Päivät 281-288, jouluviikon hajatelmia

Heissan,

kohta alkaa olla taas yksi vuosi paketissa ja uutta kohden suunnataan. Mulle vuosi 2012 oli monilta osin positiivinen, joskin mukaan mahtui myös ikäviäkin kokemuksia. 

Hyvää oli muun muassa:

Mummulasta

- gradun valmistuminen. Tein sitä lähes vuoden, joten kyseisen projektin loppuunsaattaminen on tietysti hyvä juttu.

- valmistuminen maaliskuussa juristiksi. Se oli mun pitkäaikaisin unelma.

- paino tippui vuoden aikana n. 16 kiloa. Näin onnistunutta elämäntapamuutosta en ole koskaan aiemmin tehnyt. Ison osan kunniasta ansaitsee tämä blogi, se että oon oppinut tekemään kasviksista maukkaita ja karppaus ylipäätään.

- asunto, johon muutin heinäkuussa on aivan ihana

- mun 2. auto, Kirppu. Love it!

- se että sai kokemusta oman alan oikeista työtehtävistä mm. oikeudenkäynnissä asiamiehenä olemisesta

- sain asua kaupungissa, jossa asui myös moni mun hyvä ystävä ja mun veli. Ennen kuin elämä vakiintuu, joutuu viettämään melkoista matkalaukku-elämää ja muuttelemaan työn perässä. Siksi arvostan, kun sain edes hetken olla samassa kaupungissa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Tätä kirjoittaessa en tiedä, pitääkö minun muuttaa piankin muualle.

Tähän vuoteen mahtui myös mun elämän ehdottomasti ikävin muutaman kuukauden jakso, joka oli kaikessa hulluudessaan jopa pahempaa kuin koulukiusattuna oleminen. Onneksi vuodet koulukiusattuna olivat kuitenkin kasvattaneet minusta niin vahvan ihmisen, etten enää anna kenenkään kävellä ylitseni tai polkea oikeuksiani. Siksi minulla olikin voimaa ja rohkeutta päättää ikävyys lyhyeen ja suunnata kohti parempaa tulevaisuutta. Otin suuren riskin, mutta riski ei onneksi toteutunut ja kaikki päättyi niin hyvin, kuin siinä tilanteessa oli mahdollista. Tulevalta vuodelta odottelen positiivisempia aikoja erityisesti mitä tulee työelämään.

Oli upean näköistä

Nyt on hieman yli viikko tullut oltua täällä äidin hoivissa. Jouluviikkoon on mahtunut paljon syöpöttelyä, niin paljon, ettei luvassa ole nyt mitään ruokapäiväkirjaa, koska kaikista suupaloista ei todellakaan ole mitään hajua. Sitten on tietysti tullut myös nähtyä sukulaisia ja muualla asuvia, kotikaupungistani lähtöisin olevia ystäviä, jotka aina tulevat tänne joulun viettoon. Mukaan on mahtunut myös erityisen ihana luontohetki, kun hain veljeäni hänen kaverinsa mökiltä yksi yö. Täysikuu loisti tähtikirkkaalta taivaalta ja valaisi koko metsän. Eikä mitään muita valoja missään. Se oli niin upeaa, että olisin voinut kauemminkin tuijotella ympärilleni, jos veljeäni ei olisi kiinnostanut nukkumaan pääseminen. Ja jos olisin yksin ajanut, olisin varmaan ajanut ryömimisvauhtia ilman valoja, ihan vaan siksi, että saisi maksimaalisen "ah kuinka kaunista"-fiiliksen :D (oletuksena siis, ettei kyseisellä niemennokkaan johtavalla pienellä tiellä olisi muita kulkijoita keskellä yötä)

Vääristä auton käsittelytavoista tulikin mieleen tämä ihmeilmiö, mitä olen havannoinut nyt ennen ja jälkeen joulun. Tilanteena siis, että kaupungilla (niin täällä kuin Oulussakin) ihan sikana enemmän autoja kuin sinne mahtuu. Liikenne itsessään oli ainakin Oulussa keskikaupungilla ihan hirveää, mutta lisäksi sekä siellä, että täällä ihmiset näyttävät unohtaneen kokonaan miten autot parkkeerataan! Siis mitä naalia, miksi lähes jokaisen parkkeeratun auton vieressä oli lähes metri tyhjää tilaa?! Ja muutenkin autot ihan miten sattuu. Tämä oli hieman hermoille käyvää, kun yritti epätoivoisesti parkkipaikkaa etsiä. Täällä kotikaupungissani löysinkin yksi päivä parkkipaikan siten, että huomasin yhdessä parkissa olevassa autossa olevan ihmisen sisällä. Koputin sitten ikkunaan ja pyysin ystävällisesti, josko hän voisi siirtää autoaan sivusuunnassa hieman, koska silloin siihen mahtuisi kaksi autoa. Hän sitten suostui tähän ja ongelma oli ratkaistu. Mutta ihmetouhua. Minä en edes kehtaisi istua auton sisällä, jos se olisi niin päin honkia parkkeerattu. Sehän on vaan osoitus autonkäsittelytaitojen puutteesta!

Nyt ihmiset oikeesti, miten te kehtaatte parkkeerata näin?!

Niin juu, ja sitten kun oli viimeksi puhetta, että mulla kestää muut kengät 10 vuotta, paitsi lenkkarit. Tulin sitten tässä yksi päivä vilkaisseeksi lenkkarien pohjaan... 

Jep jep. Mulla on peroneus-hermo poikki oikeasta jalasta, joten mun askellus on vähintäänkin mielenkiintoinen. Oikeassa jalassa ei suinkaan maahan osu ensimmäisenä kantapää vaan tuo alue, missä nyt näyttää olevan iso reikä. Kummallista, etten ole tuota aiemmin huomannut. Tai no onko sittenkään, kun tuntohan on tuossa jalassa vähän mitä on. 

Aktiivinen liikkuja joutuu muutenkin uusimaan lenkkareitaan useasti, mutta mä saan vielä lisäbonuksen, ku on tuo jalkavamma. Toinen lenkkari ois kestänyt vielä varmaan ainakin vuoden, mutta nyt näyttää siltä, että lenkkareiden ostaminen olisi suotavaa tehdä kohtuu pian.

Uutena vuotena monesti tehdään lupauksia ja asetetaan muutenkin tavoitteita. Lupaukset terveellisemmista elämäntavoista ja painonpudotuksesta lienevät siitä tavallisimmasta päästä. Minulla on takanani painonhallinnallisesti onnistunut vuosi, mutta koska matkaa on vielä jäljellä, asetankin vuoden 2013 tavoitteeksi päästä normaalipainoon. Matkaa siihen on 18 kiloa, pitäisi olla vuodessa mahdollinen.

Olen kyllä niin onnellinen, että alkaa olla ohi tämä vuoden painonhallinnallisesti vaikein aika ja edessä on tammikuu ja kevät muutenkin. Jotenkin tähän aikaan vuodesta painonhallinta on helpompaa, kun kaikki muutkin ovat "samalla linjalla". Ihmiset tiputtelevat joulukilojaan pois ja kaupatkin hankkiutuvat eroon herkkuvuoristaan ja pitenevät päivät lisäävät muutenkin yleistä pirteyttä. 

Hyvää uutta vuotta kaikille, tehkää töitä sen eteen, että saavuttaisitte unelmanne ja tavoitteenne. Niin isot kuin pienetkin. Loppujen lopuksi, ihminen on aika suuressa määrin oman onnensa seppä ja ahkeralla ja sitoutuneella paneutumisella asioita pystyy muokkaamaan sellaisiksi kuin niiden haluaa olevan.