Herkkuja siellä, herkkuja täällä, herkkuja vielä herkunkin päällä. Sellainen on nyt ollut nää kolme päivää. Which means, että juhannushaasteen toteuttaminen loppui nyt. Se ei loppuunsa sitten kestänytkään ihan sinne juhannukseen asti, mutta kestipä nyt kuitenkin kaksi viikkoa ja se oli ihan hyvä saavutus :)
Mitä siis tapahtui? No, maanantaina olin kaupungilla veljeni kanssa ja tuli otettua pieni pyörremyrsky spice icessa, ku oli jotenkin fiilis, että eihän se nyt oo kesä eikä mikään, jos ei saa joskus jäätelöä. Toi taisi olla ehkä kolmas (?) kerta jätskiä tälle keväälle/kesälle. Sitten ku vielä räpsähti tälle viikolle vaarin 70-vuotissynttärit ja juhannus, jonka oon saaressa ja tulee syötyä todennäköisesti ainakin jonkin verran hiilareita ja plussaviikko tästä tulee eniveis, niin aattelin, että miksen saman tien tähän väliin ottaisi sitten sitä sipsiäkin.
Olin siis jo pidempään ajatellut, että jossain välissä otan sipsiä. Ei ole loppuelämää tarkoitus olla ilman ja alkuperäinen ajatus oli ollut, että oisin tehnyt sen juhannusta seuraavalla viikolla. Aattelin sen kuitenkin helpommaksi, että kun tällä viikolla menee muutenkin, niin otetaan se tähän väliin ja sitten juhannuksen jälkeen yritän olla parhaani mukaan aisoissa, kun on heinäkuun lopulla ne ystäväni häät.
Joten kaikessa karuudessaan, alkuviikko on ollut tällainen:
Maanantai:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa
- välipala: pieni pyörremyrsky (= jäätelöannos) spice icessa
- lounas: annos kaalipaistosta
- ei iltapalaa
Tiistai:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos kaalipaistosta
- iltapala/herkuttelu leffan katsomisen ohessa äidillä: 150 sipsiä, 1 dippi ja daim-fanipaloja sekä sirkusaakkosia
Keskiviikko:
- aamupala: 1 dl vadelmia, partista, 1 tl kookosöljyä
- lounas: annos kaalipaistosta
- vaarin 70-synttäreillä: 2 pientä karjalanpiirakkaa, pala kakkua, vähän jäätelöä ja 2 pientä lasia mehua
Tää viikko ei muutenkaan oo nyt laihduttamisen kannalta malli viikko, kun ainoa liikunta on ollut toistaiseksi maanantain kävelylenkki, mutta tässä on ollut vähän hässäkkää, josta tarkemmin myöhemmin.
Mutta, mähän en oo millään kuurilla vaan tää on pysyvä elämäntapamuutos. Maratoni, ei sprintti. Tän ei alun alkaenkaan pitänyt olla sellaista, että kitu-kitu-kieltäytymistä vaan oikeita valintoja ja herkutteluja sellaisessa suhteessa, että pitkällä tähtäimellä paino on laskusuuntainen. Ja sitähän se on ollut. 13 viikkoa ja lähes 11 kiloa, vaikka väliin on mahtunut herkkujakin.
Mun on kuitenkin pakko huomauttaa, että tuohon jäätelön ottamiseen maanantaina ja tiistain herkkuihin varmasti vaikutti kahden viikon kieltäytyminen. Se nimittäin on niin, että jos jokin on kiellettyä, niin johan tekee mieli. Että tällainen kieltäytymis-linja ei oo mulle oikea. En tiedä kuinka kauan asian kanssa pitää hakata päätä seinään, ennen kuin sen oppii. Esim. Patrik Borg:kin on kirjassaan Rentoa painonhallintaa yrittänyt vääntää tätä rautalangasta. Jos kiellät jotain, kehität itsellesi vaan himon, joka voittaa itsekurisi jossain vaiheessa. Järkevämpää on sallia pieniä määriä niin usein, ettei tunnu kieltäytyvänsä mistään ja silloin ei pääse myöskään muodostamaan epätervettä suhdetta mihinkään yksittäiseen asiaan.
Noh, yritetään oppia. Luulen, että juhannuksesta alkaen teen niin (huomaatteko, taas ties kuinka mones uusi suunnitelma ongelman hallitsemiseksi. Ei oo helppoa tää), että kahdesti viikossa otan jotain pientä herkkua. Se kerta viikkoon tuntuu liian askeettiselta, mutta uskon, että kahdesti jotain pientä vois olla oikea ratkaisu mulle.
Tuosta tiistain herkuttelusta pitää mainita vielä se, että mä olin tiistai-iltana, tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ja keskiviikko aamuna ihan sikakipeä. Mahaan sattui ihan hirveästi. Toi oli eka kerta 3 kuukauteen, ku söin sipsiä, joten sinänsä ei ollut paha omatunto, mutta se fyysinen paha olo oli kyllä niin merkittävä, että taidan pidättäytyä muissa herkuttelumuodoissa jatkossa. Tai ehkä mä joskus kokeilen vielä sitä 75 gramman pussia, mutta en kuitenkaan ihan heti.
Myöskään sirkusaakkoset eivät maistuneet niin hyviltä. Kyllä se niin vaan on, että tarpeeksi kun karppaa, karkeista ei enää hirveästi pidä. Valitettavasti ne daim-fanipalat oli taivaallisia :D Niiden maistamistakin mä olin toivonut jostain muinaisesta mainoksesta alkaen ja sitten veljeni vielä kertoi, että ne oli olleet hyviä, niin pitihän meidän nyt äidin kanssa niitä sitten koittaa.
Tää on nyt sitten tätä elämänrealiteettia mitä painonpudotukseen liittyy silloin, kun haetaan pysyvää elämäntapaa. Joskus otetaan askelia taaksepäin ja tällaiset kokeilut kuuluu asiaan. Kaverini siellä nyt ajattelee, että taas se selittää ja järkeistää asioita. Niin ehkä teenkin :D Mutta ihan oikeasti. Mun strategia on, että niin nautinnollisesti kuin on mahdollista painon edelleen tippuessa pitkällä juoksulla. Ja hyväksyn, että joskus lipsutaan, mutta yritän pitää huolen, ettei lipsumiset veny päiviksi ja viikoiksi.
Sen oon oppinut tässä yli 10 vuoden laihdutushistorian kanssa, että itselleen liian ankarana oleminen ei juurikaan hyödytä. Homma voi edetä näin: tiukka kuuri kieltäymyksessä -> henkinen paine nousee -> sortuminen -> itsensä syyllistäminen ja uusi tiukka kuuri kieltäymyksessä -> henkinen paine nousee -> taas repsahdetaan.
Tai homma voi edetä niin, että yritetään kokeilun kautta oppia sitä, mikä on oikea tapa itselle, jotta oppisi sellaisen tavan joka pitkällä tähtäimellä tuottaa eniten terveyttä, mutta myös samalla elämänlaatua. Mun taivalhan on ollut nyt ajoittaista herkuttelua -> paino pudonnut vähän alle kilon viikko vauhtia -> herkuton viikko -> paino tippui lähes 2 kiloa, mutta syntyi henkinen paine joka kostautui seuraavalla viikolla -> kahden viikon herkuttomuus -> melkoisesti herkkuja juhannusviikolla. Tarvitaan ihme, ettei tästä tulis plussaviikkoa.
Kyllähän paino tippui paremmin niinä aikoina, kun oli ilman herkkuja, mutta se ihan oikeasti aiheutti pään sisälle sellaista painetta "joudun kieltäytymään siitä ja tästä ja tuosta, ää mä haluan...". Joka sitten aina jossain vaiheessa räjähti käsiin. Mä luulen, että toi ajottainen herkuttelu kohtuuden rajoissa, on oikea tie mulle toistaiseksi. Ihan oikeasti, mun ongelma asian kanssa on vielä niin suuri, että niin kauan kuin paino tippuu, niin mulla ei oo mitään syytä elää täysin kieltäymyksessä tai rajoittaa herkuttelua kertaan viikossa. Pistän nyt herkkujen kanssa pääpainon siihen, että yritän oppia pitämään kerta-annokset pieninä. Kuten tekee hoikat ihmiset.
Jollain tasolla musta tuntuu itse asiassa ihan hyvältä, että tänne tulee välillä tällaistakin raporttia. Siis siltä varalta, että siellä on ruudun toisella puolella joitakin muita, jotka kamppailevat painonsa kanssa. Suurimman osan ajasta homma voi näyttää helpolta, mutta on hyvä muistaa, että joskus kokeillaan ja kaadutaan, mutta tärkeintä on, ettei luovuta. Tärkeintä on oppia toimimaan niin, että enimmät kaatumiset voisi välttää. Joillakin toimii täysi herkuttomuus, joillakin kerta viikossa ja joillakin useasti pieniä juttuja. Mun tarvitsi, ja tarvitsee, kokeilla kaikkia, että löydän oman linjani.
Se että herkuttelee kohtuudella kahdesti viikossa, se voi olla normaalipainoisen ihmisen elämää. Se, että herkuttelee useasti viikossa, monena viikkona peräkkäin ja isoja määriä kerralla, se on lihavan ihmisen elämää. Mutta jos sä oot ollut naimisissa herkkujen kanssa vuosia, et todennäköisesti saa kerralla korjattua kuntoon sekä herkuttelukertojen määriä että yksittäisen herkuttelukerran herkkumääriä. Todennäköisesti lähes jokainen aloittaa siitä, että yrittää vähentää herkuttelukertojen määriä ja määrät saattaa pysyä isoina niinä kertoina, kun "sortuu". Mutta mietin tässä, että oisko oikotie onneen kuitenkin se, että yrittäis ensin korjata sen yksittäisen herkuttelu kerran herkkujen määrän?
***
ps. mun on pakko mainita, että juhannushaasteeni oli tarkoitus kestää alunperin tämän viikon perjantaihin asti (mihin se ei siis kestänyt) ja yritin päästä samaan painoon kuin missä isäni on. Ja siinä minä muuten onnistuin. Kävin yksi päivä mittaamassa vaatteet päällä itseni keskellä päivää isän puntarilla ja se oli suunnilleen sama luku, minkä isällä oli ollut aamupainona vähillä vaatteilla. Veli on vielä 4 kilon päässä minusta.
pps. kuvituksena kuvia maanantailta. Tuo on yksi tapa pukeutua, mikä mun mielestä sopii isoille ihmisille. Tumma, yhtenäinen kokonaisuus ja sitten joku väriläikkä alueelle, johon haluaa ihmisten tuijottavan mieluummin kuin ongelmakohtaasi. Mun mielestä muuten tuon huivin väri on aivan ihana ja sopii hyvin mun silmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti