Päivät 58 ja 59

Herkuton viikko jatkuu 3 päivää takana ja 4 edessä. Tai oikeastaan 9 herkutonta päivää edessä, koska aion pitää ensi viikon kohtuullisen herkkuhetkeni lauantaina. Noh, kaverini oli oikeassa, jotenkin tän kestää helpommin, kun tietää, että kyllä se päivä sieltä lähenee koko ajan. 

Nyt voisin tähän ensin purkaa ruokajutut ja sitten kirjoittaa pari sanaa työjutuista. 

Tiistain murkinat:

- ei aamupalaa, mä UNOHDIN syödä sen (selitys alempana)

- lounas: lassakaa (jääkaapissa oli viime viikolta ne kaksi kesäkurpitsaa, joten piti tehdä jotain ruokaa, johon sitä tulee)

- iltapala: 75 g graavilohta ja 1 päärynä

Joo, rupesin yhdessä välissä päivällä ihmettelemään, että miksi mulla ei ole mitään mielikuvaa olenko ottanut omega-3 pillerit? Aattelin sitten, että kai mä ne otin aamupalan yhteydessä, ku ainahan mä otan. Sitten useita tunteja myöhemmin tuli olo "hei, söinkö mä aamupalaa ollenkaan?" :D Sitten menin katsomaan keittiöön ja eihän siellä ollut tiskipöydällä aamupalakippoa, joten aamiainen jäi välistä. 

Ei ihmekään, että oli vähän nälkä ja vaati tahdonvoimaa valmistaa lassaka (valmistukseen menee noin tunti) eikä ottaa kaupasta jotain pikaratkaisua. 

Venyttin aamulla aamupalaa aikeenani tehdä ensin kahvakuula treeni ja sitten en jaksanutkaan tehdä sitä vaan menin suihkuun. Suihkun jälkeen tarkistin mailini ja sain tietää, etten päässytkään viime kesän työpaikkaani töihin ja aloin sitten etsimään potentiaalisia muita työpaikkoja ja niin se vaan jäi se aamupala. Mutta kertoo jotain mun sitoutuneisuudesta tähän ateriarytmiini, kun vatsa vaan kurni ja mä aattelin, että johan on kumma, mutta odotetaan nyt lounasaikaa :D 

Toi tämänkertainen erä lassakaa oli kyllä täysin nappiin, ku lisäsin siihen myös pilkottuja mustia oliiveja. Nyt se on just eikä melkein. Siinä on siis 350 g mozzarellajuustoa, iso kesäkurpitsa, 4 sipulia, nippu kevätsipulia, 2 porkkanaa, 400 g jauhelihaa, oliiveja ja salsakastiketta (hot). 

Aattelin, että väsään joku päivä tuonne ylös sellaisen "arkiruokani"-välilehden, jonne voisin laittaa reseptit ja kuvat parhaimmin laihduttavista ja parhaimman makuisista arkiruuistani siltä varalta, että tälle sivulle eksyy joku, jolla on kans pienentymisprojekti meneillään. Ainakin sinne tulis lassaka, kesäkurpitsa-kinkkukiusaus, kaalipaistos, lohirullat ja sitten mun vakioaamupala. Aamupalassa ei sinänsä mitään ihmeellistä, mutta kun jotkut saattaa miettiä, että jos aamulla ei saa syödä leipää, ei puuroa eikä muroja, niin tuo mun vakioaamupala on yksi niistä potentiaalisista vaihtoehdoista mitä karppi voi syödä aamulla. 

Keskiviikon murkinat:

- aamupala: 1 dl boysenmarjoja (edelleen maistuvat pahalta), partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: lassakaa

- iltapala: 75 g graavilohta, päärynä ja vähän macadamiapähkinöitä

Välihuomautuksena, eikö olekin ihana kippo? :D Noi Arabian KoKo-sarjan 2,5 dl kipot on kyllä täydellisiä aamiaiskippoja, kun niihin ei mahdu niin isoa annosta, että tulis aamiaisesta liian iso. 

Sitten niistä työjutuista. Tosiaan on pakko todeta, että pikkaisen itsetuntoa koettelevaa touhua tää työnhaku. Ja sitten vielä siihen päälle se, että kaikki muut mun kollegat tuntuu saavan välittömästi töitä valmistumisensa jälkeen, mutta mä vaan jumitan. Tieten tuossa meni vähän aikaa "hukkaan", kun katselin miten käy käräjäoikeuden kanssa. Ensin haastattelua piti odottaa 3 viikkoa ja sitten tulosta 2 viikkoa.

Paikka meni minua paremmalle, joten ei henkisesti sattunut yhtään niin paljon, kuin niinä kertoina, kun olen tullut torjutuksi persoonani takia. Se on ikävin mahdollinen syy tulla "hylätyksi". On niin paljon helpompi kestää se, että paikka menee jollekin, jolla on paremmat arvosanat kuin minulla ja jolla on enemmän työkokemusta kuin minulla. 

Mutta voi elämä, että olen monta kertaa saanut palautteeksi, että en ole persoonana sopiva. Oikeasti. On ihan himputin masentavaa saada kuulla, ettei ole oikeanlainen ihminen niihin hommiin, mihin haluaisi ja joihin olisi pitkä akateeminen koulutus. En nyt vielä maatani myy asian kanssa vaan jatkan yrittämistä ja sellaisen "oman paikan" etsimistä, minne mä kelpaisin tällaisena kuin olen. Mutta täytyy katsoa, että pitääkö tässä sitten jossain vaiheessa vaihtaa kuitenkin alaa, jos en vaan kertakaikkiaan persoonana kelpaa minnekään oman alani töihin. Mutta ei hajuakaan, että missä vaiheessa se päätös pitää tehdä? 3 kk työttömyyden jälkeen? 6 kk työttömyyden jälkeen vai 12 kk työttömyyden jälkeen?

Mutta yhdistettynä se, että kaikki muut on saaneet töitä ja ne kaikki muut on ollut just sellaisia tyypillisiä "juristipersoonia" ja minä en oo saanut töitä ja mä oon hyvin epätyypillinen persoona juristiksi, niin onhan tää nyt himputin masentavaa. On sellainen olo, että olisiko joku ystävällisesti voinut jo vuosia sitten kertoa minulle, että olen ihmisenä ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltani kertakaikkisen vääränlainen juristiksi? 

Päivät 56 ja 57, epäonnistuminen

Se, että ensimmäistä kertaa näiden kahden kuukauden aikana tänä aamuna pelotti nousta vaa'alle, kertoo kaiken tarpeellisen siitä, kuinka päin mäntyä eilinen meni. Äitienpäivä. Olin varautunut henkisesti, että hieman tulee plussaa, koska ajattelin jotain pientä ottaa kahvipöydissä (sekä mummulassa että äidillä). Oliskin ollut vaan kahvipöytä... Mummola-osuus meni kunnialla. Äidillä meni päin helvettiä.

Aloitanko siitä, että äidillä oli kahvipöydässä jäätelökakun lisäksi 2 erilaista suklaakarkkia ja jotain juustosnacks-maista juttua? Vai niistä naamakalan 400 g mansikka-vanilja-suklaasta siinä keittiötasolla? Vai veljestäni tökkäämässä niitä suklaakarkkiastioita nenäni alle? Ehkä sittenkin siitä, että kun antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden. 

Mietin jopa, että en edes kertoisi teille näitä juttuja, koska minua hävettää niin paljon. Mutta sitten ajattelin, että olen ollut jo 2 kuukautta rehellinen ja painonpudotukseni on edistynyt kaikesta huolimatta hyvin, enkä halua valehtelemalla tai asioista kertomatta jättämällä antaa kuvaa, että tämä tulee ilmaiseksi. Sillä ei hemmetti viete tule. Näyttänee helpolta, kun paino tippuu koko ajan vaikka herkkujakin menee, mutta tietäisitte vaan mistä on lähdetty, mistä on luovuttu ja minkälainen päänsisäinen taistelu tässä on meneillään vähän väliä. Milloin se on herkusta kieltäytyminen ja milloin itsensä pakottaminen tekemään kahvakuulatreenin.

Kaikessa karuudessaan äitienpäivän syömiset:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- mummolassa: pala kääretorttua kermavaahdolla, pieni pala leipäjuustoa, 1 fanipala, 2 dl simaa

- lounas: annos kinkkukiusausta

- äidillä/äidin kanssa pitkin iltaa: suklaakarkkeja laskematon määrä (todennäköisesti kuitenkin lähemmäs 100 g), juustosnacks-juttuja 200 g, kerroshampurilaisateria Roll'sissa (ajeltiin autolla Pietarsaareen ja siellä ympyrää, tämä tapahtui takaisintulomatkalla), mozzarellatikuista oikeastaan vaan ne leivitteet (oli aivan liian kauan uunissa, juusto valui ulos ja paloi pois. Älkää kysykö miksi edes söin karseanmakuiset jäänteet).

Ei tälle ole muuta selitystä kuin vanha tapa ja joku ihme aivovaurio, joka mulle aina tulee, kun kävelen äidin ovesta sisään. Rehellisesti, pirun vaikeaksihan se on mulle tehty. Oon sitä tyyppiä, jonka on pakko jättää kaikki herkut kauppaan, koska syön kaiken ulottuvillani olevan välittömästi riippumatta siitä kuinka hyvältä tai pahalta se maistuu. Niinpä selviytymistodennäköisyys ei koskaan ole hyvä, jos mä menen noin 6 tunniksi tilaan, jossa on tarjolla ja esille nostettuna jumaleissön ainakin 700 g suklaata ja 400 g juustosnackseja. Pieni moite tässä äidille, ei kiitos näitä lisää. Mutta loppupeleissä, se on mun oma käsi joka lappaa ne asiat mun suuhun, joten syyllinen olen minä itse.

Niinpä siis ensin kahvittelua ja sitten yleistä hengailua ja illalla vielä Indiana Jones-leffa tv:stä ja tää oli nyt lopputulos. Ainut positiivinen asia on tässä se, ettei koskettu niihin kahteen suklaalevyyn. Huolestuttavaa oli jo illan aikana tuttuakin tutumpi ajatus "tää on jo niin paljon päin helvettiä, että ihan sama". Se on aina huono merkki. Melkein työnsin illalla sormet kurkkuun, harkitsin sitä ihan todella. Mutta sitten jätin sen tekemättä, koska en halua itselleni bulimiaa. Tänä aamuna sitten olin niin maan perusteellisen kipeä, ettei tosikaan. Ja paino tietysti nousi 800 grammalla, mitä ei tarvitse ihmetellä.

Morkkis on kamala. Miksi en lopettanut? Miksi en ottanut vain hampparia vaan ne perkeleen ranskalaisetkin, joista en oikeasti edes pidä? Miksi ylipäätään piti syödä noin paljon asioita, jotka olivat kiellettyjä ja joista vain osa (polly-karkit) maistuivat tarpeeksi hyvältä, että olivat "sortumisen arvoisia"? Miksi aina äidillä tulee aivovaurio ja kaikki kontrolli katoaa?

Huokaus. Hävettää. Luonteenlujuuteni on niin heikko noiden äidillä olemis-tilanteiden suhteen. Välillä mietin vakavasti, että pitäisi olla menemättä sinne ollenkaan, kun kaikki menee siellä aina päin helvettiä. Mutta jos sattuu olemaan hyvä äiti-suhde, niin onko se edes vaihtoehto? Olla erossa omasta äidistään? Naurettavaa ehkä, että täysi-ikäinen näin paljon viettää aikaansa äitinsä kanssa, mutta mun kaverit ei kahta poikkeusta lukuunottamatta asu samalla paikkakunnalla kuin minä ja niinpä suurimman osan ajasta äiti on ainut ihminen jota mä yleensä tapaan. Paitsi tieten nyt kesällä, kun veljeni on täällä. Mutta näitä, ja harvakseltaan olevia tapaamisia kahden kaupungissa asuvan ystäväni kanssa, lukuunottamatta mä oon viikosta toiseen yksin täällä yksiöni sisällä tai yksin lenkillä. Oon yksin niin paljon, että pahaa tekee. Ja oon kohta valmis menemään töihin vaikka ilman palkkaa ihan vaan, että saisin olla ihmisten kanssa.

No, ollutta ja mennyttä. Tulipa taas avauduttua. Kaadumme siksi, että oppisimme nousemaan takaisin ylös. Tämän viikon aion olla kokonaan ilman herkkuja, vastapainona eiliselle ja ensi viikosta lähtien yritän herkutella vain lauantaisin ja silloinkin kohtuudella. 

Maanantain ruuat:

- aamupala: 1 dl boysenmarjaa (hyh pahaa, en osta toista pussia näitä), partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: kinkkukiusausta

- päivällinen: tomaattikeittoa ja aurajuustoa

Niin joo ja sitten viikon liikunnatkin tarttee tukkia tähän postaukseen. Määrällisesti ihan jees suoritus, mutta taas on kahvakuulaa vain kaksi kertaa. Kai siitä näyttää nyt tulevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Muut hommelit on vaan enemmän lähellä mun sydäntä ja näin pienentymisprojektin ollessa kyseessä on tärkeintä, että tekee ylipäänsä jotakin. 

Päivät 54 ja 55

No niin, nyt on tullut oltua taas pari päivää ruodussa. Ja huomenna onkin sitten äitienpäivä. Viikon taktiikka eli pudota viikolla sen verran, että jäisi miinukselle vaikka sunnuntaina tulisikin plussaa is working good so far. Oon tällä hetkellä hurjat - 1,7 kiloa miinuksella suhteessa maanantaihin :) 

Mitä tässä on sitten tapahtunut, kun näin hyvin mennyt, vaikka viikkoon on jopa ennen äitienpäivää sisältynyt 3 herkkupäivää (1 jäätelö, 2 päivänä suklaata)? Noh, ensiksikin kyse voi olla siitä, että alitin alkuviikosta sen painon jossa jumitin about koko viime vuoden. Minä ja eräs biologiystäväni olimme molemmat törmänneet jossain väitteeseen, että keho pysyy hanakasti siinä painossa missä se on ollut kauan. Tällaisesta painosta ylipäästyään homma saattaa helpottua. Ja siltä tää näyttäis toistaiseksi, joten se on mahdollinen selitys. 

Isä heitti, että kun liikunta rikkoo lihaksia ja lihasten korjaamiseen tarttee nestettä, niin ne lihaksiin kertyneet nesteet aina välillä humpsahtavat pois. Yleensä välipäivien kohdalla. Tämäkin on mahdollista, mutta en itse pidä sitä todennäköisenä, koska ei ole ollut välipäiviä. Maanantaina oli luontopolkutassuttelu, tiistaina kahvakuulatreeni ja illalla toinen luontopolkutassuttelu, keskiviikkona liikunnasta välipäivä mutta silloin siivosin kämpän, torstaina intervallijuoksu ja tunnin pyöräily, perjantaina taas kahvakuula ja aika paljon pyöräilyä ympäri kaupunkia kun piti hoitaa asioita ja tänään ensimmäinen kunnon "en tehnyt mitään fyysistä päivä". 

No sitten on se, että oon kieltämättä liikkunut tällä viikolla paljon, koska varsinaisten kuntoliikuntojen päälle on sattunut paljon arkiliikuntaa eli siivouspäivä ja pyörällä paikasta toiseen sinkoilemista. Tällä viikolla ei myöskään ole mennyt ollenkaan maitoa sellaisenaan. Ja sitten oon mielestäni syönyt tällä viikolla aika reippaanlaisesti. Eli veljeni teoria "liiku vähän enemmän ja syö vähän enemmän" saattais myös pitää paikkaansa. 

Joka tapauksessa huima edistys, en valita :)

 Perjantain ruuat:

- aamupala: 1 dl marjasekoitusta (mansikka, vadelma, mustaherukka), partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: kinkkukiusausta (kesäkurpitsaa, sipulia, kinkkusuikaleita, ruokakermaa, creme bonsour pippurimix cuisinea, aurajuustoa)

- iltapala: omena kuorineen

Lauantain ruuat:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, kookosöljyä

- lounas: kinkkukiusausta, 10 g tummaa suklaata

- iltapala: valkohomejuustoa, aurajuustoa ja macadamiapähkinöitä

Kinkkukiusauksesta pitääkin todeta, että ylivoimaisesti parhaan makuinen karppiruoka so far. Siis aivan sairaan hyvää! Ja miettikää kaloreiden kannalta, kun kesäkurpitsassa on vaan 18 kcal / 100 g! Ja toi maistui aivan samalta kuin mitä ois maistunut kinkkukiusaus perunoilla valmistettuna! (se näyttäisi myös identtiseltä, jos olisin poistanut kesäkurpitsasta kuoret)

Minä rakastan kesäkurpitsaa! Se ei maistu yhtään miltään jos muut osaset maistuu voimakkailta, joten sitä voi käyttää perunan ja pastan korvikkeena ilman makueroa ja vähemmän kaloreita ois ehkä vaan jossain kurkussa ja salaatinlehdissä. Täydellistä laihdutusruokaa, kun on kevyttä tinkimättä mausta.

Suosittelen kyllä kaikille, jotka karppaavat ja myös niillekin, jotka haluavat arkeensa hyvänmakuisia kevyitä vaihtoehtoja. Tää kun on laatikkoruoka ja paranee vaan lämmitettäessä niin yhdestä vuuasta riittää ainakin mun tapauksessa ruokaa 4 päivälle ja jos olisin töissä, niin tätä ois myös kätevä ottaa lounasevääksi työpaikalle. 

Kinkkukiusaus a'la Karppi

300 g kinkkusuikaleita

400 g sipulia 

1 iso kesäkurpitsa

1 creme bonsour cuisine pippurimix

3 dl ruokakermaa (tää on "noin-määrä", mä en varsinaisesti edes mitannut, mutta purkki oli 5 dl ja sitä jäi ja tuohon tuli laitettua liikaa. Oikean kerman määrän löytänee kokeilemalla)

puoli pakettia aurajuustoa

1. Uuni lämpiämään 200 asteeseen ja sillä välin pilkot kesäkurpitsan suikaleiksi. Suikaleet vuokaan ja päälle suolaa. Vuoka uuniin noin 15 min ajaksi.

2. Sekoita kulhossa cuisine, ruokakerma ja murennettu aurajuusto. 

3. Ota vuoka uunista, kaada nesteet pois ja lisää kesäkurpitsan joukkoon kinkkusuikaleet ja sipulit ja sekoita. 

4. Kaada päälle kerma-cuisine-aurajuusto-seos ja sekoita.

5. Paista 200 asteesssa tunti ja sekoita seosta puolessa välissä.

Tärkeä huomio: koska cuisine on pippurimix ja aurajuusto luonnostaan voimakassuolaista, tää ei tartte muita mausteita. Ollenkaan ja lopputuloksessa ainakaan minä en edes maistanut aurajuuston makua, joten suosittelen aurajuustoa kammoaviakin kokeilemaan. Ja jos ei maistu, niin tuokaa mulle, mä voin syödä teidän puolesta ;)

Tartteeko muuten mainitakaan, että tällä viikolla kun paino on ollut syöksykierteessä, mä oon syönyt pääruokina vaan lassakaa, kaalipaistosta ja tätä kinkkukiusausta? Oman kokemukseni mukaan mulla paino tippuu parhaiten syödessäni näitä ruokia. Pitää joskus ottaa asiakseen laskea niiden kalorit, mutta veikkaan, etteivät hirmuiset ole ja maku on jokaisessa aivan ihana. 

Mun mielestä tällä kertaa yksi ehdoton onnistumisen avain onkin se, että oon ottanut arkiruokavaliooni näitä uusia keveitä ruokia aiempien lasagnen, makaronilaatikon ynnä muiden sellaisten tilalle. Eli jos joku koittaa pudottaa painoaan, niin kehotan ehdottomasti etsimään sellaiset itseä miellyttävät kevyet ja hyvänmakuiset ruuat arjessa pyöritettäviksi.

Päivät 52 ja 53

No niin nyt se sitten tapahtui. Nimittäin: 

Se repsahdus. Katastrofi. Sortuminen. Ei kohtuudesta tietoakaan. Hävisin lopulta taisteluni uteliaisuudelle tämän uutuuden mausta ja ostin levyn. Periaatteessa alkuun meni hyvin, sillä söin siitä vain 50 g ja tarkoitus oli, että en söisi yhtenä päivänä enempää. Kuitenkin sitten illalla kirjaa lukiessa tuhraantui varmaan 75 g ja tänään loput. Shame on me. 

Sainkin tässä jo kaveriltani palautetta, että nyt joku tolkku noihin herkutteluihin, muuten tulee ennemmin tai myöhemmin stoppi painonpudotuksella ja ajattelin, että voisin hänen neuvonsa mukaisesti ottaa ensi viikosta alkaen käyttöön karkkipäivän. (blogin pitämisen hyvä puoli, tulee palautetta -> motivoi entisestään muuttamaan toimintaa) Siis että yhtenä päivänä viikossa voisin syödä jotain herkkua kohtuudella. Ei mitään mättöpäivää "syö mitä haluat niin paljon kuin haluat", koska sellainen kerran viikossa olis liikaa, vaan yksi päivä, jona voin syödä kohtuudella jotain. Niin kuin periaatteessa se spice icen juttu oli kohtuudella herkuttelua, mutta ongelma vaan, että niitä herkkukertoja tulee nyt liikaa yhdelle viikolle.

Kaveri myös kommentoi näistä mun "järkeilyistä" :D Niin, kai minä sitten siihen sorrun. "Voin ottaa jätskin, ku kävelin tunnin", "oli vappu". Ja nytkin voisin sanoa täysin totuutta vastaavasti: "Harrastin tänään aamulla liikuntaa 1000 kalorin edestä ja siis nollasin tuon levyn. JA mun paino jostain ihmesyystä tipahti 700 g suhteessa eiliseen. Huolimatta syöpöttelystä." 

Mutta mikään noista ei poista sitä tosiasiaa, että oon edelleen herkkuholisti ja siitä on päästävä. Ongelman työstäminen kannattaa aloittaa jo nyt, että ei tulisi sitä jumitusta. Jos aattelen, että syön herkkuja tähän tyyliin niin kauan kuin paino tippuu, joudun aloittamaan opettelun sitten jumitilanteessa. Joten, ensi viikosta alkaen, yhtenä päivänä viikossa kohtuudella jotain.

Eilisen murkinat siis:

- aamupala: 1 dl marjasekoitusta (mansikka, vadelma, mustaherukka), partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: annos kaalipaistosta

- iltapala: pikkupala lassakaa, 50 g maitosuklaata

- yöpala: 75 g maitosuklaata

Tänään:

- aamupala: 1 dl marjasekoitusta, partista, 1 tl kookosöljyä

- välipala: 65 g maitosuklaata

- lounas: annos kaalipaistosta

- välipala: kuppi teetä (kaveri oli siis kylässä, mutta minä en itse sitten koskenut siihen tummaan suklaaseen, ku suklaata tässä on jo piisannut)

- iltapala: 1 sipuli, kebablihaa, salsaa ja chilikastiketta

Näki tänään taas, että on hyvä keskustella näistä asioista olennaisesti pienemmän ihmisen kanssa. Tulee vähän perspektiiviä asioihin, joille on itse sokea ja toisaalta aukenee vähän miten pienemmät ihmiset elää. Vaikka mulla vielä on paino tippunut ihan kiitettävää tahtia, jossain kohdin tulee vaikeampaa. Huomaahan sen jo nytkin, kun pitää muuttaa sykemittarin asetuksia painon suhteen, että aina vaan kuluu vähemmän ja vähemmän kaloreita esim. vakiojuoksulenkilläni. Myös vaaka on ilmoittanut, että ns. "koomakulutukseni" on laskenut noin 100 kalorilla päivässä. 

Eli probleema on laatua: olettakaamme että elintapani ovat tällä hetkellä "aloituspaino-10 kg"-kokoisen ihmisen elämäntavat. Se tarkoittaa, että painoni putoaa suhteellisen kivuttomasti kunnes olen 10 kiloa lähtötilannetta pienempi. Ja siihen se jää, ellen tee taas muutoksia, jotka ovat vielä pienemmän ihmisen elintapojen mukaisia. 

Pienentymiseen tähtäävässä elämäntapamuutoksessa on siis haasteena se, että tapoja täytyy muuttaa koko ajan yhä enemmän, jos toivoo saavansa aikaan tulosta. Toistaiseksi olen päässyt tähän pisteeseen "vanhoilla muutoksilla", mutta oletettavissa on, että jossain vaiheessa tarvitsee tehdä uusia.

Laskiskelin muuten tuossa aiemmasta "laihdutuspäiväkirjastani", että viime vuonna paino pysyi 26 viikkoa samana keväällä vaikka harrastin aktiivisesti liikuntaa ja tarkastelin herkkujen määrää. En tajua miten jaksoin jatkaa. Nyt on mennyt alle 8 viikossa yli 7 kiloa. Tuo painon jumittaminen viime keväänä oli aikaa ennen karppausta. En vieläkään voi lakata ihmettelemästä, miten olennaisen muutoksen ruokavaliooni karppaus on tuonut. Ei pelkästään siinä muodossa, että tietyt ruoka-aineet ovat jääneet pois kokonaan, vaan myös siinä muodossa, että olen onnistuneesti lisännyt kasvisten määrää merkittävästi. Ja näin ison ruokavaliomuutoksen takia uskonkin, että tämä projekti etenee kunnialla jatkossakin.

Kuten Arnold Schwarzenegger totesi: "If you keep doing what you have always done, you keep getting what you've always got." Eli käänteisesti: jos tekee jotain mitä ei ole aiemmin tehnyt, saa jotain mitä ei ole aiemmin saanut.

Päivät 50 ja 51, hyvin menee :)

Huoh, mitä ihmettä tää blogger taas sekoilee? Mä en jaksais näitä teknisiä ongelmia :( 

Tappelin 45 minuuttia että sain tän toimimaan, joskus vaan tietotekniikka ei nappaa sitten yhtään. 

Joka tapauksessa viime viikon saldoksi tuli -600 g pudotusta, vaikka kyseiselle viikolle sattui vappu herkutteluineen. Hyvä saldo mielestäni. Myös tämä viikko on lähtenyt käyntiin positiivissa merkeissä. Eiliseen nimittäin mahtui luontopolun kiertäminen, jonka ohessa valokuvausta ja sitten vielä vähäsen pyörimistä kaupungilla shoppailun merkeissä, vaikka minä en tällä kertaa mitään hankkinutkaan. Oikein mukavaa, jotenkin se luonto vaan aina virkistää ja oli ihana kuunnella lintujen laulua. 

Eilisen murkinat olivat vähän epätyypilliset:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, 1 tl kookosöljyä

- välipala: 100 g lohiherkkua (kaupasta, siinä oli ainakin kylmäsavulohta, majoneesia ja punasipulia), 2 proteiinipatukkaa á 50 g

- välipala: pieni pyörremyrsky (suklaapehmistä, marenkia ja pätkistä)

- iltapala: 75 g kylmäsavulohta, 1 päärynä

Söin välipalan ennen kuin lähdimme luontopolulle, koska minulla oli jo silloin nälkä ja ajattelin, että teen jotain katastrofaalisia valintoja, jos annan nälän kasvaa hirmuiseksi. Sitten lämpimässä ja aurinkoisessa metsässä köpöttelyn jälkeen alkoi jäätelö kutsua... ja yritin minimoida vahinkoja ottamalla pienimmän mahdollisen annoksen. 

Illalla ois teoriassa pitänyt tehdä ruoka, mutta ei ollut missään vaiheessa niin nälkä, joten se jäi välistä ja söin vain iltapalan.

Tääkään herkuttelu ei kuitenkaan maata kaatanut, kun paino oli taas tänään tippunut suhteessa eiliseen 300 g. Mistä päästäänkin siihen, että niin kauan kuin se tippuu herkutteluista huolimatta, mä suon itselleni välillä herkkuja. Mun yksi kaveri ihmetteli, miten mä voin laihtua näillä herkkumäärillä ja mulle tuli heti päässä sellainen ajatus "ai näillä herkkumäärillä? Mähän oon jo rajoittanut ihan sikana!" :D Noh, kaveri on mua aika paljon pienempi ja mäkin joutunen vähentämään entisestään, kunhan tästä pienenen. 

Mut jollain tasolla tällainen "pieni" (en tiedä teistä, mutta mun mittapuulla mun herkuttelut on olleet pieniä. Tietenkin pois lukien se vappu) herkuttelu on toiminut mulla tosi hyvin. Ei oo sellaista oloa, että olisin jollakin surkuisalla kitudieetillä jonka loppumista odottelisin kello kaulassa, vaan on olo, että näinhän mä voin toimia loppuelämäni. Toisekseen, tälläista ei laske repsahtamiseksi eikä siten pääse tulemana sitä perinteistä ajatusta "no kun nyt kerran repsahdettiin, niin repsahdetaan sitten kunnolla", mikä johtaisi vaan mässäämiseen ja huonoon omaantuntoon. Vaikka eilen menikin jätski, mulla on ihan hyvä omatunto, koska se oli kuitenkin pieni jätskiannos ja mä olin sitä ennen kävellyt tunnin luontopolulla. Ja myös vaaka antoi synninpäästön. Yritän kuitenkin pitää jonkin tolkun näissäkin ja katsoa, ettei nyt kovin montaa herkuttelun sisältävää päivää mahtuisi viikkoon. 

Tämän päivän ruuat:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: kaalipaistosta

- iltapala: 75 g kylmäsavulohta, 1 päärynä 

Päivitin tuonne yläbanneriin muuten yhden kuvan tuolta maanantain retkeltä. Sopii ehkä vuodenaikaan paremmin kuin se lumilautakuva ja lisäksi se on muisto kivasta päivästä :) One happy springday.

Päivät 48 ja 49, no pain no gain

No pain no gain, ei tuskaa, ei tulosta. Onneksi se ei ihan kokonaan pidä paikkaansa, kun ruokavaliona on karppaaminen, mutta kyllä tähän silti vähän tuskaa liittyy. 

Mä en nimittäin jostain syystä pidä tällä hetkellä yhtään kahvakuulatreeneistä. Ne on jotenkin tosi raskaita, happi loppuu koko ajan ja lihakset kuolee. Ja mulla on vain 10 kilon kuula! Silti näytän tuolta. Hikeä valuu niin paljon, että treenipyyhe on kirjaimellisesti litimärkä puolen tunnin jälkeen. Silti kahvakuulalla on vain tehtävä, koska se on tällä hetkellä mun lihaskuntotreeni ja mun kroppa tarvitsee lihaskuntotreeniä, koska se korjaa niitä ongelmia, joita mulla on tällä hetkellä hormonien toiminnassa ja toisaalta se myös korjaa edellisestä ongelmasta aiheutuvia ongelmia. Kaupan päälle sitten tulee kiinteytyminen ja lihaskunto. Plus yleinen vahvuus. 

Tällä viikolla sain taas kahdesti ruoskittua itseni tekemään kuulalla, vaikka olisi pitänyt kolmesti... Noh, pääasia kai, että edes yrittää ja saa loppuunsa jotain aikaiseksi. Kokonaissaldoksi tuli siis kuusi liikuntakertaa, 2 x kävelyä, 2 x kahvakuulaa, 1 intervallijuoksu ja 1 pyörälenkki.

On kuitenkin käynyt mielessä, että heti kun saa jotenkin selville miten nää rahakuviot menee, niin pitää harkita sitä kuukausikorttia salille. Kuntosalitreeni ei tunnu läheskään niin kuolemalta kuin kahvakuula :D Kuntosalilla kuolee vaan lihakset. Kahvakuulalla kuolee lihakset JA keuhkot. Tosin mun on kyllä rehellisesti todettava, että juoksu on sujunut paremmin kahvakuulatreenien aloittamisen jälkeen, joten varmaan mun keuhkotkin tarttee harjoitusta, niin ikävältä kuin se yli 170 sykkeellä puuskuttaminen tuntuukin. 

Lauantain murkinat olivat:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: annos lassakaa, 10 g tummaa suklaata

- iltapala: 2,5 dl tomaattikeittoa, aurajuustoa ja noin 10 piparia (iih, ei ois saanut, mutku...)

Sunnuntaina:

- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: härän ulkofile, pippurikastiketta ja lämpimiä kasviksia

- iltapala: proteiinijuoma + omena kuorineen

Tänäänkin siis tuli käytyä Pedrinaksessa, tää oli nyt oikeastaan aikainen äitienpäivälounas, kun äiti ajatteli, että kyseinen ravintola lienee tupaten täynnä ensi sunnuntaina. 

Tein itselleni viimeksi (eli tiistaina) lupauksen, että vastaisuudessa ottaisin aina Pedrinaksessa käydessäni suosiolla ne ranskalaiset, ku kuitenkin siellä tulee käytyä vain noin kerran puolessa vuodessa, niin se ei kaada mitään. No, kun tässä sitten tuli toinen kerta samalle viikolle, niin piti syödä karpisti, etenkin kun huomenna on se punnitus, jonka tuloksen mä merkkaan tänne. 

Noi kasvikset ei itseasiassa olleet lainkaan hassummat. Etenkään tuohon kastikkeeseen dipattuna. Kukkakaalia maistoin, mutta se on edelleen hyi, joten ne jätin syömättä. Sen sijaan parsakaali oli uusi tuttavuus ja onneksi ihan ok sellainen. Nyt uskaltaa sitten kotonakin tehdä vaikka lisukkeeksi parsakaalia, sipulia ja paprikaa uunissa. Vaihtelua sille ainaiselle salaatille. Mutta tuohon Pedrinaksen annokseen palatakseni, niin piti jättää 1/4 kasviksista syömättä, kun oli niin iso annos. Ja silti oli ruuan jälkeen sellainen pallo-olo :D Mutta tosi hyvä juttu vaan, että vatsalaukku osoittaa joskus merkkejä rajoistakin. Joillakinhan lihavuuden syy on siinä, että he syövät oikeanlaista ruokaa, mutta ihan tolkuttomia määriä. Eli aina hyvä juttu, jos ei vaan jaksa syödä loppuun.

Saa nyt nähdä sitten millainen tuomio tulee vaa'alta huomenna. Haastava viikko sikäli, että vappu mässyttelyineen sisältyi tähän ja se tietysti nosti väliaikaisesti painoa. Lisäksi siitä seurasi ankara herkkuhimo useammalle päivälle. Nyt herkkuhimo osoittaa lieventymisen merkkejä. Onneksi viimeinkin! Tällä hetkellä oon tilanteessa -400 g verrattuna maanantaihin, mutta katsotaan mitä vaaka huomenna tuumaa. 

Sitten piti näyttää tämä. Alunperin tarkoitus oli vain näyttää tämä superkiva mekko, joka näyttää kivalta ja on todella miellyttävä ja kevyt päällä, koska se on tehty samanlaisesta materiaalista kuin urheiluvaatteet (95% polyesteriä, 5 % elastaania). Mutta sitten törmäsinkin myös tähän toiseen vanhaan kuvaan ja huvikseni tarkastelin niitä vierekkäin. 

Oikeasti, harittaako vain mun silmissä vai näytänkö mä hoikemmalta tuossa tämän päiväisessä kuvassa? Tuossa 3 vuoden takaisessa kuvassa mä painan 3 kiloa vähemmän kuin mitä painoin tänä aamuna, mutta mun silmään mä näytän siinä paksummalta kuin nyt.

Tietenkin vaatteet on erit ja asentokin aavistuksen eriävä, mutta ei mulla mun mielestä enää ole tuollaista palloa. Ja äitikin aina sanoo nykyisin saunassa, että on se (vatsa) litistynyt, että en enää näytä siltä kuin olisin raskaana. Siitäkin muuten piti taas väitellä lauantaina saunassa. Oikeasti, kuinka surkean läski on ihminen, joka joutuu ties miljoonannetta kertaa vakuuttamaan omalle äidilleen, että ei ole ollut kertaakaan raskaana? Mä lihoin paljon ja mä lihoin nopeasti. Mun vatsa oli kuin pallo ja siinä on varmaan 30-40 isoa raskausarpea. Okei, mä näytin siltä kuin olisin ollut raskaana. Mutta voisko joku edes luottaa mun sanaan? Sitä paitsi oon käyttänyt jo vuosia hormonaalista ehkäisyä, eihän mulla ole ollut menkkojakaan 7 vuoteen. Ei luulis tulevan raskauksia...

No takaisin noihin kahteen kuvaan. Tuo on nimittäin taas malliesimerkki siitä, miten vaatetuksella voi tehdä paljon. Tällaiselle vartalotyypille passaa parhaiten tiukka ja paljastava yläosa ja sitten tuollainen väljä alaosa. Koska myös jalat on "tiukemmassa kunnossa", mä tykkään pitää myös lyhyitä hameita. Eli kiinnittää huomion joko jalkoihin tai sitten yläosaan. Toki ei voi pitää yhtä aikaa sekä alhaalta että ylhäältä paljastavaa asua, koska sitten näyttää halvalta, mutta aina jompi kumpi, niin katseet ei kiinnity niin paljon vatsaan. 

Toi vanha kuva on kyllä niin vaatevalintojen köntys :D Tieten se on partiotapahtumasta eikä partiojutut ikinä mitään muotinäytöksiä ole, mutta oikeesti... 

Mulle tuli myös mieleen, että tyylini on kai mennyt tässä viimeisen vuoden aikana naisellisempaan suuntaan. Nyt on mekkoja ja pidänkin niitä ihan mielelläni. On nättejä kenkiä ja nättejä laukkuja. Ja on myös naisellisempia värejä, eli siis se pinkki :D En tiedä mitä on tapahtunut. Miksi mulla ei oo enää sisäistä tarvetta "esittää poikaa" ja olla "hyvä jätkä"? Oon niin hirveän suuren osan elämästäni ollut sellainen. Mä olin aina menossa armeijaankin. Olisin mennytkin jos jalka ei ois hajonnut. Sijaistoimintana kävin sitten ulkomailla "armeijavaihdossa" ja osallistuin useampiin sotilastaitokisoihin. Mietin lukiessani noita Game of Thrones-kirjoja (tai siis oikeasti Tulen ja Jään laulu-kirjoja, mutta kaikki tietää paremmin mistä mä puhun, jos sanon Game of Thrones-kirjoja), kun siellä on se Tarthin Brienne, että oonko mä ollut just sellainen ja just samoista syistä? Kyseessä on siis hahmo, joka kuvataan suunnilleen rumimmaksi naiseksi maan päällä ja joka on hirveän poikamainen. Se kulkee haarniskassa ja voittaa kaikki turnajaisissa yms. Se yksi tyyppi jopa erehtyy sanomaan Brienneä koko ajan seriksi (kyseisissä kirjoissa vain miehet voi saada ritarin arvon ja tulla kutsutuiksi "ser Etunimi"). 

Tuli niin vahvasti fiilis, että löysinkö mä taas oman tarinani? Tulee välillä hetkiä, jolloin samastun tosi paljon, johonkin kirjahahmoon. Yksi oli Dragonlancen Kitiara, myöskin soturinainen. Toinen oli sitten Harry Potterin Hermione (oikeasti, mä oon just sellainen besserwisser kirjatoukka, aina luokkani priimus ja mulla on myös ne "torahampaat" ja kuriton tukka). Ja nyt ois tää, joka kolahtaa eniten. Jos on liian ruma naiseksi, sitä valitsee automaattisesti sen, että pukeutuu ja käyttäytyy kuin poika. On poikatyttö, niin silloin ei tartte välittää niistä kriteereistä, joita naisille asetetaan. Poikatytön sisään on niin helppo paeta sitä, että ei ole "kelvollinen" naiseksi.

Niin että mikä on muuttunut? En mä vielä mikään kaunis ole, vielä on 30 kiloa pudotettavana ennen kuin se tapahtuu. Mutta miksi mä oon jo nyt "muuttunut"? Miksi mä nykyään pidän pinkkejä juttuja tai mekkoja? Miksi musta on nykyään mukava meikata silmäni? Hitsi vieköön, pitäisin varmaan korkokenkiäkin jos hermo ei ois paskana :D En nyt ymmärrä itseäni tämän asian suhteen ollenkaan.

Päivät 46 ja 47

Kuosissa pysytty nyt kolme päivää, mutta jokainen niistä on ollut taistelua herkkuhimoja vastaan. Se oli se, kun vappuna meni sokerisia herkkuja, niin niitä sitten nyt tekee mieli ennen kuin kroppa taas vieroittuu tarpeeksi. Tänäänkin mietin vaikka kuinka kauan, että haenko siiderin vai enkö hae :D En lopulta hakenut, koska nyt on vasta saatu pois vapun turvotukset ja jos mielii saada tälle viikolle saldoksi miinusta, tarttee olla tiukkana loppuun asti.

Torstain murkinat:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: annos lassakaa (nyt tuli hyvä satsi!), 10 g tummaa suklaata

- iltapala: 75 g graavilohta ja omena kuorineen

Muuten tuo lassaka on samalla kombinaatiolla kuin aiemminkin (jauhelihaa, kesäkurpitsaa, sipulia, valkosipulia, kevätsipulia, porkkanaa ja tulista salsakastiketta), mutta lisäsin porkkanan määrää yhdellä, että nyt siinä on raastettuna kaksi porkkanaa ja sitten vaihdoin parmesanjuuston mozzarellajuustoon. Lisäksi juuston määrä lisääntyi, nyt sitä on tuossa huimat 350 g. Nyt ei voi enää väittää että syön liian vähän, kun tuota oon vedellyt! :D Tämä toimi, oli tosi hyvää ja vaihteeksi jopa täyttävää. Aiemmilla kerroilla oon syönyt tuon satsin kolmessa päivässä, mutta nyt näyttää siltä, että ei kyllä mee alas kolmella kerralla vaan sitä riittää joko neljäksi annokseksi tai sitten kolme + joku iltapala.

Perjantain murkinat:

- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä

- lounas: annos lassakaa, 10 g tummaa suklaata

- iltapala: kebablihaa, 1 sipuli, chilikastiketta ja loput salsakastikkeesta

Ah, siinä on sitten yksi sallittu herkku. Nam. Kiva olla karppaaja, kun ei tartte murehtia kuin hiilareista. Rasvasta ei tartte välittää mitään ja tuo annos tuossa on vaan mua laihduttavaa ruokaa. Kuten olisi myös kanamunat ja pekoni, mutta niistä mä söin itseni irti syksyllä.

Kävin vetäisemässä tässä illalla intervallilenkin ja musta tuntuu, että ihan kuin mun perusjuoksuvauhti olisi kasvanut. Tosin oli kyllä vastaavasti sitten sykekin, mutta kuitenkin. Ja koska virtaa riitti vielä kotiovellekin päästyäni, nappasin käteeni hanskat, säädin sykemittariin uuden treenin alkamaan ja lähdin pyöräilemään. Oli jännän tuntuista lähteä pyöräilemään rankan intervallijuoksutreenin jälkeen. Niin ja tietenkin liikuntavaatteet päällä ja musiikki korvilla.

Se oli ihan kuin ois polkenut kuntopyörää, paitsi että maisema tietenkin vaihtui :D Meni ihan superleppoisasti kunnes golfkentän läheltä alkoi sellainen tosi röpelöinen ei-asfaltoitu hiekkatie. Se tärisytti ihan tosissaan ja oli rankempi ja sitten kun sieltä pääsi takaisin asfaltille, oli paikat puutuneet niin maan perusteellisesti, ettei ollut enää kivaa. Ensi kerralla taidan pysytellä suosiolla asfaltilla ja valita reittini sen mukaan. Oli kuitenkin oikein positiivinen kokemus ja tuntuu, että se teki hyvää reisille. Ne oli nimittäin enemmän tai vähemmän jumissa eilisestä kahvakuulatreenistä. Hyvää oli myös se, että pyörätreenin keskisyke oli 154. Se on sellainen keskikova syke, mitä mulla ei muissa treeneissä ole. Kävellessä syke on aika tasan 120, kahvakuulalla yleensä 170 ja juostessa 180-200, joten ihan hyvä, että on edes jokin laji, missä se pysyy tuossa keskellä.

Sitten piti näyttää tämä kuva, mihin mä törmäsin iltalehden sivuilla. Tää on joku amerikkalainen fitness-tyyppi. Mutta tästä heräsi ajatus, että jos koskaan saan suurimman osan ylipainosta pois, niin mun reidet ja käsivarret varmaan näyttää tuolta.

Mä vaan oon lihaksikas ihminen, tällä hetkellä näiden läskien alla siis :D Jos oon salilla, mä teen kyykkyjä 100 kilolla ja penkkipunnerrusta 10 kilon irtopainot kummassakin kädessä. Ja molemmat on enemmän, mitä oon keskimäärin havannoinut muiden naisten käyttävän. Mä pystyn tekemään punnerruksia ihan tällä ihanalla 30 kilon ylipainollanikin ja pystyn myös juoksemaan 10 kilometriä. En oo koskaan antanut ylipainon pysäyttää itseäni liikunnassa ja siksi mun lihasten on tarvinut muokkautua sen mukaan.

Musta ei koskaan tule sellaista "tuulen raiskaamaa vinkuheinää" kuten veljeni asian ilmaisee. En itse haluaisi noin isoja jalkalihaksia, mutta en usko, että ne mihinkään katoaa, kun mä treenaan tällä lailla kun mä tällä hetkellä treenaan.

On nimittäin aivan satavarmaa, että reisien lihakset sen kuin kehittyy kun mä käyn juoksemassa tai pyöräilemässä. Ja jos mulla kahvakuulatreenin jälkeen on kaikkein kipeimpinä reidet, niin that's not helping either. Tuskastelen tän asian kanssa ihan tosissani :D Reisien lihasten ei tarttis olla enää yhtään paremmat. Hitsi, kuvien perusteella mulla on paremmat takareiden lihakset kuin Jutta Gustafsbergillä, joka sentään on fitnessin ammattilainen! Vähän sama homma, kun laihtuessa aina lähtee naamasta ja ranteista, vaikka haluaisin että vatsa pienenisi. Joten ennestään isot lihakset senkuin isonee ja ennestäänkin pienimmät alueet pienenee, mutta pienet lihakset pysyy pieninä ja isot kehonosat isoina. Not fair!

Pitää varmaan jossain vaiheessa alkaa ihan tosissaan tekemään vatsalihaksia ja punnertamaan, että saa kipuilun kohteeksi vatsan ja kädet jalkojen sijasta :D Mulla on oikeasti mennyt ihan surkeeseen kuntoon vatsalihakset tässä viime vuosina ja se tilanne pitää ehdottomasti korjata, mutta ajattelin ensin tiputtaa painoni sinne -16 kiloon asti, että ei ois niin iso pesupallo fyysisesti tiellä niihin vatsalihasharjoituksiin :D Siihen asti saa riittää kahvakuulan keskivartaloon ottavat liikkeet. Niitä siinä nimittäin kyllä on ja monesti itse treenin aikana sattuu eniten vatsaan, vaikka jälkeen päin eniten sattuukin reisiin.