Se, että ensimmäistä kertaa näiden kahden kuukauden aikana tänä aamuna pelotti nousta vaa'alle, kertoo kaiken tarpeellisen siitä, kuinka päin mäntyä eilinen meni. Äitienpäivä. Olin varautunut henkisesti, että hieman tulee plussaa, koska ajattelin jotain pientä ottaa kahvipöydissä (sekä mummulassa että äidillä). Oliskin ollut vaan kahvipöytä... Mummola-osuus meni kunnialla. Äidillä meni päin helvettiä.
Aloitanko siitä, että äidillä oli kahvipöydässä jäätelökakun lisäksi 2 erilaista suklaakarkkia ja jotain juustosnacks-maista juttua? Vai niistä naamakalan 400 g mansikka-vanilja-suklaasta siinä keittiötasolla? Vai veljestäni tökkäämässä niitä suklaakarkkiastioita nenäni alle? Ehkä sittenkin siitä, että kun antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden.
Mietin jopa, että en edes kertoisi teille näitä juttuja, koska minua hävettää niin paljon. Mutta sitten ajattelin, että olen ollut jo 2 kuukautta rehellinen ja painonpudotukseni on edistynyt kaikesta huolimatta hyvin, enkä halua valehtelemalla tai asioista kertomatta jättämällä antaa kuvaa, että tämä tulee ilmaiseksi. Sillä ei hemmetti viete tule. Näyttänee helpolta, kun paino tippuu koko ajan vaikka herkkujakin menee, mutta tietäisitte vaan mistä on lähdetty, mistä on luovuttu ja minkälainen päänsisäinen taistelu tässä on meneillään vähän väliä. Milloin se on herkusta kieltäytyminen ja milloin itsensä pakottaminen tekemään kahvakuulatreenin.
Kaikessa karuudessaan äitienpäivän syömiset:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä
- mummolassa: pala kääretorttua kermavaahdolla, pieni pala leipäjuustoa, 1 fanipala, 2 dl simaa
- lounas: annos kinkkukiusausta
- äidillä/äidin kanssa pitkin iltaa: suklaakarkkeja laskematon määrä (todennäköisesti kuitenkin lähemmäs 100 g), juustosnacks-juttuja 200 g, kerroshampurilaisateria Roll'sissa (ajeltiin autolla Pietarsaareen ja siellä ympyrää, tämä tapahtui takaisintulomatkalla), mozzarellatikuista oikeastaan vaan ne leivitteet (oli aivan liian kauan uunissa, juusto valui ulos ja paloi pois. Älkää kysykö miksi edes söin karseanmakuiset jäänteet).
Ei tälle ole muuta selitystä kuin vanha tapa ja joku ihme aivovaurio, joka mulle aina tulee, kun kävelen äidin ovesta sisään. Rehellisesti, pirun vaikeaksihan se on mulle tehty. Oon sitä tyyppiä, jonka on pakko jättää kaikki herkut kauppaan, koska syön kaiken ulottuvillani olevan välittömästi riippumatta siitä kuinka hyvältä tai pahalta se maistuu. Niinpä selviytymistodennäköisyys ei koskaan ole hyvä, jos mä menen noin 6 tunniksi tilaan, jossa on tarjolla ja esille nostettuna jumaleissön ainakin 700 g suklaata ja 400 g juustosnackseja. Pieni moite tässä äidille, ei kiitos näitä lisää. Mutta loppupeleissä, se on mun oma käsi joka lappaa ne asiat mun suuhun, joten syyllinen olen minä itse.
Niinpä siis ensin kahvittelua ja sitten yleistä hengailua ja illalla vielä Indiana Jones-leffa tv:stä ja tää oli nyt lopputulos. Ainut positiivinen asia on tässä se, ettei koskettu niihin kahteen suklaalevyyn. Huolestuttavaa oli jo illan aikana tuttuakin tutumpi ajatus "tää on jo niin paljon päin helvettiä, että ihan sama". Se on aina huono merkki. Melkein työnsin illalla sormet kurkkuun, harkitsin sitä ihan todella. Mutta sitten jätin sen tekemättä, koska en halua itselleni bulimiaa. Tänä aamuna sitten olin niin maan perusteellisen kipeä, ettei tosikaan. Ja paino tietysti nousi 800 grammalla, mitä ei tarvitse ihmetellä.
Morkkis on kamala. Miksi en lopettanut? Miksi en ottanut vain hampparia vaan ne perkeleen ranskalaisetkin, joista en oikeasti edes pidä? Miksi ylipäätään piti syödä noin paljon asioita, jotka olivat kiellettyjä ja joista vain osa (polly-karkit) maistuivat tarpeeksi hyvältä, että olivat "sortumisen arvoisia"? Miksi aina äidillä tulee aivovaurio ja kaikki kontrolli katoaa?
Huokaus. Hävettää. Luonteenlujuuteni on niin heikko noiden äidillä olemis-tilanteiden suhteen. Välillä mietin vakavasti, että pitäisi olla menemättä sinne ollenkaan, kun kaikki menee siellä aina päin helvettiä. Mutta jos sattuu olemaan hyvä äiti-suhde, niin onko se edes vaihtoehto? Olla erossa omasta äidistään? Naurettavaa ehkä, että täysi-ikäinen näin paljon viettää aikaansa äitinsä kanssa, mutta mun kaverit ei kahta poikkeusta lukuunottamatta asu samalla paikkakunnalla kuin minä ja niinpä suurimman osan ajasta äiti on ainut ihminen jota mä yleensä tapaan. Paitsi tieten nyt kesällä, kun veljeni on täällä. Mutta näitä, ja harvakseltaan olevia tapaamisia kahden kaupungissa asuvan ystäväni kanssa, lukuunottamatta mä oon viikosta toiseen yksin täällä yksiöni sisällä tai yksin lenkillä. Oon yksin niin paljon, että pahaa tekee. Ja oon kohta valmis menemään töihin vaikka ilman palkkaa ihan vaan, että saisin olla ihmisten kanssa.
No, ollutta ja mennyttä. Tulipa taas avauduttua. Kaadumme siksi, että oppisimme nousemaan takaisin ylös. Tämän viikon aion olla kokonaan ilman herkkuja, vastapainona eiliselle ja ensi viikosta lähtien yritän herkutella vain lauantaisin ja silloinkin kohtuudella.
Maanantain ruuat:
- aamupala: 1 dl boysenmarjaa (hyh pahaa, en osta toista pussia näitä), partista, 1 tl kookosöljyä
- lounas: kinkkukiusausta
- päivällinen: tomaattikeittoa ja aurajuustoa
Niin joo ja sitten viikon liikunnatkin tarttee tukkia tähän postaukseen. Määrällisesti ihan jees suoritus, mutta taas on kahvakuulaa vain kaksi kertaa. Kai siitä näyttää nyt tulevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Muut hommelit on vaan enemmän lähellä mun sydäntä ja näin pienentymisprojektin ollessa kyseessä on tärkeintä, että tekee ylipäänsä jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti