Elämän varjoja: Päivät 251-258, "kisaväsymystä" ilmassa

Heipä hei,

nää viikot menee kyllä nykyään ihan törkeän nopeasti ja huomaan koko ajan olevani tilanteessa, että taas pitäis tänne kirjoittaa ja ei oikein aina keksi, että mistä kirjoittaisi. Kirjoitetaan nyt kuitenkin kisaväsymyksestä, koska sellaista on ilmassa.

Kiva kun osaa tehdä nätin meikin...

Nyt jotenkin on vaan sellainen fiilis, että ei yhtään jaksais pudottaa painoa. Tällä hetkellä kiinnostaa enemmän se ajoittainen herkuttelu, ku se tuntuu niin paljon palkitsevammalta, kuin itsensä hillitseminen iltaisin.

Isäkin sanoi, kun vähän aikaa oli leikkauksen jälkeen kotona, että jääkaappi kiinnostaa liikaa. Noh, koittakaapa olla pimeänä vuodenaikana kotona lähes 24/7. Ja mitä on tekemistä? Hakemusta hakemuksen perään, ehkä vähän liikuntaa, mutta sitä aikaa on vain ihan liikaa. Liikaa aikaa miettiä jostain 17.00 alkaen, että kunpa selviäisin tästä illasta ilman sortumista herkkuihin. Etenkin kun mä oon saattanut mennä nukkumaan vasta 02.00 tienoilla yöllä. Se on yhdeksän tuntia tappelua itseänsä vastaan.

Huomaan, että on vähän saanut epäterveitä piirteitä tää mun painoprojekti. Saatan ajatella, että "ei viitsis mennä liikkumaan, ettei kerääntyis vettä lihaksiin, ku se nostaa painoa" tai saatan olla juomatta vettä, vaikka on jano, koska ajattelen, että sekin näkyy puntarilla. Joopa joo, rationaalisesti tiedän, että en mä yritä kehostani vettä laihduttaa vaan läskiä. Saatan katsoa painon myös illalla ja spekuloida, mitä se voisi olla aamulla. Ja harmittaa tietysti suuresti, jos paino ei ole tippunut sellaisen päivän jälkeen, jonka jälkeen sen teoriassa olisi pitänyt tippua. Esimerkiksi jos oon syönyt jotain hiilariherkkua ja sitten se on noussut ja seuraavan päivän oon ruodossa, niin jotenkin sitä aina toivoo, että heti poistuis kehosta se ylimääräinen... mutta ei se aina tipu.

...ja myös aina toimiva juhlanuttura onnistuu.

Haluan tässä nyt vielä painottaa, että karppiruuat on edelleen jees, enkä kaihoile takaisin ei-karppeihin arkiruokiin (esim. leivät, kana ja riisi, makaronilaatikko jne.). Virallisterveellisten ruokien (vilja, peruna, riisi, pasta) syöminen verrattuna karppiruokiin, näyttää mun painossa olevan joku 16 kilon ero. Mutta voi raato, kun täytyis vielä 20 kilon verran muuttaa elämäntavoistaan niitä herkuttelutottumuksia. Oon tavallaan tehnyt nyt helpoimman osuuden ja olen sen vaikeimman äärellä.

Ja siksi oli tässä vähän aikaa sitten ajatuksia "onko tää sen arvoista?" ja siksi nyt on kisaväsymystä. Mä haluaisin vaan nauttia, enkä käyttää iltojani siihen, että yritän olla ilman ja usein olenkin, mutta kuitenkin niin, että sorrun tarpeeksi usein, ettei paino tipu, vaan se pysyttelee tässä parin kilon sisällä heilumassa. Joten, mulla on tällä hetkellä sekä tuska (kieltäytyminen herkuista useimpina iltoina) että ei tulosta. Totta kai se painaa mielialan matalalle. Homma kun on alunperinkin perustunut siihen, että luovun jostakin (herkut) saadakseni jotain (pienemmän ruumiinpainon) tilalle. Nyt on vaan pelkkä "no bonus"-tilanne. Ja mä en jaksais.

Uusi huivi, sopii hyvin vihreisiin silmiin.

Mutta on mulla päässä sitäkin, etten missään nimessä halua lihoa takaisin. Tälläkin viikolla oon useampana iltana yrittänyt elää kieltäymyksessä herkkujen suhteen lähinnä ajattelemalla, etten halua lihoa uudestaan, ku mikään ei oo enemmän perseestä, kuin laihduttaa kauhealla työllä tietyt kilot "uudestaan". Mun pitäis vaan jotenkin nousta tästä negatiivisesta kierteestä ja yrittää päästä taas siihen positiiviseen kierteeseen, missä mä olin noin puoli vuotta.

Jos harrastaa liikuntaa jatkuvasti, kehossa on jatkuvasti tietty määrä nestettä sen takia, niin silloin ei tartte murehtia, näkyykö painossa liikunnan tuomat vedet. Ja jos vain saisi kieltäydyttyä herkuista sen verran, että tulisi tulosta, niin se palkitsisi ja antaisi syyn kärsimykselle. Mua vaan niin inhottaa olla herkkuaddikti. Ku tuntuu ettei mikään auta. Tässä vähän aikaa sitten oli pätkä, että olin 8 päivää ilman herkkuja. Ja mitä siitä TAAS seurasi? No arvatkaas vaan oonko mä vetänyt herkkuja kaksin käsin heti kun se pätkä loppui? Eli eiköhän olis jo aika oppia omista kokemuksista (ja tää sama on ollut esim. patrik borgin kirjassa), että tuollainen pitkäaikainen kieltäytyminen ei oo mun kohdalla toimiva juttu. Jos mä asetan itselleni jonkun rajan, etten tuota ennen syö herkkua, niin mä en voi mitään muuta ajatellakaan kuin herkkuja. Ainakaan siis sen 17.00 jälkeen.

Voisin kokeilla uutta juttua, jota en muistaakseni ole vielä kokeillut. Muistaakseni mun yhden opiskelukaverin pikkusisko oli sanonut mun opiskelukaverille, että tämä voi syödä joka päivä jotain pientä herkkua. Noh, jos sitä soveltais laihduttavaan, niin näinköhän tuo onnistuis, jos sallis itselleen joka toinen päivä jotain pientä herkkua? Siis just kokoluokkaa "1 pätkis" tms. sellaisessa on niin vähän kaloreita, että sen ei luulis näkyvän. Voisin kokeilla sitä huomisesta alkaen ainakin viikon verran. Oon myös ajatellut, että voisin yrittää meditoida ja sitä kautta yrittää opetella himoistani irti, mutta saapa nähdä.

Laskettelupuku istuu paremmin päälle ku viime talvena...

Ja jos siellä nyt joku terve ihmettelee tätä mun herkkutouhua, niin kerron, että olen herkkuaddikti. Jostain syystä herkut aiheuttaa mulle riippuvuutta ja ne on ihan liian tärkeä osa mun elämää. Aivan kuten jollakin on paska säkä alkoholin tai tupakan kanssa. Alkoholisti jostain syystä vaan haluaa aina lisää. Siinä missä esim. minä voin kevyesti olla yli puoli vuottakin täysin ilman alkoholia jos haluan ja olen usein ollutkin. Tupakkaa en ole koskaan maistanutkaan. Joku pystyy ottamaan siitäkin "yhdet sauhut" satunnaisten baarireissujen yhteydessä, toiset (aika monet muuten, lähes kaikki mun tuntemista tupakoivista aikuisista) ei pääse irti, vaikka haluaiskin. Jotain samaa on tässä mun herkkuaddiktiossa ja jotenkin tähän liittyy se, että ne jotka on syöneet itsensä ihan obeeseiksi (tiedätte ne amerikkalaiset tapaukset, ku paino + 150 kg), niin niille on kuulemma käynyt monesti vatsalaukun leikkauksen jälkeen niin, että niistä on tullut alkoholisteja. Ku ne ei oo enää pystyneet syömään, ne on ruvennut juomaan! Ja vastaavasti, oon kuullut että alkoholistit saattaa ruveta vetämään herkkuja. Tähän siis liittyy nyt jotain mystistä päänsisällä olevaa psykologista (tai geneettistä?) ongelmaa.

Ja voi miksi, miksi minä olen yksi niistä ihmisistä, joilla on tämä hyvin vakava ongelma? Olis niin paljon helpompi olla, jos herkut ei kiinnostais näin paljon.

Argh, pitäis nousta täältä pohjalta. Mutta mites teet sen näin pimeään vuodenaikaan, ku kaikki tuntuu olevan perseestä muutenkin ja masentaa?

Nii joo, ja mulla oli tuossa muutama viikko sitten ajatus, että yrittäisin saada painon -21 kiloon jouluksi. No ei tuu tapahtumaan. Tää on nyt niin vaikeaa, että yritän keskittyä siihen, että a) paino ei nousisi ja b) että saisin jonkun tolkun tuohon herkkupuoleen. Kai tää mitä mä nyt teen on sitä, mitä se tulee aikanaan olemaan painonhallinta vaiheessa. Syö herkkuja -> välitön palaute vaa'alla -> olet hetken ilman herkkuja, että paino taas tippuu -> mutta syöt heti lisää herkkuja, kun paino on tippunut sinne, missä se oli -> välitön palaute vaa'alta jne.

Mutta kokeilaan huomisesta alkaen sitä "joka toinen päivä pientä herkkua". Katsotaan miten se vaikuttaa mun mielialaan.

Ruokailut: