Hetkiä arjesta

Hei,

tällä viikolla ajattelin tehdä erilaisen postauksen kuin normaalisti. Yleensähän minä vain löpisen mitä löpisen ja sitten laittelen väliin kuvia, jotka eivät suurimmaksi osaksi liity tekstiin mitenkään. Koska takana on jälleen viikko, jona ei tapahtunut mitään ihmeempiä, ajattelin tehdä tämän postauksen sellaisten "tuokiokuvien" kautta. Itse olen varsinkin kotona ollessani sellainen, että saatan vain pysähtyä katselemaan ympärilleni ja fiilistelemään arjen asetelmia. Sitä miten mukava teekupposeni on. Tai miten kauniin tunnelmavalaistuksen kotiini saa. Tai jotain muuta vastaavaa pientä. Nyt siis sekä arjen fiilistelyitä, että kuulumisia lähinnä kuvien kautta. 

Ikkunani ovat länteen ja tuossa viereisellä tontilla ei ainakaan vielä ole mitään kovin korkeaa, joten minulle avautuu hyvät näkymät taivaalle. Eräs ilta oli värikäs auringonlasku, joka maalasi koko asuntoni oranssinsävyillään. 

Olen vallan ihastunut siihen, että sänkyni päädyssä on ikkuna. Tykkään makoilla tuossa ja tuijottaa taivasta. Sekä myös istuskella tuossa sängyn päädyssä ja katsella ulos. 

Ja kuten edellisestä kuvasta näkyy, minulla on uusi tyyny. Sympaattinen totoro-tyyny. Se on ihanan värinen ja sopii kyllä sisustukseeni, joskin minulla on tällä hetkellä hieman miettimistä, että minkävärisiä tyynyjä tuohon väliin pitäisi laittaa, että se sopisi paremmin noihin pinkkeihin tyynyihin?

Ammattikirjallisuutta on tarvinut lueskella viime aikoina sangen runsaasti, sillä asianajajatutkinnon oikeudenkäyntiosan etätehtäviä varten on joutunut perehtymään niin prosessuaaliseen kirjallisuuteen kuin myös sopimusoikeuden syövereihin.

Tosin tähän kirjaan mä tartun vapaaehtoisesti heti, kun nää pakolliset lukemiset loppuu. Mun töistä suurin osa liittyy rikosoikeuteen ja tuolla on paljon asioita, jotka mun kannattaa tietää. Tää yli 900 sivuinen kirja on ensimmäinen tämän alan "raamattu". Vähän samaan tapaan kuin Aarnio-Kankaan Suomen jäämistöoikeus I ja II ovat perintöoikeuden "raamattuja", joista löytyy vastaus joka ikiseen ongelmaan, mitä perintöoikeudessa nyt voikaan ilmetä. Tuolta löytyy siis kaikki mitä tarvitsee tietää, kun ammatikseen hoitaa rikosjuttuja. Tai no sanotaan että tää kirja + rangaistustaulukko työryhmän suositukset rangaistuksen mittaamiseen + henkilövahinkoasiainneuvottelukunnan suositukset, tietopohja on pitkälti siinä.

Aikaa on siis kulunut nojatuolissa lukien ja muistiinpanoja tehden. Olen tehnyt muistiinpanoja vihkoon ihan siksi, että on helpompi tarkistella sieltä juttuja, kun kirjoittaa wordilla niitä tehtäviä. Verrattuna siis siihen tilanteeseen, että kaikki olisivat erillisissä word-tiedostoissa ja joutuisin pomppimaan tiedostojen välillä. 

Olen huomannut, että saan paljon paremmin tehtyä tällaisia useita tunteja kestäviä kirjallisia töitä, kun taustalla soi musiikki. Kotona minulla on aina tuossa telakassa kiinni tuo isompi iPod ja töihin (ja lenkeille) raahaan mukaan tuota pientä iPodia. Iso iPod on tavallaan koko ajan latauksessa, kun se on tuossa, mutta pientä pitää muistaa aina välillä käyttää tuossa latautumassa. Erityisen tärkeäksi olen kokenut tuon pienen iPodin läsnäolon työpaikalla nyt, kun meillä on se hissiremontti siinä meneillään ja se melu on ihan uskomaton. Kauheata kärsimystä, onneksi sitä ei pitäis kestää enää kuin noin kuukauden ajan.

Kotona musiikkia kuunnellessa tuo pieni kaukosäädin on oikea aarre. Ei tartte aina raahautua telakan luo, kun voi tuosta vaihtaa kappaletta, säätää äänen voimakkuutta ja sammuttaa laitteen kokonaan. Erinomaisen mukavaa esimerkiksi kun lukee illalla sängyssä kirjaa ja päättää alkaa nukkumaan, niin tuosta vaan naps musiikki pois eikä tartte lähteä sängystä mihinkään.

Mulla ei ole mikään erityisen ergonominen työpöydän tuoli. Eikä mulla ole tv:tä eikä sohvaa. Siksi on välillä ihan mukava raahata läppäri sänkyyn ja lojua siellä katselemassa jotakin sarjaa tai elokuvaa. Rausku (eli mun läppäri) on jo niin vanha, että se tarttee alleen tuollaisen laatikon kannen, että se saa tarpeeksi ilmaa tuulettimeensa, eikä ala kuumentumaan liikaa. 

Yksi arjen onnellisuustekijä on myös kivat lakanat. Mun kaikki lakanat on puuvillasatiinia ja tuntuvat niin hyviltä ihoa vastaan että siinä loppuu superlatiivit, kun sitä yrittää kuvailla. Tykkään lakanoissani niiden tuntuman lisäksi myös kauniista kuvioinneista ja väreistä. Ja voiko ollakaan ihanampaa hetkeä, kun se, kun saa kömpiä ensimmäistä yötä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. (oon muuten huomannut, että uuden sängyn myötä nukkumistouhut kiinnostais aikaisempaa enemmän ja voisin vaan fiilistellä sitä kuinka paljon tilaa mulla nykyään sängyssä on!)

Olen viime aikoina yrittänyt vedellä rautaa nassuun, mutta en ole ainakaan vielä huomannut vaikutuksia. 

"Ruhtinaallinen munakas", tää on mun uus arkipäivien lemppari. 2 kananmunaa, 1 tomaatti, 4 viipaletta juustoa ja lisäksi x määrä raejuustoa. Nam.

Wrum, wrum. Myös smoothie on tehnyt kauppansa. Mä omistan vain kaksi "keittiökodinkonetta", tän shakerin ja vedenkeittimen. Mutta muuta en kyllä tarttekaan ja esimerkiksi tää shakeri on ollut niin hyvä ostos. Mulla on välillä kausia, etten paljon sitä käytä, mutta aina tasaisin väliajoin väsäilen enemmän smoothieita. Parhaillaan on siis menossa aktiivinen kausi ja tuolla pyörii lempparini mansikka-banaani.

Viikonloppuna on myös ihana väsätä lounaaksi kanasalaatti. Arjet oon niin kiinni laatikkoruuissa, joita kuskaan pienessä boxissa työpaikalle ja lämmitän siellä mikrossa, niin viikonloppuna kaipaa raikasta vaihtelua. Aikuisuuden kivoimpia puolia on, kun saa aina päättää itse, mitä syö. Nyt kukaan ei ole tökkäämässä minun salaattiini tomaattia, kurkkua tai pakastevihanneksia. Yök niille :D Tomaatti menee vain munakkaassa, kurkku ja herne-maissi-paprika eivät mene missään muodossa.

Tunnelmointikuva perjantain ja lauantain väliseltä yöltä. Tai oikeastaan aamulta, nimittäin kello taisi olla jotakuinkin puoli kuusi aamulla. Heräsin syystä X ja huomasin, että lattialle tuli sininen valo ja täysikuuhan sieltä mollotti, kun verhoa nosti. Hetken siinä sitten makoilin ja tuijottelin kuuta. Ja nukuin yllättäen klo. 10.45 asti. Eli tuli lähes 11 tuntia nukuttua sinä yönä. Suoraan sängystä sitten suuntasin hoitamaan asiat (ystävän kankaiden hakeminen ja postittaminen pohjanmaalle sekä kaupassa käynti) ja kotiin syömään aamupalaa. Minkä jälkeen olin edelleen väsynyt ja menin uudestaan nukkumaan, herätäkseni vasta klo. 17.00. Olin vähän, että häh, oonko mä ihan oikeasti näin poikki arkiviikosta? On nimittäin hieman raskasta ollut tämä, että saa kaikki illat ja viikonloput väsätä niitä asianajajatutkinnon etätehtäviä. 

Mutta sitten sunnuntai valkeni tuhannen flunssassa ja sehän selittikin tuon, miksi unenlahjoja piisaa. Oikeastaan ihan hyvä että se viimeinkin puhkes, oon ollut tässä jo viikkoja sellaisessa olotilassa, ettei ole ollut täysimittaista sairautta päällä, mutten myöskään ole kokenut itseäni terveeksi. Tänään näkymä onkin aika pitkälti ollut tämä. Kuppi finrexiniä nokan alla ja yritystä laatia haastehakemuksen ja vastauksen pohjalta yhteenvetoa. Olin haaveillut, että olisin saanut tämän tänään valmiiksi, mutta vielä se on vaiheessa ja päätin tässä välissä kirjoittaa tämän blogitekstin pois kuljeksimasta tehtävälistalta. Saapa nähdä saisko sitä tänään valmiiksi. Olisi tässä vielä noin 4 tuntia aikaa ennen nukkumaan menoa. Olisi niin ihanaa, jos ei tarvitsisi ensi viikolla minään arki-iltana eikä viikonloppuna tehdä tätä (tän palautuspäivä on siis viikon päästä maanantaina). Toisaalta, on tuossa vielä tekemättä tuo ensi viikon ruokakin, että saapa nähdä... 

Tällaisia ajatuksia siis tällä kertaa. Joskus tuntuu, että elämä on yhtä aikaa ja to do-listaa vastaan tappelemista. Ja tosi kiva taas tauotta painaa töitä, kun kaikkialla ympärillä mainostetaan syyslomia. Ei minulla vaan mitään lomaa ole kuin vasta jouluna yksi viikko.

Kisaväsymystä ilmassa

Hei,

täällä taas yksi suhteellisen väsynyt bloggaaja. Tällä kertaa väsymyksen kohteena on se, että mulla tulee nuo kirjalliset hommat ulos korvista. Ei vaan jaksais niitä. Ensinnäkin mulla on töissä sattunut tähän saumaan hirveästi kirjallisia töitä eli kaiken maailman kirjelmiä sinne ja tänne. Toisekseen, koska viime viikonlopusta leijonanosa meni lakimiespäivillä, niin se kirjallisen työn, minkä palautuspäivä oli tänään, tekeminen jäi arki-illoille ja tälle viikonlopulle. Suurimman työn tein siihen arki-iltoina ja täytyy sanoa, että se kyllä tuntui. 

 

Meininki oli sellaista, että heräsin väsyneenä, lähdin töihin, tulin töistä väsyneenä, join kahvin ja aloin tekemään hommia ja lopulta siinä puolen yön aikaan nukkumaan. Sellaista tämä viikko. Puh, oli perjantaina kyllä jo olo, että ei jaksaisi enää yhtään päivää tällaista, joten tosi hyvään saumaan tuli viikonloppu. Ja ultimate-väsymystilastani huolimatta, mä heräsin eilen, lauantaiaamuna, klo. 7.30! Kyllä tympäisi. Ehkä eniten siksi, että tiesin noin aikaisen heräämisen tarkoittavan, että mä kupsahdan iltapäivällä. Niin kuin teinkin. Eipä vähän tympeää nukkua päivällä 4 tuntia siinä kohtaa, ku ulkona olisi valoisaa ja kaikki paikat auki jne. Sama homma muuten mytös tänään. 

 

Eilen oli kuitenkin kaunis sää, joten käytin aamulla pari tuntia siihen, että kiertelin valokuvaamassa ruskaa. Maassa oli huurretta ja muutenkin sää oli varsin vilpoinen, mutta värit olivat upeat. Aivan sininen taivas ja uskomaton keltaisen, oranssin ja punaisen loisto puissa ja pensaissa. Oli tosi hyvä, että sain tuon tehtyä, sillä mä olin arkena katsellut paljon ulos työpaikkani ikkunasta ja pohtinut, että olisi kiva käydä valokuvaamassa, eikä aina vaan istua toimistolla. 

 

Tällä viikolla mä myös pidin ruokapäiväkirjaa varmaan ensimmäistä kertaa vuoteen? No tosi pitkään aikaan joka tapauksessa. Tässä nyt näkyy kaksi asiaa: olen rakastunut uuteen munakas-viritykseeni ja mulla loppui marjat keskellä viikkoa, enkä saanut itseäni raahattua prismaan hakemaan uusia, joten munakasta on sitten osalla aamupaloistakin. Tältäpä näyttää tämän viikon syömingit:

Maanantai:

- aamupala: marjoja, partista, kermaa

- lounas: kinkkukiusausta (mallia karppi)

- töistä tullessa ennen partiota: mansikka-banaanismoothie (sisälsi lisäksi maitoa ja luonnonjugurttia)

- iltapala: ruhtinaallinen munakas (2 munaa, tomaatti, raejuustoa ja oltermanni-juustoa)

Tiistai:

- aamupala: marjoja, partista

- lounas: kaalipaistosta

- töistä tullessa: iso latte

- iltapala: juustoa ja pepperonimakkaraa

Keskiviikko:

- aamupala: marjoja, partista

- lounas: kaalipaistosta

- töistä tullessa: smoothie (mansikoita, banaani, luonnonjugurttia, maitoa)

- notaarioluilla (lähes viikottainen sosiaalinen tapahtuma tämän kaupungin nuorten juristien kesken) yksi drinkki johon tuli jotain puolukkasnapsia ja kivennäisvettä (?)

- iltapala: ruhtinaallinen munakas (sisältö kuvattu yllä)

Torstai:

- aamupala: marjoja, partista

- lounas: salaattia, riistakäristystä, perunamuusia ja puolukoita (käytiin työnantajan kanssa ulkona lounaalla)

- töistä tullessa: iso latte

- iltapala: päärynä ja luonnonjugurttia

Perjantai:

- aamupala: ruhtinaallinen munakas 

- lounas: kaalipaistosta

- töistä tullessa: iso latte

- iltapala: munakas

Lauantai:

- aamupala: smoothie (mansikoita, banaani, luonnonjugurttia, maitoa)

- lounas: subwayn kanateriyakisalaatti 

- herkkuhetki: 150 g sipsiä, 1 dippi ja 100 g suklaalevy (koottu selitys tällä kertaa: helkkarin rankka viikko)

- iltapala: munakas

Sunnuntai:

- aamupala: munakas

- lounas: kanasalaatti

- iltapalaa en ole vielä syönyt, mutta varmaan tuo yksi päärynä pitää syödä pois...

 

Eli tällaiset on olleet murkinat. Tässä on nyt karpille epätavallisen paljon hedelmiä, mutta jotenkin mä halusin syödä niitä. Aattelin, että haluan syödä pikkuisen monipuolisemmin, kuin se mun normaali partis-marjoja, lounas, munakas-kaava on. Sinänsä mä syön ihan todella yksipuolisesti, kun aamupalat ja iltapalat on aika vakioita ja lounasvaihtoehtojakin loppuunsa vain muutama. Aiemmin rajoitti tosi paljon, kun lounaan piti olla sellainen, minkä voi ottaa rasiassa mukaan työpaikalle ja lämmittää mikrossa. Nyttemmin kun asun ihan työpaikan vieressä, voisin sinänsä tulla syömään kotiinkin, joten listalle voisi lisätä myös salaatteja tai jotain minkä lämmittää liedellä. Mutta eipä sitä ole tullut tehtyä.

Tunnen itseni, tiedän, että arkipäivinä työpäivien jälkeen saa rajallisen määrän asioita aikaan ja kun niskaan hengittää nuo asianajajatutkinnon etätehtävät, niin käytännössä aikaan ei saa yhtään mitään niiden lisäksi. Siksi mä aina valmistan viikonloppuna koko viikon lounaat, että arkisin ei tartte muuta tehdä kuin iskeä ne rasiaan ja ottaa mukaan. Tämän takia listallani on ollut paljon kinkkukiusausta ja kaalipaistosta, yhdellä vaivautumisella saa tehtyä 3-4 päivän ruuat. Pitäisi ihan oikeasti kehitellä lisää vaihtoehtoja. Tai edes jaksaa joskus tehdä sitä lassakaa, joka on tosi hyvää ja jota en ole syönyt tosi pitkään aikaan, mutta joka on ihan törkeän suuritöinen ruoka valmistaa.

Juomapuolesta pitää sitten vielä lisätä, että olen juonut aamuisin ja iltaisin lasillisen omenamehua samalla, kun olen ottanut rautatabletin. Mulla on ilmeisesti raudanpuuteanemia ja työterveyshoitaja käski jo 2 kuukautta sitten tehdä näin, mutta rautatablettipaketti on seissyt vaan tuolla kaapissa koskemattomana. Tää onkin paha tää omenamehu. Se on sinänsä kielletty asia, eihän karpit mitään mehuja juo, mutta saakeli kun se on ihan liian hyvää. Maistuu ihan mun vaarin tekemältä omenamehulta, apua. Mä en niinku yhtään tarvitse elämääni mitään lisälöytöjä aiheesta "tämähän maistuu hyvältä". Mutta noh, nyt on jonkin aikaa tekosyy vedellä sitä päivittäin, joten niin olen sitten tehnyt. Odottelen tässä, milloin se raudan vetäminen alkais näkyä jossakin...

Mutta summa summarum, tämän viikon syömisten perusteella näyttäisi, että tuo rakkaussuhde "ruhtinaalliseen munakkaaseen" ja smoothieiden tekeminen ehkäisevät jonkin verran herkuttelua. Munakkaan vetää mielellään sellaisena suolaisena palana ja smoothie tasoittaa vähän makean tarvetta. Ja paino on reagoinut heti herkkujen vähentämiseen, se on taas laskusuunnassa. Tosin kestää tässä tovi, ennen kuin päästään edes niihin lukemiin, missä se parhaillaan oli, mutta ainakaan se ei enää nouse. 

 

Liikunnat on tässä olleet surkealla tolalla oikeastaan siitä alkaen, kun asianajajatutkinnon etätehtävät alkoivat. Tai no rehellisesti ottaen ne ovat olleet hirveän surkealla tolalla koko tän vuoden. Ja vaikka liikunnan merkitys painoon onkin minimaalinen suhteessa ruokavalioon, alkaa sen täysi puuttuminen jossain kohtaa väkisinkin näkyä. Lisäksi mulla on nyt Lappeenrantaan muuton yhteydessä poistunut ns. arkiliikunta melkein kokonaan jo ihan siitä syystä, että mun elämä pyörii käytännössä tämän yhden korttelin sisällä. Tähän on pakko saada muutosta heti, kun tuo turkasen tutkinto on ohi. Mä en tajua miten äitini on jaksanut töiden ohella käydä iltalukion (3 vuotta), tehdä hierojatutkinnon (3 vuotta?) ja opiskella kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi (3 vuotta?). Kun mä oon ihan hätää kärsimässä tän muutaman kuukauden jutun kanssa.

 

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Vaikka viikkoon herkuttelukerta mahtuikin, niin mielestäni oli ihan hyvä aloitus ryhtiliikkeelle. Tästä on hyvä jatkaa. 

Motivaatiosta

Heissan,

nyt on lakimiespäivä takana ja olihan mahtavan mukava reissu. Kotouduin Lappeenrantaan lauantaina siinä iltapäivä viiden aikoihin ja jotenkin tän viikonlopun teema on siitä asti ollut "kauheasti tekemistä ja mitään ei tunnu edistyvän". Tai no oikeastaan kyse on siitä, että tuo asianajajatutkintoon tehtävä vastaus on pahasti vaiheessa, vaikka olisin halunnut saada sen hyvälle mallille jo tänä viikonloppuna. Vaan ei auta, sitä on nyt sitten tahkottava arki-iltoina jos mielii ensi viikonloppuna tehdä muutakin kuin sitä. 

 

 Töölön lahti, Helsingissä oli ihana käydä 4 viikon poissaolon jälkeen

Tässä on nyt takana perusarkipyöritysten (pyykkäämiset, kauppareissut, ruuanlaitot, tiskaamiset yms.) lisäksi se, että suunniteltiin laumanjohtajakaverini kanssa tän syksyn toimintasuunnitelma ja huomisen koloilta. Nii ja oonhan mä toki useamman tunnin tsekkaillut taustoja eli oikeuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä sitä vastauksen tekemistäkin varten. Argh, ku taas moniongelmaista hommaa ja ärsyttää, ku ei oo moneen vuoteen tarttenut mitään sopimusoikeuden juttuja, niin nyt joutuu sitten ottamaan kirjan käteen ja syventymään asioihin. Oon kyllä saanut hahmotettua pääongelmat esim. kuka voi edustaa osakeyhtiötä ja miten edustajan tekemät sopimukset sitoo, sopimuksen pätemättömyyttä yms. ison tason ongelmia, mutta sitten pitää tehdä se kova työ ja kaivautua yksittäistapauksessa soveltamisen tasolle, niin siihen menee aikaa.

 Arkielämän luksusta on 120 cm leveä sänky yhdelle ihmiselle...

Arkielämästä vielä yksi juttu ennen kuin siirryn otsikon mukaiseen aiheeseen. Keskiviikkona saapui mun uusi sänky! Jee, aivan superihanaa nukkua siinä. Vähän on totuttelemista siihen, ku se on aika paljon kovempi kuin mun aiempi viritys (jossa oli parisängyn petauspatja kaksinkerroin), mutta tilaa riittää. 120 cm on luksusta yksin nukkuvalle ihmiselle. Ja jalat pitää! Enää ei tarvitse pelätä, että jos vähän kääntää kylkeä, sänky lähtee ryminällä alta. Että voikin olla niin onnellinen noin pienestä asiasta kuin sänky. 

 

 Siis kuinka muhkea se onkaan :)

Mutta joo, sitten siihen motivaatioon. Miksi se on tärkeää? Siksi, että ei ole mitään järkeä jojoilla painonsa kanssa, koska jos jojoilee, kehon rasvaprosentti vaan kasvaa koko ajan (laihtuessa menettää aina lihasta ja lihoessa yleensä tilalle tulee pelkkää rasvaa) ja laihduttaa ei kannata edes yrittää, jos ei pysty pitämään tuloksia. Ja miten tuloksia pidetään? Järkyttävän karmivalla tavalla. Tässä lyhyt lainaus amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa oli koottu tietoja noin 10 000 ihmisestä, jotka olivat onnistuneet laihtumaan ja pysymään hoikkina: 

"...mikä heidän salaisuutensa on? He harrastavat joka päivä keskimäärin tunnin liikuntaa, huomattavasti enemmän kuin useimmat amerikkalaiset. He syövät paljon muuta kansaa niukemmin, vähemmän kuin ravintosuosituksissa sanotaan - eivätkä he milloinkaan anna itsensä repsahtaa. Heistä tuntuu hyvältä, kun he jaksavat olla usein pienessä nälässä, nälästä on tullut heidän ystävänsä. He eivät koskaan näe päivää, jolloin eivät ajattelisi painonhallintaa ja varoisi ruokia. He syövät vähemmän kuin kuluttavat, mutta heistä on tulut ikuisia laihduttajia." (National Weight Control Registry-tutkimus)

Ja sitten äärimmäisen hyvä kysymys, kuka hitto tuollaisen elämän haluaa? Että joka ikinen päivä koko loppuelämäsi ajan joudut miettimään painonhallintaa? Varomaan ruokia? Se tekee tiukkaa normaalillekin ihmiselle, mutta kuvitelkaapa se sellaisen kohdalle, jolle herkut ovat palkinto, lohtu, rentoutus ja about kaikki muutkin tunteet. Ihmiselle, jolle herkut ovat elämän suurimpia nautintoja.

 

 Näki muutkin, että meillä oli lakimiespäivä

Ja tartteeko tämän jälkeen miettiä, että mulla on vähän ongelmia tehdä arjestani kurjaa vain siksi, että joku muu on sitä mieltä, että mun pitäis olla laihempi, koska hän ei haluaisi katsoa näköpiirissään lihavaa ihmistä? Kun tietää, että parempi pysyä lihavana kuin jojoilla ja kun tietää mitä pysyvä laihtuminen vaatii, niin ymmärrätte varmaan suunnattoman raivoni pinnallisia ihmisiä kohtaan. Jos pinnallinen ihminen ei satu kuulumaan ydinperheeseeni, hän lentää kuin leppäkeihäs elämästäni. En pysty kunnioittamaan ihmistä, joka on pinnallinen, enkä halua pitää elämässäni ihmisiä, joita en pysty kunnioittamaan. 

Motivaatio on kaikki kaikessa, koska se on loppuunsa se syy, miksi valitset joka päiväisen kurjuuden koko loppuelämäksesi. Hyvällä säkällä muutut ihmisenä jossain matkan varrella, eikä elämä enää ihan niin kurjaa ole, mutta siihen menee käsitykseni ja kokemukseni mukaan vuosia. Kun puhe on motivaatiosta, kysymys on pohjiltaan tämä: mitä haluat niin paljon, että olet valmis luopumaan loppuelämäksesi asiasta, joka on sinulle arkesi suurimpia nautintoja? Mitä ajattelet, että kerta toisensa jälkeen, useita kertoja päivässä, koko loppuelämäsi ajan, pystyt kieltäytymään asioista, joita haluaisit kaikkein eniten?

 

 Ilmeeni kun joku luulee, että "syö vähemmän kuin kulutat" ratkaisee mitään ongelmia...

Sillä, että on läski, ei ole mitään tekemistä mantran "syö vähemmän kuin kulutat" kanssa. Se on seuraus, ei syy. Syy on se, että läskillä ihmisellä, kuten minulla esimerkiksi, on addiktio ruokaan. Oikeastaan suoraan sanottuna päässä vikaa. Ja surullista meidän kannaltamme, meidän "sairautemme" näkyy kaikille ja kaikki katsovat asiakseen kommentoida sitä, vaikka eivät tiedä siitä paskan vertaa. Eivät yhtään mitään. En ole koskaan tavannut hoikkaa ihmistä, joka ihan todella olisi tietänyt mistä on kyse saatikka ymmärtänyt ongelmaa. 

Minä en aseksuaalina ihmisenä voi ymmärtää, miten joku voi haluta harrastaa seksiä vapaaehtoisesti, joten en ymmärrä edes "normaaleja ihmisiä", saatikka sellaista, jolla on seksiaddiktio. Minä voin halutessani olla vaikka vuoden ilman alkoholia, olen kerran yliopistovuosinani sen tehnytkin. Joten en ymmärrä niitä, joiden on ihan pakko saada viinilasillinen työpäivän jälkeen tai saunakalja tai viikonloppukännit. Puhumattakaan alkoholisteista. Minä en ole koskaan edes maistanut tupakkaa, joten en ymmärrä miksi kukaan haluaa sillä tappaa itseään hitaasti. Minä en erityisemmin penkkiurheilusta piittaa, joten en ymmärrä, miksi joku jaksaa toistuvasti istahtaa ruudun ääreen seuraamaan pelejä. 

 

 Vankeudeltahan tämä tuntuu, että joutuu elämään tällaisten ongelmien kanssa

Paitsi että oikeastaan ymmärrän kaikkia yllä mainittuja. Koska esimerkkien ihmiset saavat esimerkeissä mainituista asioista saman nautinnon kuin minä saan ruuasta. Minun aivoni sattuvat nyt olemaan sellaiset, että niiden mielestä ruuasta saa aivan valtavan suuren nautinnon ja siksi siitä on tullut minulle ongelma. Voisin kuvitella, että jos saisin ruuasta vähemmän nautintoa, en söisi niin paljon. Ja että jos saisin jostain muusta asiasta enemmän nautintoa, tekisin sitä enemmän. Minun laihtumiseni pysyvästi onnistuisi vasta, kun tietäisin, miten parannan pääni. Ja valitettava tosiasia on, että vaikka tiedän miten saan painoni tippumaan (eli minkälaisiin elämän kurjistamistoimenpiteisiin pitää ryhtyä), niin minulla ei ole hajuakaan, miten muuttaa aivojeni kemiaa tai muutenkaan korjata päätäni. 

Rehellisesti sanottuna olen tällä hetkellä herkkujen kanssa syvemmällä suossa, kuin olen ollut vuosikausiin. Olen ollut niin keskittynyt työhöni tänä vuonna, että olen totaalisesti laiminlyönyt herkuista pidättäytymistä (ja liikuntaa), joten uin parhaillaan syvissä vesissä. Olen huomannut sen tässä, kun olen yrittänyt pitää herkuttomia päiviä. Niinä päivinä on tuntunut ihan siltä, että koko päivä on pilalla. Olen vihainen yhteiskunnalle, kun se haluaa, että kieltäydyn nautinnosta. Olen surullinen, kun juuri minun kohdalleni on sattunut tämä valtava taakka kantaa ongelmaa, joka näkyy kaikille (tosi monia muita ongelmia saa näet kantaa, ilman että muut huomaavat mitään, saatikka kommentoivat). Pahimmillaan koen tunteita, että elämä ei ole elämisen arvoista, jos ei saa herkkua. 

 

 Sitä toivoisi, että ei olisi tällaisia rajoituksia, vaan voisi olla vapaa

Tämä on ihan kauheaa, enkä haluaisi asian olevan näin. Sillä on minulla elämässä toki monia muitakin asioita, jotka ovat minulle tärkeämpiä kuin herkut. Perheeni, ystäväni, sukulaiseni ja esimerkiksi seikkaileminen. Jos esimerkiksi minun pitäisi valita herkut vai partio, valitsisin partion. Mutta näistä ainoastaan seikkaileminen ja herkut voivat potentiaalisesti olla valintakysymys. Ei minun koskaan tarvitse valita perheen ja herkkujen, ystävien ja herkkujen, sukulaisten ja herkkujen tai partion ja herkkujen väliltä. 

On monta valintaa, jossa vaakalaudalla ovat herkut ja ne voivat toimia joillekin motivaattoreina, mutta eivät näemmä minulla. En vaihtaisi herkkuja parisuhteeseen, en vaihtaisi herkkuja siihen että mahtuisin pienempiin vaatteisiin, en vaihtaisi herkkuja kauniiseen ulkomuotoon. Mikään näistä asioista ei käy minulle motivaattoriksi. Joten ainoaksi motivaattorikseni jää se seikkailu. Se on ainoa asia, jota ihan todella haluan ja joka on sellainen, jota en täysipainoisesti voi saada yhtä aikaa herkkujen kanssa.

 Joskus elämä tuntuu yhtä mahdottomalta, kuin tän karhun asento tuossa puussa

Muistelen, että kun tuossa aiemmin laihdutin 16 kiloa, minusta ei suurilta osin edes tuntunut siltä, että olisin laihduttanut. Olin kai hetkeksi onnistunut vieroittumaan herkuista sen verran, että niitä meni vähemmän. Ja harrastin aika paljon enemmän liikuntaakin, kun eihän minulla ollut silloin mitään ansiotyötä. Pelkkää vapaa-aikaa vain opiskeluiden ja työnhaun ohella. Mutta sen muistan, että vaa'alla kävin joka päivä ja joka päivä kirjasin tuloksen ylös vihkooni. Ja että herkkuja välttelin. Alamäki alkoi jota kuinkin nykyisen työsuhteen alkamisen myötä. Oli niin rankkaa oppia tämä nykyinen työ, että ei vaan kapasiteetti riittänyt. Olin kai jo niin väsynyt hyppäämään jatkuvasti sillä vaa'alla.

Ja vaikka jotkut asiat ovat muuttuneet elämäntavoiksi (esimerkiksi se, etten syö leipää, viljaa, riisiä, pastaa ja makeutettuja maitotuotteita), olen repsahdellut herkkujen kanssa todella paljon. Niin paljon, että ei kai minua tällä hetkellä ruokavalion puolesta edes karpiksi voi sanoa. Mitä väliä on sillä, ettet syö viljaa, jos kuitenkin vedät jotain suklaata tai sipsejä? Tai no on sillä minun tapauksessani, viljasta tulen ihan törkeän kipeäksi, suklaasta ja sipseistä pelkästään lihon. Jännää on myös se, miten sitä alkaa luisua helposti kohti vähärasvaisuutta. Karppaus kun vaatii täysillä toimiakseen syömäkaavaksi sitä, että syö paljon rasvaa ja vähän hiilareita. Jos rasvaa ei saa tarpeeksi, tulee väkisinkin syöneeksi enemmän hiilareita. 

 

 Jotain tarttis tehdä, ettei mittasuhteet olis kohta kuin tällä mäyrällä...

Nyt kuitenkin on pakko aloittaa ryhtiliike tähän hommaan. Koska lihavuuden surkea ongelma on se, että siinä ei ole vaihtoehtoa "elä pellossa ja pysy saman painoisena". Jos tätä elintapaa jatkaa, sitä vain lihoo koko ajan pallommaksi ja sitten aletaan olla jo sellaisten kysymysten äärellä kuin "herkut vai liikkumiskyky" ja "herkut vai kengännauhojen sitominen". Niinpä, kuten olen viimeiset yli 10 vuotta tehnyt, on taas pakko pysyä edes siinä jojoiluvälissäni, jotta pystyn tekemään kaiken, mitä olen pystynyt tähänkin asti tekemään ja että mahdun kaikkiin vaatteisiini, joihin olen viimeiset 10 vuotta mahtunut.

Olen nyt kypsytellyt tätä ryhtiliike-ajatusta useamman viikon ja uskon, että alan nyt olla siihen henkisesti valmis. Pitää varmaan palata vähän taaksepäin tutkimaan vanhoja merkintöjä, että mitä aiemmin tein, jotta onnistuin. Pari asiaa kuitenkin muistan, herkkuhimo hellittää parin viikon tuskan jälkeen ja mitä nautinnollisempaa hommasta tekee, sitä parempi. Todennäköisesti tässä joutuu taas ottamaan käyttöön myös ruokapäiväkirjan, että pääsee kuiville tämän hetkisestä kierteestä. 

Tällaisilla ajatuksilla uuteen viikkoon, katsotaanpa mitä tuleman pitää... 

Niin onnellinen, paitsi tän flunssan on mentävä pois

Hei,

otsikko kiteyttää aika hyvin tunnelmat tällä hetkellä. Mulla on lähtenyt elämä tosi hyvin käyntiin täällä Lappeenrannassa ja olen tällä hetkellä hyvin onnellinen. Paitsi, että näemmä muhun iski flunssa. Joka ei nyt yhtään passaa!

Ensinnäkin mulla on huomenna oikeudenkäynti, joten tarvitsen puhekykyäni ja toisekseen ensi viikon perjantaina, mikä on syntymäpäiväni, olen koko päivän lakimiespäivillä. Lähden Helsinkiin näillä näkymin jo torstai-iltana ja palaan takaisin Lappeenrantaan johonkin aikaan lauantaina. Ja mä ootan sitä reissua niin paljon! Siitä tulee ihan huippu, ei tarvita flunssaa sinne! 

 Selvästi mun kaupunki, kävelykadulla on saimaannorppapatsas! Mä rakastan hylkeitä!

Oon ollut aiemmin lakimiespäivillä 1 tai 2 kertaa, en itseasiassa ole varma kummin, mutta ainakin yhdeltä kerralta mulla on valokuvia todistusaineistona :D Lakimiespäivä järjestetään kerran kahdessa vuodessa ja lokakuun ensimmäisenä perjantaina. Tänä vuonna on erityisen mielenkiintoinen ohjelma. Sinne tulee antamaan tervehdyksensä tasavallan presidentti, julkisen sanan neuvoston pj kertoo aiheesta "Some-etiketti, Viestinnän roolit ja odotukset, Pahan henki takaisin pulloon", joku tuntemattomampi tyyppi puhuu aiheesta lakimies median hampaissa ja sitten on kaikkein mielenkiintoisin juttu, puhumaan tulee Norjan joukkosurmat tehneen Breivikin puolustusasianajaja aiheesta "Pahan kosketus - Who decides the fate of Evil?". Siis kuinka mielenkiintoista! Puheenvuoron saa myös sen koko maata järkyttäneen 8-vuotiaan Vilja Eerikan murhajutun hoitanut syyttäjä, joka käsittelee väkivaltarikollisuuden suhdetta psykiatrisiin häiriöihin. Nämä niinku muutamia mainitakseni, illalla on sitten vielä iltatilaisuus lakimiesten parissa. Itse oon tällä hetkellä ainakin aikeissa olla tuossa tapahtumassa ystävieni kanssa, mutta vaarana toki on, että työnantaja haluaa, että pitää jotenkin edustaa :D Noh, se selvinnee tässä viikon aikana. Mutta joka tapauksessa, kerrankin on mukava synttäripäivä aamusta iltaan. Oma bonuksensa on toki päästä käymään Helsingissä pitkästä aikaa. 

 

Kauppakasseissakin on norpan kuva!

Noh, tässä ois nyt niinku 4 päivää aikaa parantua. Olen tänään suurimmaksi osaksi vain nukkunut ja herännyt välillä juomaan finrexiniä eikä töissäkään nyt mitään paniikkia ole tiedossa, joten eiköhän tää tästä. Niin mainitsin tuossa alussa olevani onnellinen. Se johtuu nyt erityisesti siitä, että mulla on lähtenyt tosi hyvin käyntiin niin sanotut sosiaaliset kuviot tässä kaupungissa. Partio on toki oma sosiaalinen tilanteensa, kun siinä on se toinen johtaja ja sitten ne 7 lasta ja on niin mahtavaa olla 8 vuoden tauon jälkeen taas vetämässä ryhmää. Varsinainen partiotaukoni (lippukuntatasolla, olin ennen taukoani 4 vuotta lippukunnanjohtamishommissa) ei kestänyt kuin vajaat 3 vuotta, mutta se oli tarpeellinen tauko ja nyt takaisin entistä innostuneempana. 

 

 Tuota punaista köynöskasvia on täällä tosi paljon. Mutta harvoissa rakennuksissa näin paljon :D

Partiotouhujen päälle me tavataan tämän kaupungin muiden nuorten juristien kanssa lähes viikottain "notaarioluiden" merkeissä. Nimi on tuo, kun eniten osallistujia on juuri käräjänotaareista, mutta on siis siellä muissakin lakimiesammateissa työskenteleviä, esim. itse olen tällä hetkellä asianajoalalla. Mutta miettikää miten mahtava idea! Koota yhteen koko kaupungin nuoret juristit ja istua iltaa yhdessä. Enimmäkseen puhumme muusta kuin työjutuista, mutta välillä niitäkin ohuesti sivuamme, mikä on aivan äärimmäisen mielenkiintoista ainakin minun näkövinkkelistäni. Siellä salissa kun ollaan heidän kanssa yleensä eri puolilla pöytää ja heillä on pikkuisen erilainen näkökulma asioihin kuin minulla. On sitten mielenkiintoista jutella ja pyrkiä ymmärtämään toisen näkökulmaa. 

Kun tähän yhtälöön lisää sitten vielä ne liikunnat, niin ei tässä juuri jää hirveästi aikaa, että kotona mököttäisi yksinäisyyttään, niitä kotona kököttämishetkiä ei loppuunsa jää niin paljon että se haittaisi. Etenkään kun minussakin kuitenkin on jonkin verran introverttiä ihmistä, joka viihtyy mainiosti myös omassa seurassaan :D Sympatiapisteet veljelleni, joka asuu tällä hetkellä sellaisen kämppiksen kanssa, joka on ylisosiaalinen eikä tahdo jättää veljeäni ollenkaan rauhaan.

 

Onnellisuuspisteitä lisää sosiaalisten kuvioiden lisäksi myös ihan käytännön asiat. Minähän olen aina kovin tarkka siitä, missä asun, niin olin nytkin. Ja voi että, kun voi riemua repiä omasta saunasta. Sähkölaskua odotellessa... Toisekseen tämä asuminen kaupungin keskustassa on yllättävän kätevää. Tässä samassa korttelissa on työpaikkani, kuntosalini, kotini ja apteekki (joka oli ylikätevää, kun tänään totesin, että ei saakeli, flunssa on siinä pisteessä, että pitää ostaa finrexiniä). Tuossa viereisessä korttelissa on s-market ja kahvila. Prisma eli pääasiallinen ruokakauppani, sijaitsee kaikista kauimpana, sinne kestää noin 10 minuuttia polkea pyörällä, kun matkalla tarvitsee pysähtyä kolmissa liikennevaloissa. Mutta kun mä siellä kerran viikossa käyn, niin kyllä se on ihan siedettävä matka. Loppuunsa tämä yhtälö tarkoittaa, että tarviipa/haluaapa sitten mitä tahansa, sen saa haettua äkkiä. Jotenkin kaikki on niin helppoa. 

 

 Villieläimiä en ole täällä vielä nähnyt ollenkaan, kun en ole vielä täältä metsääkään löytänyt. Mutta lehmuksia tässä kaupungissa kuulemma on yli 10 000 kpl. Siltä se näyttääkin...

Etenkin työmatkan suhteen. Minä kun olen tyyppiä, että vaikka etenisin ihan normaalia vauhtia kävellen tai pyörällä, niin jos yhtään pitemmän matkan menen, siis edes kilometrinkään luokkaa, minulle tulee aina hiki. Tää on sukuvika ja sopii tosi huonosti yhteen sen kanssa, että mun työasu on jakkupuku. Joka on ihan vihoviimeinen asu hikoiluun. Joten on aivan mahtavaa, että nyt matka on niin lyhyt, etten ehdi alkaa hikoilemaan ollenkaan. On tässä sitten toki kääntöpuolena se, että arkiliikunta on jälleen aika nollassa, ku koko elämä on yhden korttelin sisällä. Mullahan oli mahtava aikomus, että olisin alkanut muutaman kerran viikossa käydä ennen työpäiviä kävelylenkillä, mutta nyt näemmä pitää hoitaa tää flunssa ensin pois alta. No, pitää palata sen asian pariin jahka tästä tervehdyn. 

 

 Karhuja täällä kuulemma on paljon, mutta ne on varmaan siinä metsässä mitä en ole vielä löytänyt

Voisin ehkä ensi kerralla kirjoittaa motivaatio-aiheisen tekstin. Siihen nimittäin tuli lisättäväksi yksi konkreettinen juttu. Jotkut jotka esim. laihduttaa mahtuakseen hienoihin vaatteisiin, saattaa ostaa tavoitevaatteen. Mulla se pääasiallinen syy oli pystyä seikkailemaan. Mä löysin yhden kävelyni yhteydessä täältä sellaisen Flow-parkin, missä on siis aikuisille rakennettu temppurata puussa. Näytti niin siistiltä. Se on mun konkreettinen muistutus ja tavoite. Että mä olisin ensi kesänä sellaisessa kunnossa, että voisin mennä sinne radalle. Mun veli vois kanssa yrittää järjestää itsellensä tripin tänne Karjalaan, se ois niin siistiä tehdä yhdessä. Oon kerran aiemmin tehnyt tuollaisen radan ja vaikka se oli siinä pystymisen ja pelkäämisen (korkeanpaikankammo) rajalla, se oli kuitenkin mun elämän toiseksi siistein yksittäinen juttu, mitä oon ikinä tehnyt. Silloinkin olin treenannut muistaakseni puoli vuotta pystyäkseni siihen ja muistan ajatelleeni silloin, että en olis pystynyt siihen ilman treenaamista. Kysyy nimittäin hyvää kehonhallintaa (etenkin keskivartalon lihakset), vahvoja käsilihaksia ja mitä vähemmän ylimääräistä on vyötäröllä, niin sitä parempi tasapainon kannalta. Joten nyt mulla on konkreettinen tavoite, jota voin pitää mielessäni, kun pitää tehdä valintoja! 

 

Tää pienen pururadan ympäristö on paikan ainut metsä ja en ole esimerkiksi muualla nähnyt ollenkaan havupuita. Jotenkin outoa, että näitä lukuunottamatta, kaupungin kaikki puut on lehtipuita

Mutta siitä ensi kerralla, vielä pitäis jaksaa tehdä ensi viikon lounaat... Ja perhe ja sukulaiset, koittakaa muistaa, ettei minua saa kiinni 3.-5.10. vaikka syntymäpäiväni onkin 4.10.

Syksyn fiilistelyä

Hei,

taas on elämä vienyt siihen malliin, että bloggamiseenkin tuli parin viikon tauko. Jos nyt tällä kertaa höpisisi ihan muista asioista kuin ikuisesta paino/liikunta/ruoka-hässäkästä. Eli elämästä yleensä ja syksyn fiilistelyä. Nyt on nimittäin pari (yli 70) ruskakuvaa ja pitkän kuuman kesän jälkeen tää syksy on vaan taas niin kiva. Viimeksi vuonna 2010 oli vastaava kesä ja silloinkin mä olin melkein jouluun asti ihan fiiliksissä syksystä. Nyt käy varmaan samalla lailla, etenkin kun tää Lappeenranta vaikuttaisi olevan ihan mielettömän vehreä "lehtipuukaupunki". Ja Saimaan rannalla, niin saa vähällä vaivalla ihan hienoja maisemia. Kaupungin toistaiseksi parhaat kuvaus maastot vaikuttaisivat olevan tässä ihan kilometrin sisällä mun kodista. Kelpaa.

 

Pohjanmaantytöstä tuntuu, että kaikkialla muualla on ihan törkeet korkeuserot. Niin myös Lappeenrannassa...

Syy miksei 2 viikkoa sitten tullut blogikirjoitusta on, että silloin viikonloppu jäi käytännössä melkein kokonaan välistä. Kävin perjantai-iltana käräjänotaarien ja yhden käräjätuomarin kanssa baarikierroksella ja heräilin lauantaina siihen, että työnantaja soitti, että tarttis mennä sunnuntaina oikeudenkäyntiin. Silleen tosi kivaa. Lauantaina piti sitten hoitaa kaikki viikon lounaiden tekemiset, pyykkäämiset yms. kotityöt ja valmistautua siihen sunnuntain oikeudenkäyntiin. Sunnuntai meni sitten siinä oikeudenkäynnissä. Vaikka oli kyse vaan vangitsemisoikeudenkäynnistä, niin ku oli useita vastaajia, yksi tulkki ja kaikki avustajat halusivat jutella päämiestensä kanssa niin kun minä pidin ensimmäisenä palaverin ja meidän oikeudenkäynti oli viimeisenä, niin siinä se sitten meni. Ja sitten ku sieltä joutui vielä tulemaan bussilla takaisin Lappeenrantaan, niin siinäkin meni tunti. Ois voinut poliisi tuoda poiskin, ku mä sen kyydissä sinne pääsinkin. Siis hei, kuinka hyvää palvelua, että oikein kotiovelta haetaan :D 

 

 Selvästikin potentiaalinen reitti kävelylenkeille...

Viime viikonloppuna mä tein haastehakemusta siihen asianajajatutkintoon liittyen. Vaikka itse haasteen tekeminen on suhteellisen yksinkertaista, etenkin kun mä löysin siihen sen korkeimman oikeuden tapauksen, mikä on melkein suora kopio kyseisestä kuvitteellisesta oikeustapauksesta (tai oikeastaan niin päin, että tuo meidän kuvitteellinen oikeudenkäynti on kopio siitä yhdestä korkeimman oikeuden tapauksesta), niin silti siihen asiasisällön haltuunottoon meni yhteensä varmaan joku 15 tuntia. Mä en oo muutamaa yksittäistä toimeksiantoa lukuunottamatta joutunut hirveästi sopimusoikeuden parissa touhuamaan, niin kesti tovi palautella mieleen miten sopimukset syntyy ja miten niitä tulkitaan yms. 

 

 1 km pururata, ihan hienot maisemat tosin... Saimaa tuossa puiden takana

Olen nyt myös aloittanut vetämään sitä sudenpentulaumaa. Siinä on 7 tyttöä, iältään 7-9 vuotiaita. Hassua, että oon koko ikäni yrittänyt parhaani mukaan pysyä erossa sudenpennuista ja nyt mun viikon lempparihetki (no okei, heti perjantai-illan "pääsen töistä fiiliksen" ja muutenkin viikonlopun jälkeen) on tuo maanantai-ilta, kun on koloilta. Niin parhautta. Päivisin ku yrittää aivot rusetilla ratkaista ihan liian vaikeita ongelmia (ette usko miten solmuun ihmiset asioitaan saa tai miten vaikeaa rikosjutuissa on joskus kaivaa esiin se näyttö, joka osoittaa päämiehen syyttömäksi) niin on aivan ihanaa, kun voi pyörittää hyppynarua, opettaa miten kirjoitetaan orava (ja miltä eri kirjaimet näyttää) ja kuunnella lasten juttelua. Tuon ikäiset on just sellaisia "Krisu, Krisu, arvaa mitä...", koko ajan kauhee selitys ja ne kilpailee huomiosta. Vaikeinta on kyllä, ku yrittää huomioida kaikkia tasapuolisesti. Mutta heti niin mukavaa touhua, että oksat pois. Viikon ainoa hetki, kun en mieti sekuntiakaan työjuttuja (tai muita to do-velvoitteitani) on tuo laumailta. Niin oikea päätös, että menin mukaan tuohon. Työnanaja vähän nirpisteli, kun mä sanoin, ettei sitten maanantai-illoille kuulusteluita, oikeudenkäyntejä tai palavereita, mutta se saa nyt luvan tottua ajatukseen :D 

 

 Ruska alkaa hiipiä Karjalan kunnaille...

Toinen äärimmäisen tärkeä juttu on, että mä saan viimeinkin uuden sängyn! Jee! Tässähän on sellainen tausta, että mulla ei ehkä koskaan ole ollut uutta sänkyä. Tai ehkä ihan lapsena (kun oon ensimmäinen lapsi ja myös serkuksista vanhin), mutta siitä ei ole muistikuvaa. Mulla oli (omasta halustani) jonkin aikaa sänkynä isäni työhuoneen vanha vuodesohva. Sitten mulla oli X vuotta sänkynä mun velipuolen vanha 80 cm runkopatja. Josta petti yksi jalka. Mä oon puolitoista vuotta sitonut sitä jalkaa narulla kiinni, liimannut sitä, teipannut sitä ja naulannut sitä. Mikään ei auta ja siitä vaan lohkes enemmän ja enemmän irti. Kunnes se petti kokonaan. 

 

Viime torstaista asti sängynjalkanani on toiminut Suomen Laki I-III ja Maakaaren järjestelmä II. Ja koska mä arvostan kirjahyllyä myös esteettisenä näkymänä, haluan ne kirjat sieltä takaisin hyllyyn. Joten ostin lauantaina itselleni 120 cm leveän ihan uuden runkopatjan. Odottelen sitä saapuvaksi tuossa lokakuun toinen päivä. Se olkoon tämän vuoden syntymäpäivä lahja. Siihen menee 3 kuukauden ajan "palkan ylimääräiset" (eli kun mun palkka nyt ainakin 3 kk ajan ylittää tietyllä summalla mun äärimmäisen välttämättömät elinkustannukset) tai vaihtoehtoisesti mahdolliset syntymäpäivärahat, mutta ei tuosta oikeasti tullut enää yhtään mitään, ku nukkuminen on äärimmäisen vaikeaa, kun pitää koko ajan keskittyä siihen, ettei liikahdakaan, ettei se sänky taas lähde alta. Tosin tuo kirjasysteemi on tosi vakaa, mutta kuten sanottua, ei sitä halua pysyväksi ratkaisuksi jättää. Niin tai näin, upouusi, jumalaisen leveä sänky on totta lähitulevaisuudessa. Ei se ole niin hieno kuin veljelläni on (köh köh, tämä on kaupungin halvimman huonekaluliikkeen halvin tuon levyinen runkopatja), mutta hei siinä on 4 jalkaa! Ja se on 120 cm leveä! Eli se on täydellinen. Ja 100 % parannusta nykyiseen verrattuna.

Asiasta kukkaruukkuun. Tai tässä tapauksessa suoraan metsään. Mä tein tuossa lauantaina tiedusteluretken paikalliselle pururadalle. Plussaa maisemista ja muutenkin vehreydestä. Mutta! Se lenkki on vain 1 km pituinen. Voitteko kuvitella miltä se tuntuu, jos oot tottunut, että reittejä on aina 3 kilometristä pitkästi yli 10 kilometriin (kuten Helsingin keskuspuistossa)? Se tuntuu siltä, että kävelet sen ympäri 12 minuutissa ja mietit sitten, että kiertääkö uudestaan vai lähteäkö jonnekin muualle. Luulen, että se soveltuu sellaiseksi "käy ennen työpäivää heittämässä muutama kieppi"-touhuun, mutta ei viikonlopun "tassutele 1,5 - 2 tuntia"-lenkiksi. Mutta mä mietin varasuunnitelmaksi, että voisi etsiä jonkun kivan reitin Saimaan rannalta. Sillä järvellä nimittäin ainakin rantaa riittää. 

 

Ja sitten se syksy. Niin ihanaa! Pimeät illat, joina voi tunnelmoida kynttilänvalossa ja kuunnella kivaa musiikkia. Vaihtaa työpäivän jälkeen jakkupuku jumpiniin. Ja juoda kuppitolkulla teetä. Tänäänkin meni partiokokouksen jälkeen 8 desiä, kun ulkona oli sellainen myrsky ja niin kylmä, että oli ihan pakko lämmitellä. Mä en makeuta teetä mitenkään, joten olen päässäni oikeuttanut, että sen juominen haittaa yhtä vähän kuin veden juominen, joten sitä saa ihan rauhassa vetää mielin määrin :D Rakastan myös tuota ruskaa. Etenkin kun tässä kaupungissa on ihan törkeästi lehtipuita. Ainut vaan on, että tammenterhoja pitää tosissaan varoa. Niitäkin on ihan hirveästi. Aivan jokapaikassa. Niihin meinaa kompastua ja ne narskuu pyörän alla ja jos sellainen tippuu päähän, niin se tosiaan tuntuu. Tänään itseasiassa mulla tuli alamäessä (ja aivan hullussa vastatuulessa) otsaan ihan täysiä märkä lehti ja se tuntui siltä, että mä rupesin pelkäämään niitä tammenterhoja ihan todella :D Jos lehti tuntuu tuolta, niin tammenterho... se kuitenkin on sellainen "kova pähkinä".

 

Hyvillä syksyisillä tunnelmilla siis alkavaan viikkoon :)