Päivä 4

Hei, hengissä ollaan. Ei paras päivä, mutta tän elämäntapamuutoksen kannalta ihan ok-päivä.

Puretaanpas ensin päivän murkinat ja mennään sitten siihen, miksi nyt ei todellakaan ollut paras päivä.

-aamupala: noin 1 dl mustikoita, 250 g rahkaa, pellavansiemeniä 

- lounas: annos kaalipaistosta (kuvassa ja sisältää siis noin 130 g jauhelihaa, 1 rkl majoneesia ja sitten ihan hillittömästi sipulia ja kaalta)

- iltapala: lohirullia (75 g graavilohta, 100g kylmäsavulohituorejuustoa, määrä x lehtisalaattia ja tilliä) ja hieman edellispäivinäkin ollutta salaattia (jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, keltaista paprikaa ja punasipulia)

Oon kyllä niin tyytyväinen keksittyäni nuo lohirullat. Siis katsokaa miten mukavalta annos näytti! Siinä on oikeasti 4 lohirullaa, mutta siinä viimeisessä on vaan se salaatinlehti "päällimmäisenä". Olin jo silpunnut muut salaatit, kun tajusin, että onkin helpompaa kietoa lohi ja tuorejuusto salaatinlehteen kuin että tuorejuusto ja salaatti lohen sisälle.

Ja parastahan tässä oli, että tuo maistui aivan unelmalta ja siinä oli kasviksia laskematta kaloreita vain 320 ja tuskin noista kasviksista hirveen paljon päälle tulee. En tiedä oonko ikinä syönyt iltapalaa, joka ois noin terveellinen ja hyvänmakuinen! Oli jotenkin mukavaa päättää päivä hyvään ateriaan, kun päivä oli muuten ollut vähän mitä oli.

Liikunnasta pidin tänään välipäivän, koska olin, kuten eilen arvelinkin, hyvin kipsissä eilisen kahvakuulatreenin jäljiltä. Selkä on niin kipeä, että hyvä kun suorassa pystyy seisomaan. Huomiseksi sen on sitten paras hellittää, sillä huomenna ajattelin siivota ja huomenna ois myös edessä uus kahvakuularääkki :D

Mutta sitten siihen, miksi päivä oli mitä oli. Sain tänään nimittäin tietää, etten päässyt siihen työpaikkaan, mihin olin ollut haastattelussa. Ja sellainen päivä ei koskaan ole kiva päivä. Taas sitä on koko päivä vellottu ajatuksissa, että miksi minä en ihmisenä kelpaa? Miksi pääsen aina haastatteluihin, eli olen näytöiltäni ja ansioiltani tarpeeksi hyvä, mutta sitten haastattelussa jokin menee päin mäntyä ja en tulekaan valituksi. Näin on käynyt nyt 4 kertaa tämän 5 vuoden aikana, mitä olen ollut oikeustieteellisessä sisällä. Takana on haastattelut 3 syyttäjänvirastoon, 2 asianajotoimistoon ja 1 käräjäoikeuteen ja ainoastaan viimeiseen pääsin ja sinnekin varmaan siksi, että menin sinne ilmaiseksi, eli tekemään sitä 3 kk harjoittelua. Ilmainen työvoimahan aina kelpaa.

Kuitenkin olen aina saanut erinomaiset työtodistukset niistä työpaikoista joissa olen ollut (= työharjoittelut: kauppa, pankki, käräjäoikeus ja työpaikkana kaupunki ja lehtien jakaminen.) Kaupungilla oltiin niin tyytyväisiä minun työpanokseeni, että kun seuraavana kesänä ei arpa suosinut minua, mutta valittu henkilö sairastui, niin minua pyydettiin kesken kesän extempore töihin ja esimies sanoi soittaneensa juuri minulle, koska oli juuri minun panokseeni tyytyväisin. Että niin, mikä niissä työhaastatteluissa menee päin mäntyä?

Olen vakavasti miettinyt, jo monta vuotta, että olenko oikeasti soveltumaton juristiksi? Täytän kyllä kaikki muut vaatimukset (olenhan huolellinen, tarkka, ahkera, oma-aloitteinen, pitkäjänteinen, oikeudenmukainen, päämäärätietoinen, tulosta tekevä, tavoitteisiin pääsevä...), mutta minä en ole kovin "jäyhä". Siis sellainen erityisen hillitty ja hallittu ja viileä. Minä olen vähän tällainen eläväisempi persoona ja vaikka osaan kyllä käyttäytyä esimerkiksi oikeussalissa asiaankuuluvasti, niin perusluonnettani en vain pysty pitkällä tähtäimellä peittämään. Minä olen myös innokas. No totta männynkävyssä olen innokas, kun olen unelma-alallani ja pidän ihan oikeasti näistä töistä tosi paljon! Mutta ennen erästä tyrmäystä työhaastattelun jälkeen, en tiennyt, että on jotenkin paha asia olla innokas. Nyt tiedän :( 

Ymmärtänette siis, että ihan pikkuisen harmittaa, että on opiskellut jotain alaa 6 vuotta ja pitää siitä ihan todella, mutta sitten käy ilmi, ettei ihmisenä, persoonana ole soveltuva alalle. Olisiko joku voinut kertoa tämän aikaisemmin? Tai kertoisiko joku, miksi ylipäätään juristien pitää olla niin "jäyhiä" että asiakkaat suunnilleen pelkäävät heitä? Miksi ei voisi olla tällainen helposti lähestyttävä juristi, joka osaa kyllä asiansa, mutta jota ei tarvitse pelätä? Ei voi tietää.

Ja sitten, kun se nyt tän blogin aiheeseen kuuluu ja on tämä elämäntapamuutos meneillään, niin otetaanpa kissa pöydälle. Vaikuttaako ylipaino kuinka paljon työpaikan saamiseen? Poliittisesti korrekti vastaus tähän on, että ei vaikuta, ei etenkään tällä alalla, jolla tehtävä työ on kokonaan aivotyötä. Mutta onko se todellisuutta vastaava vastaus? Etenkin kun juristikollegani ovat lähes poikkeuksetta hoikkia ja erittäin hyvännäköisiä. 

Oikeasti, yritin löytää sitä riemurasiassa ollutta osuvaa sarjakuvaakin tähän, mutta en löytänyt sitä uudestaan. Kyseisessä kuvassa oli 3:n kuvan sarjakuva. Ensimmäisessä oli otsikkona "law school" ja sitten siinä oli miespuolinen tyyppi joka totesi "blaah, another hot girl", sitten oli kuva jonka otsikkona oli "med school" (suom. lääkis) ja miespuolinen tyyppi hymyilemässä "hey, a hot girl". Viimeisessä kuvassa oli otsikkona "Tech school" (en ole varma menikö kirjoitusasu nyt oikein, mutta "insinöörikoulusta" siinä kuitenkin oli kyse) ja siinä oli miespuolinen tyyppi joka suunnilleen tiputti silmänsä päästään ja puhetekstinä oli "a girl!". 

En tiedä miten hyvin nuo toisten koulujen jutut pitävät paikkaansa, mutta oikiksessa tosiaan on lähes pelkästään sellaisia ulkoisestikin upeita ihmisiä. Sitten pari tällaista sotanorsua niin kuin minä siellä seassa pomppimassa, mutta muuten siis kyseessä ei ole millään muotoa normaalien ihmisten koulu, vaan siellä on jotain ihme yli-ihmisiä, jotka ovat täydellisiä kaikessa muussa, paitsi luonteeltaan (joskus nimittäin näillä täydellisillä ihmisillä on hieman keltaista nestettä päässä). Ja suurin osa muista siis on sellaisia hillittyjä, hallittuja ja arvokkaita. Kaikkea sitä mitä juristin oletetaan olevan ja mitä minä en ole. Ja tämä pistää aina säännöllisin väliajoin masentamaan.

Jos vaikka ajan kuluessa saisinkin painon tippumaan ja se ei olisi enää syy (enkä siis ole varma, onko se sitä tälläkään hetkellä, mutta pidän sitä mahdollisena), niin edelleen jää voimaan tuo, että minun perusluonteeni on niin kovin kaukana siitä, mitä juristien oletetaan olevan. Ja tämä on tänään (Taas. Tämä tapahtuu aina, kun saan kielteisen vastauksen työhaastattelun jälkeen) hieman syönyt minua.

Pidän kuitenkin positiivisena, että hoidin tämän lähinnä murjottamalla yksinäisyydessä enkä lääkinnyt surkeaa oloani ruualla. Vaikka tuo iltapala olikin aika ruhtinaallinen, niin se oli kuitenkin ollut suunnitelmissa jo eilen, että käyn hakemassa täksi illaksi jotain muuta syötävää kuin omenaa ja proteiinijuomaa. Eilen nähkääs oli niin nälkä illalla, ettei mitään rajaa. Join sitten illalla kupin teetä, mutta ei se "lämmittänyt" kuin ehkä tunnin. Yöllä sitten näin taas painajaista, että olin kaupassa hakemassa karkkia :D Mikä on vähän ihmeellistä, koska sipsit ja suklaa ovat minun paheistani pahimmat, eivät karkit.

Tällaista tänään. Saa muuten kommentoida mielipiteitä aiheesta ylipaino ja työnsaanti, jos aiheesta omaa mielipiteitä tai tietoa.