkin sitten katsominen, että söisi edes jotenkin järkevästi, sillä lounasseteleillähän voi myös maksaa kotipizzassa, subwayssa, hesburgerissa, daddy´s dinerissa ja amarillossa. Tai oikeastaan en tiedä paikkaa, missä ne eivät kelpaisi maksuvälineeksi, mutta nämä on ne paikat mistä saa roskaruokaa ja jos näihin sortuisi liian usein, niin se olisi huono homma. Mulla on oikeastaan vieläkin hakusessa, että onko täällä jossain paikkaa, josta saisi "normaalia kotiruokaa". Tällä hetkellä oon tutkaillut, että terveellisimmästä päästä valintoja lienee salaatti picnikissä tai subwayssa, tomaattikeitto Rossossa tai sitten jokin lounasannos Trattoria Casassa. Siellä oon syönyt monesti lohta perunalisukkeella ja kasviksilla. 

...välillä ajattelee, että eihän tämä oma kroppa niin paha ole. Välillä ajattelee itsensä virtahevoksi. Ja ei, en ole kuvassa raskaana, mulla vaan kaikki kertyy mahaan.

Laihduttaa en siis enää ikinä aio, mutta yritän nyt pikkuhiljaa opetella hyviä juttuja. Niin pikkuhiljaa, että ne olisivat loppuelämän valintoja. Lounashärdellini huomioiden päätös, että kahden viikottaisista lounaista pitää olla salaatti, on helposti toteutettavissa oleva konkreettinen asia. Ja se vaikuttaa kahteen suuntaan, toisaalta siihen, että mitä enemmän ruokana on salaatti, sitä vähemmän ruokana on jokin huonompi vaihtoehto ja toisaalta, ilmeisesti kasviksissa on jotain mistä suolistopöpöt tykkää, joten niitä saa sitten siinä samalla. Kasvisten syönti on mulle edelleen tosi vaikeaa lähinnä siksi, että osa niistä maistuu mun mielestä niin pahalta, että mä kirjaimellisesti meinaan aina oksentaa jos yritän syödä niitä. Kerran syksyllä oksensinkin. Eli (tuoretta) tomaattia ja kurkkua en tule syömään kyllä palaakaan vuosiin. Niistä jäi niin kauheet traumat sen oksentamisen myötä. 

...mutta typerintä läskisokeudessa on, että en kokenut itseäni näiden kuvien ottamisaikaan yhtään pienemmäksi kuin tänä päivänäkään. Valokuvissa ero on selkeä. Tänään vihreä paita, 2012 sininen toppi. Jos saisin päättää, olisin tuon kokoinen kuin näissä 2012 vuoden kuvissa. En koe, että mun tarttee olla yhtään pienempi. Ei vaikka 2012 oli lihakset huomioiden ylipainoa noin 15 kiloa.

Positiivista on kuitenkin, että voin jo syödä jäävuorisalaattia, sipulia, paprikaa ja tuoretta porkkanaa suhteellisen ongelmitta. Jollakin tavalla lämmitettyinä/keitettyinä/höyrystettyinä/mitä ihmettä niille onkaan tehty menee myös parsakaali ja hieman yllättäen punajuuri. Punajuurta huomasin kykeneväni syömään, ku sitä oli tammikuussa kolmesti ilmaisen pippuripihvin kyljessä ja seura oli sellainen, ettei sitä kehdannut jättää syömättä :D Tää kasvisjuttu on kyllä mulle ylipäätään sellainen hirveän ikävä asia. Tiedän että niitä pitäis syödä. Suolistopöpöt tykkäis niistä. Oon nähnyt kuvia "this one makes you fat, this one gives you energy". Kasviksissa on vitamiineja ja kivennäisaineita. Mutta minkäs himputin teet, ku niin monet niistä oksettaa? On ihan toivoton tehtävä muodostaa elämäntavaksi jotain sellaista, joka on niin vastenmielistä ja saa sut voimaan niin pahoin kuin kasvisten syönti. Siksi mä syönkin sen salaatin ulkona ja vain sellaisessa paikassa, jossa mä pääsen itse valkkaamaan jokaikisen mukaan tulevan kasviksen. Niiden valmiiden salaattien helmasynti on aina se saakelin tomaatti ja kurkku. Mä en ymmärrä miksi niitä pitää änkeä joka paikkaan. Tai herne-maissi-paprika-sekoitusta. Yök. Ei mulla suinkaan traumoja asiasta ole tai mitään...

Tämä ois aivan riittävä. Tuon hoikempi ei tartte olla. Toivottavasti sinne pikkuhiljaa vuosien saatossa taas pääsisi...

Tällä hetkellä mun kotisyömiset on oikeastaan paremmalla tolalla kuin ne on olleet viimeiseen 3 vuoteen. Viimeiset 3 vuotta asuin kaupunkien keskustoissa ja kauppa houkutuksineen oli aina lähellä. Nyt käyn ruokakaupassa 1-2 kertaa viikossa ja otan sieltä oikeastaan vain aamupalavärkit (kanamunia, juustoa, leikkelettä = munakas, joka pitää nälkää 5 tuntia), iltapalavärkit (turkkilaista jugurttia, marjoja, omena tai klementiini) ja sunnuntaiksi jotain kotona syötävää. Sunnuntaisin tulee hyvin usein syötyä joko uunilohta tai sitten tomaattikeittoa. Siinä se tomaatti kuitenkin mystisesti menee. Herkut oon onnistunut nyt rajaamaan niin, että niitä syön vain 1-2 kertaa viikossa ja niistäkin se toinen on sitten joku pienehkö esim. sellainen pikkupussi sirkusaakkosia tai 5 palaa suklaata. Luulen, että tämä olisi mulle sellainen sopiva tahti loppuelämäksi. Aiemmin jos join alkoholia, join yleensä siideriä. Nykyään juon hyvin harvoin enää mitään muuta kuin valkoviiniä, enkä sitä valkoviiniäkään kuin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Aiheeseen liittymättömästi, säikähdin että vettä tiputtava patterini olisi aiheuttanut vesivahingon

No tämän seurauksena mulla onkin painonkehitys edennyt silleen, että se on tällä hetkellä 2,5 kg vähemmän kuin viime kesänä, vaikka en siis ole laihduttanut yhtään. Liikunnatkin on olleet hyvin vähäisiä. Ainoat liikunnat on olleet oikeastaan vain paikasta toiseen liikkumiset, eli käytännössä keskustaan tai takaisin kotiin kävelemiset/pyöräilyt ja se mitä tulee työpäivien aikana käveltyä. Välillä se on paljonkin, saatan esimerkiksi kävellä toimistolta rautatieasemalle ja sitten toisessa kaupungissa ympyrää ja illalla vielä rautatieasemalta takaisin keskustaan. Tarkoitus on kuitenkin jossain vaiheessa myös ottaa arkeen 2-3 ihan selkeää liikuntakertaa. Todennäköisesti uintia, nyrkkeilyä tai kuntosalia. 

 

 Huoltoyhtiö vaihtoi patterin ja täpläkin onneksi lähti pois tuollaisella sienellä. Ei tarttene pelätä vesivahinkoa.

Niin ja sitten on se, että mä sain tällä viikolla työpaikalle sähköpöydän. Eli voin jatkossa seistä töissä ainakin silloin, kun olen omassa työhuoneessani. Vie varmaan aikansa, ennen kuin kehoni tottuu kokoaikaiseen seisomiseen, mutta keskiviikkona esimerkiksi seisoin 3 tuntia, torstaina 4 ja perjantaina jo 6 tuntia. Maanantaina ei sitten paljon seistä, koska istun junassa 5 tuntia ja 2 tuntia vankilassa. Mutta noin niin kuin keskimäärin istuminen varmaan vähentyy. Mielenkiinnolla odotan, että näkyykö se jotenkin terveydessä tai siinä miltä kehossa tuntuu. Nyt tällä hetkellä tuntuu hieman yllättäen keskivartalon lihaksissa ja jostain syystä myös lapaluiden välissä. Jalat ei oo moksiskaan. Tosin silloin kun seisoo töissä tunteja paikallaan, niin jalkapohjiin se ottaa siinä hetkessä ehkä eniten ja sitä tuleekin sitten ikään kuin tepasteltua paikallaan ja vaihdettua koko ajan jalkojen asentoa, seistyä välillä yhdellä jalalla ja niin edelleen :D 

Ai että työhuoneeni on nyt kiva! Laitoin kaksi tauluakin viimeinkin seinään. Nyt on feng shuit kohdillaan ja työhuoneessa on mielellään!

Mutta loppukaneettina siis, että nyt ei oo mitään kuuria, että herkut pannaan ja 5 kertaa viikossa salille ja joka ruuasta puolet kasviksia. Sen sijaan yritän pikkuhiljaa yksi muutos kerrallaan ottaa hyviä ja itselleni toimivia juttuja osaksi arkea. Hieno homma, jos paino pitkällä aikavälillä laskee, mutta tärkeintä on, että se ei nouse ja että en tee mitään sellaista, jota en viikkotasolla jaksaisi tehdä koko loppuelämääni.