Päivät 34 ja 35

5 viikkoa takana ja vaikka kokonaissaldo onkin -4,5 kg joka on kai ihan jees kyseiselle ajalle, niin silti tuntuu ettei tässä ole päästy puusta pitkälle. Lähinnä kai siksi, että lukemissa -4,4 kg mä kävin jo toisella viikolla, joten se että oon nyt tässä samassa kolmenkin viikon jälkeen, ei naurata. 

Lauantain ruuat:

- aamupala: 1 dl mansikoita, partista ja 1 tl kookosöljyä

- lounas: kaalipaistosta, 10 g tummaa suklaata ja kuppi teetä

- iltapala: proteiinijuoma, macadamia pähkinöitä + juustoa

Sunnuntain ruuat:

- aamupala: jäi välistä (tein niin pitkän "aamukävelyn", että sen jälkeisestä suihkusta tultuani olikin jo lounasaika)

- lounas: 200 g porsaan ulkofilettä, jäävuorisalaattia ja vesimelonia

- välipala: kuppi cappuccinoa, 1 rommileivos ja 2 pientä suklaa cupcakea

- iltapala: partista, vaarin tekemää omenahilloa, juustoa, n. 10 piparia, 4 viinirypälettä

Tästä tuskin ei voi kuin syyttää itseä, siis että eteneminen on näin hidasta. Ajatustasolla ongelma lienee siinä, että vaikka mä teen sellaisen "olen tekemässä pysyvää elämäntapamuutosta"-tilanteen valintoja, odotan silti "olen tiukalla ja kaikesta kieltäytyvällä kuurilla"-tilanteen tuloksia. Hoksasin tämän muuten äsken, kun tätä lausetta kirjoitin. Joskus kirjoittamalla saa itsensä tajuamaan jotakin. 

Niin, elämäntapaahan tässä opetellaan, eikä olla millään kuurilla, jonka päätteeksi jatkuisivat vanhat tavat ja vanhoista tavoista seuraisi vain lihominen kahta kauheampiin mittoihin. Ja uuden elämäntavan omaksumiseen menee kai keskimäärin 2 vuotta (olen jostain lukenut niin). Ja elämäntavalla aikaansaatavat muutokset ovat yhtä hitaita, kuin mitä oli elämäntavalla aiemminkin tapahtunut muutos. 

Mä lihoin sen 20 kiloa kahdessa vuodessa välittömästi vanhempieni avioeron jälkeen. Siis vaikka syötiinkin ankaria määriä herkkuja lähes joka ilta, siinä meni silti kaksi vuotta. Sitten sen jälkeen mä oon palloillut 10 vuotta 20 ja 30 kilon ylipainon välillä. Ja mainitun 10 vuoden ajan oon välillä pitänyt tiukempia kuureja ja välillä en oo, joten siitä se heilahtelu. Oon tehnyt jutskia, jotka ovat kyllä saaneet painon putoamaan, mutta jotka ovat olleet niin tiukkoja, rajoittavia ja vaativia, että ei niistä ole ollut elämäntavaksi.

Nyt pudotus on hidasta, mutta mielestäni teen edelleen asioita, joista on elämäntavaksi. Edistymisnopeus on sen mukaista, mutta ehkä mä en kuitenkaan tee mitään väärin. Kun on ollut läski noin 12 vuotta, ei tuskin parane valittaa, vaikka tilanteen korjaamiseen menisi 2 vuottakin. Tai kuten mä laskin veljeni kanssa, että jos tippuis 100 g viikossa, niin hip hei, se ois about 5 kiloa vuodessa ja urakkaan menisi "vain" 6 vuotta. Okei se oli masentava ajatus ja onneksi keskimäärin laihdutusvauhti on nopeampaa. Sellainen puoli kiloa viikossa pois, joka on ihan realistinen, jos ei tapahdu isompia jumeja, niin se taas tarkoittaisi, että päämäärä siintäisi 60 viikon päässä, eli noin 1 v ja 2 kk. Se taas on jo ihan siedettävä nopeus.

Mitäs noista syömisistä voi sanoa? No ensinnäkin, lauantaina teki ihan hirveän karmeasti mieli herkkuja. Ja aina kun mä sanon, että mieleni tekee herkkuja, mä tarkoitan siis kombinaatiota vähintään 150 g sipsejä, 1 dippi ja 100 g suklaata. Ehkä vielä mahdollisesti päälle vielä puoli litraa - litra mehua, limsaa tai siideriä (siiderin tapauksessa tosin aina vain se puoli litraa eli 1 tölkki). Se ois siis se, mikä olisi lopputulos, jos mä antautuisin himojeni vietäväksi. 5 viikkoa takana, eikä kertaakaan vielä tuota tapahtunut, siihen olen tyytyväinen. 

Sen sijaan eilinen ei mennyt ihan niin kuin strömssössä tai niin kuin olin aamulla ajatellut. Vähäisempi syöminen aamulla kostautui iltasyömisenä. Ja lähes 1000 kalorin lenkin tekeminen tyhjällä mahalla... jep...

Päivällä tuli kierrettyä äidin kanssa kaupungilla, niin sanottua näyteikkunakävelyä, äiti tykkää katsella näyteikkunoita. Siellä liian keveästi pukeutuneena alkoi sitten houkuttaa ajatus lämpimästä juomasta ja pienestä leivoksesta. Koska kahvilat olivat kuitenkin kiinni (sinänsä harmi, kahvilassa olisi tullut otettua varmuudella vain yksi leivos), haimme prismasta leivokset (tai tässä tapauksessa leivoksia) ja joimme lämpimät juomamme äidin luona. 

Se cappuccino oli ankaran makeaa. Nyt tulee jotakin mistä ainakin veljeni tippuu tuoliltaan: se cappuccino oli liian makeaa. Olisin halunnut sen olevan vähemmän makea. Terveisin "en tunne käsitettä ällömakea"-ihminen :D Suurimman osan ajasta juon vain vettä ja teetä mustana, joten makuaistini on kai tottunut siihen, että juoman ei kuulu olla makea, joten... Laskin pakkausmerkintöjen ja painon avulla, että noista leivoksista (1 rommipala, 2 cupcakea) tuli noin 600 kaloria ja sitten arvaan makeuden perusteella, että juomassa oli kaloreita noin 400. Näin ollen yhdessä pitkän kävelylenkin kanssa nämä olivat plusmiinusnolla.

Mutta aatelkaapa oikeasti, 2 pihviä ja puoli lautasta salaattia = about 400 kaloria. 1 kuppi makeaa cappuccinoa ja 3 leivosta (joista 2 kooltaan suhteellisen pieniä) =  1000 kaloria.

Tuo iltapäiväkahvin tilanne ei nyt mua kaduta. Se on mun kategoriassa osa sitä pysyvää elämäntapaa, johon kuuluu se, että kulutetaan se mitä syödäänkin. Eli päivällä tuli ajateltua, että ehkä se ei haittaa ottaa "vähän", kun takana on kuitenkin niin pitkä lenkki. Sen sijaan se mihin en ole itse tyytyväinen on tuo ilta. Siellä on ne piparit liikaa. (Viinirypäleet on toki kans kiellettyjen listalla sokeripitoisuutensa takia, mutta 4 viinirypälettä on niin vähän, että niistä en murehdi.) 

Ja mikä pahinta, tässä oli nyt vähän taustalla vanhoihin pahoihin tapoihin palaamista. Eli homman nimi oli Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästys ja siinä sivussa tuli mässättyä sitten hieman aurajuustoa ja pipareita. Meidän perheen (= minä, veljeni, äiti) ikuisuussynti on ollut tosiaan jo viimeiset 10 vuotta tuo kombinaatio herkut + jonkin leffan tai sarjan katsominen tv:stä. Tästä mä yritän opetella pois, joten siksi on kahta kauheampaa, jos sorrun herkutteluun tuossa tilanteessa.

Muuten oon saanut opetettua itseäni aika hyvin pois tunnesyömisestä, mutta tuo tilanne vaatii vielä harjoittelua. 

Niin joo, ja sitten ne viikon liikunnat: 

Tää on jo ihan ok viikko, vaikka menikin nyt noin päin, että kahvakuulaa vain kaksi kertaa. Tarkoitus oli vaihtaa aiemmat pitkät tasaisella sykkeellä tehdyt treenit lihaskuntoon ja intervalleihin, mutta sunnuntaina paistoi aurinko niin kivasti ja linnut lauloivat, niin lähdin sitten kävelylle ja koska se oli niin mukavaa, jatkoinkin ykspihlajan risteyksestä tehtaille enkä lähtenyt lyhintä reittiä kotiin. Itselleni järkeilin, että miten tästä voisi mitään stressihermonia erittyä, kun mulla oli niin mukavaa :D