Päivät 151-153, Ylipainon vaikutus jaksamiseen

Heissan,

ekasta työviikosta selvitty. Olihan se vain kolmipäiväinen, mutta kumminkin. Sellainen vähän yli 9 tuntia näyttäis tässä vaiheessa olevan "normaalityöaika" ja matkoineen realiteetti on sitä, että kotoa lähden aamulla siinä vartin yli 7 ja illalla tuun takaisin kuuden - puoli seitsemän maissa. Nukkumaan, tai vähintään sänkyyn lukemaan hetkeksi kirjaa, oon mennyt joka ilta kymmeneltä, niin tulee lähes 8 tuntia unta palloon.

Kun sitä vapaa-aikaa on noin 4 tuntia per päivä, niin ei hirveästi synny tarinoita kerrottavaksi tänne. Yleensä sitä vaan tulee sitten harrastaneeksi liikuntaa ja tsekkailtua netissä suurimman pudottajan katsomosta, päivän uutisvirran ja facebookin. Ja siinäpä se päivä sitten onkin. Ehkä sitten ku mä näen vielä vähän kauemmin, onko mun työajassa minkäänlaista säännöllisyyttä, uskallan sopia myös kavereiden kanssa treffejä viikolle. Toistaiseksi en ole saanut työnantajalta minkäänlaista vastausta, kun olen yrittänyt kysellä työaikoja. Ja toistaiseksi oon aina siinä 9 tunnin kohdalla kysynyt, että haittaisko, jos mä lähtisin jo tältä päivältä. Vähän ihmetouhua verrattuna aiempiin työpaikkoihin, joissa oli kiinteät työajat ja kärikseen, jossa oli sillä tavalla liukuva, että paikalle sai tulla milloin vaan 7-9 välillä ja kaikkien piti olla talossa 9-15.15, mutta muuten sai mennä ja tulla miten halusi saldojensa puitteissa.

No, alussa pitää sietää vähän tällaista. Onpahan ainakin jotain mitä kohti pyristellä eli työaika, joka olisi jotenkin ennakoitavissa jo ihan viikon parinkin tähtäimellä. Jos alkais krantuksi, olis taas äkkiä työtön, kenties loppuelämänsä. Eihän sitä voi aloittaa sillä tavalla "huipulta" että kaikki olis kunnossa. Ellei tietysti satu olemaan jumalaton säkä asian suhteen. Jotkuthan muuttaa esim. vanhempien kotoa suoraan unelmayksiöönkin asumaan. 

Minä menin polkua:

-  asuntola (1 lukuvuosi samassa huoneessa toisen tytön kanssa)

- 30 neliön yksiö kahdestaan poikakaverin kanssa (1 vuosi, vähän ahdas kahdelle)

- 60 neliön kaksio kahdestaan poikakaverin kanssa (1 vuosi, tilaa oli, mutta ei saunaa eikä omaa tilaa pihalla, kyseessä oli paritalo, jonka piha oli käytännössä kokonaan vuokranantajiemme käytössä)

- huone soluasunnossa (2 vuotta, 1,5 vuotta ihanan kämppiksen kanssa, kaikki sujui meidän kesken tosi hyvin, mutta piti sietää opiskelija-asuntosäätiön kerrostalon muiden asukkaiden jatkuvaa älämölöä. Viimeinen puoli vuotta oli eri kämppis ja sen kanssa menikin sitten enemmän sukset ristiin)

- 30 neliön yksiö (1 vuosi, muuten jees, mutta ei parveketta). 

Ja nyt mä asun tällä hetkellä parhaassa asunnossa ikinä: eli 36 neliön yksiössä, jossa on oma sauna, iso parveke, väliseinä jakamassa tilaa ja johon mä sain itse laittaa haluamani tapetit. Lisäksi tässä viimeisessä on paras asuntoalue näistä kaikista. Ja oma parkkipaikkakin on tuossa 5 m päästä ulko-ovestani. Tosin siinä välissä on puskaa, joten ihan niin lyhyt ei ole reittini autolle, mutta lyhyt se on senkin jälkeen kun kierrän pensaan :D

Ehkä mun tarttee työelämässä mennä samanlainen kehityskulku. Ehkä myöhemmin mulla on moni asia toisin kuin nyt. Siksi yritänkin suhtautua nykytilanteeseen lähinnä luonnetta kasvattavana vaiheena. Ihminen kasvaa aina henkisesti vaikeuksia kohdatessaan. Joten, jos mä tästä vaiheesta selviän järjissäni, mä kehitän monta hienoa henkistä ominaisuutta. 

Mutta sitten siihen, mikä oli mun pääoivallus. Hoksasin nimittäin, että olen jaksanut näitä pitkiä, työmatkojen kanssa lähes 11 tuntisia päiviä yllättävän hyvin. Töissä ei väsytä, eikä väsytä myöskään siinä vaiheessa, kun tulen illalla kotiin. Sen sijaan viime kesänä, kun olin työharjoittelussa käräjäoikeudessa, niin vaikka työpäivä oli vain se 8 tuntia ja työmatka 5 min, niin silti mua väsytti tosi paljon iltapäivästä. Kerran mä jouduin oikein juomaan kahvia, etten olisi nukahtanut! Ja minä siis en yleensä juo kahvia ollenkaan, koska en pidä tavallisen kahvin mausta. (tämä kermaperse juo vain cappuchinoa yms. erikoiskahveja...) 

Mulle siis kehittyi viime kesänä varmaan ensimmäisen kahden viikon aikana jokaisena työpäivänä sellainen ankara päänsärky/väsymyskohtaus, että aina kun tulin kotiin, niin nukuin ensin 3 tuntia ja sitten olin taas toimintakunnossa. Tämä meni ohi ajan kanssa, mutta mun mielestä mä kuitenkin olin viime kesänä väsyneempi töiden jälkeen, kuin mä olen nyt.

Ja nyt siis, vaikka on pidempiä päiviä, niin en ole ollut ollenkaan samalla tavalla väsynyt, vaikka olinkin ennakolta henkisesti varautunut sellaiseen. Sitten mä luin tuossa joku päivä netistä jostain uutisartikkelista "jos työstäsi selviytymiseen tarvitsee 5 kilometrin juoksukunnon, hanki 10 km juoksukunto niin suoriudut työstäsi helposti". Ja tänään juoksulenkillä mä rupesin miettimään asiaa. Mähän olen nyt noin 13 kiloa kevyempi kuin mitä olin viime kesänä. Vaikuttaako se jaksamiseen oikeasti näin paljon?

 

Tällaista vertailua ei ole oikeasti päässyt aiemmin tekemään, koska mä olin suunnilleen tässä painossa lukion alusta oikiksen puoliväliin asti. Vain oikiksen loppupuolen mä olin 13 kiloa tätä painavampi. Ja silloin mä en tehnyt töitä muuta kuin viime kesänä ja oikis itsessään oli sellainen, että noin kerran kuussa tarvitsi käydä tekemässä tentti, mutta muuten olin vaan kotona ja luin kirjaa. Arvaattekin varmaan, etten mitään 8 tuntia lukenut kuin aina pari tenttiä edeltävää päivää. Ei, mä yleensä rötväsin ihan hirveästi ja tein töitä ehkä joku 4-5 tuntia päivässä. Sekin mahdollisesti parissa osassa siten, että 2-3 tuntia aamulla ja loput illalla. Ei sitten päässyt vaikuttamaan jaksamiseen se korkea paino ennen kuin pitikin yhtäkkiä tehdä töitä 8 tuntia putkeen.

Ja ei, mun työ käräjäoikeudessa ei ollut yhtään vaikeampaa kuin mun tän hetkinen työkään. Kummatkin olivat fyysisesti erittäin kevyttä toimistotyötä ja käräjäoikeuden työ nykyiseen verrattuna vielä paljon helpompaa! Kuinka paljon teitä alkaa pelottamaan, jos kerron, että käräjäoikeudessa ei tarvinnut hirveästi ajatella? :D Siellä piti vaan tietää säännöt ja käytännöt. Eli ei tarttenut miettiä "hmm... mitenköhän mä tän tekisin ja mitkähän lait tätä säätelee, mitkä on asiaa koskevat pykälät, oikeustapaukset ja oikeuskirjallisuus". Koska mä en tehnyt tuomarin hommia, vaan käräjäsihteerin hommia, joihin oli selvät säännöt, että jos X-tilanne toimi Y. Oikeudenkäynneissäkään ei tarttenut tehdä muuta kuin olla hiljaa ja kirjoittaa ylös se mitä muut puhuivat.

Nyt siis edelleen fyysisesti kevyt työ, mutta ajattelua tää vaatii tosi paljon, koska kukaan ei kerro mulle, että miten asiat tehdään ja lisäksi mun pitää oikeasti selvittää mitkä lait koskee eri tilanteita, löytää oikeat pykälät, asiaa koskevat oikeustapaukset ynnä kaikki muukin sellainen. No ootte te joskus ehkä jonku lakisarjan tai lakia liippaavan elokuvan nähneet. Tiedätte että asianajo on keskeiseltä osin sitä, että perustellaan vastapuolille miksi pitäisi toimia niin kuin olisi omalle päämiehelle parasta. Keskeinen osa mun työtä on etsiä niitä argumentteja, mitä mä voin käyttää oikeudenkäynneissä tai kirjelmissäni niin, että asiakkaani pääsisi oikeuksiinsa. Ja se on välillä tosi vaativaa ajatustyötä.

Ja yllättäen mä selviänkin tästä ilman, että tulisin illalla kotiini ihan uupuneena ja tarvis tehdä mitään "välikuolemaa", kuten niitä viime kesän palautumissessioita nimitän. Liikuntaa oon harrastanut nyt ja viime kesänä samalla lailla ja esim. juoksukunto on nyt ihan sama kuin se oli viime vuonnakin. Eli kyse on nyt pelkästä ylipainon määrästä. Ihmeellistä. Voiko se oikeasti vaikuttaa näin paljon? Ja entä sitten ku mä pääsen eroon niistä lopuistakin noin 23 kilosta? Mähän lähden lentoon siitä energiamäärästä! :D

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta? Jos oot onnistunut laihtumaan, oletko jaksanut työ/koulupäivän jälkeen paremmin? Ja jos oot normaalipainoinen riittääkö aina virtaa? Tai jos oot ylipainoinen, onko sohvan kutsu ylitsepääsemätön työ/koulupäivän jälkeen?

Ruokatouhut:

Torstai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: eväsboxissa lassakaa

- iltapala: silliä, omena

Perjantai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: eväsboxissa lassakaa

- iltapala: omena, 75 g maksamakkaraa, 150 mantelinougattia (hitsi että mä odotinkin tätä koko viikon! Tää on sitä samaa ainetta, mitä oli äidilläkin ja jostain syystä mikään ei maistu tällä hetkellä paremmalta kuin se. Ja sitä saa Oulun kaakkurissa olevasta makuunista. Päätin, että sallin sitä itselleni perjantaisin ja yritän muuten olla ilman herkkuja viikolla. Yritän muistaa ottaa siitä ensi viikon perjantaina kuvan.)

Lauantai:

- aamupala: mustikoita, partista, vähän kermaa

- lounas: 300 g kanaa, uunikasviksia ja bearnisekastiketta

- iltapala: en ole vielä syönyt (päivitän jos syön)

(tuolla on muuten pari "asukuvaa" taas. Laittelen niitä silloin tällöin siltä varalta, että jotain kiinnostaa tietää, miten ylipainoinen ihminen voi esimerkiksi pukeutua. Mulla määräävänä tekijänä on, että suurin osa läskeistä on alavatsassa ja sitten mulla on ylipainooni nähden aika hoikat kädet ja jalat.)