Heti ensimmäisenä kehiin ruuat, niin pääsee sitten mielenkiintoisempien asioiden äärelle.
Torstain murkinat:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa
- lounas: kaalipaistosta (tuli vähän oudon makuinen erä, kun käytin naudanjauhelihan sijasta kananpojanjauhelihaa. Noh, syötävä se oli taas kerran...)
- iltapala: nektariini, proteiinijuoma, leipäjuustoa + kuppi teetä ja 10 g suklaata
Perjantain murkinat:
- aamupala: 1 dl mustikoita, partista, vähän kermaa, finrexin uhkaavaan flunssaan (en tiedä mikä on, illalla vuoti nenä kuin viimeistä päivää ja kun se meinas aloittaa aamulla uudestaan, otin kyseisen lääkkeen)
- lounas: kaalipaistosta
- iltapala: 2 munan tonnikala-punasipuli-munakas + proteiinijuoma
On todettava, että mielenkiintoista miten paljon huonommin kananpojanjauheliha pitää nälkää kuin naudanlihasta tehty vastaava. Ei mun ennen ole tarttenut iltaisin näin paljon syödä kuin näinä kahtena päivänä. Ja molempina on siis ollut kyse nälästä. Ja tänään nälkä tuli jo kuudelta ja ilmeni myös ankarana himona lähteä hakemaan herkkuja. Noh, selätin itseni taas kerran ja siinä auttoi paljon se, että tänä aamuna paino oli alimmillaan mitä se on näinä 5 viikkona ollut. Ja sitten auttoi kans, ku näki jotain miss suomen kuvia netissä :D Se tämän hetkinen on aika kaunis ja sitten sitä katselee sillä silmällä, että voi jos itselläkin ois tuollainen keho. No eihän sellaista tavalliset pulliaiset koskaan tavoita, mutta voi sinne päin ainakin yrittää mennä olemalla menemättä kauppaan hakemaan herkkuja. Sitä paitsi vastahan mä herkuttelin tiistaina.
Sitten kävin tänään hakemassa postista ne mustat ballerinat, mitkä tilasin nelly.com - verkkokaupasta. Tuli sitten takaisin tullessa sellainen olo, että piipahdappas tuolla anttilassa ja seurasin vaistoani, sillä olen oppinut, että sitä kannattaa seurata.
Matka ei kuitenkaan suuntautunut anttilaan, vaan Seppälään ja Kapphalliin, jotka ovat siinä alapuolella. Ensimmäisestä mukaan tarttui kaksi tosi kivaa mekkoa, toinen sähkönsininen ja toinen neonpinkki. (näyttävät luonnossa kivemmilta kuin mitä näissä ehkä maailman parhaiten onnistuneissa valokuvissa...) Haa, omistan nyt siis yhteensä 3 mekkoa! (+ pikkumustan, yo-mekon ja iltapuvun) Kapphallista mukaan tarttui mustat caprit, mustat farkut ja mustat peruskangashousut, kun siellä oli 25 % ale kaikista housuista. Ne kangashousut olivat samanlaiset kuin aiemminkin omistin, mutta jotka olivat kuluneet about kuukausi sitten puhki haaroista (lihavien ikuinen kirous). Nyt vaan pystyin ostamaan ne kokoa pienempänä! Capreja mulla ei aiemmin ollutkaan kuin yhdet, jotka nekin oikeastaan ns. urheilucaprit, jotka mulla on päällä tuolla toisella sivulla olevassa lähtötilanne-kuvassa. Ja farkkuja omistin aiemmin yhdet siniset. Eli jee, nyt mun housujenkin lukumäärä nousi neljään! (pois lukien siis urheiluvaatteet)
Okei, mitä kertoo se, että ihmisellä on ollut tähän asti vain 2 housut, joista toiset puhki kuluneet? Tai että olin about 15-20 vuotta omistamatta ainuttakaan mekkoa? (toi on nyt vähän arvio, mulla oli ihan pikkulapsena muutama mekko silloin, kun vaatetuksesta vastasi vielä äiti ja myös Tuula-tätini oli tehnyt minulle vaatteita) Se kertoo, että oon ollut ankara poikatyttö ja myös siitä, että isommille ihmisille on ollut vaikeampaa löytää vaatteita. Oikeasti, ennen kaupasta ei juuri löytänyt kokoa 44 isompia tuotteita. Nyt siellä on vaikka millä mitalla valinnanvaraa! Olin kaupassa ihan että whaat, siis saanko mä oikeasti valita minkä väriset ja malliset farkut otan? Yleensä koko kaupassa on ollut yhdet, mitkä mahtuu mulle jalkaan ja niihin on ollut tyytyminen. Sama on koskenut oikeastaan kaikkia vaatteita. Voiko hoikka ihminen kuvitellakaan miltä tuntuu, kun koko kaupassa on ehkä 4 vaatetta mihin mahtuu sisälle ja niistäkin 3 sellaisia, että näyttävät typeriltä päällä? Esim. mulla yleensä ongelmana on rintojeni pienuus suhteessa "isojen tyttöjen vaatteisiin". Toinen ongelma on sitten, että ne on monesti ankaria telttoja. Ja teltta vaan lihottaa entisestään. Onneksi nyt on kuitenkin asiat paremmin! Monet eivät laihduta, tai jos laihduttavatkin niin epäonnistuvat, ja jäävät koko elämäkseen isokokoisiksi, joten on tosi kivaa, että viimeinkin isoillekin on kivoja vaatteita.
Tässä tulee pian se ongelma, minkä eräs ystäväni heittikin ilmoille, että kun alkaa olla kivoja vaatteita isommille, niin eihän tässä halua kohta laihtuakaan, ku sitten ne jäis liian isoiksi :D
Noh, siitä tuskin mulla pelkoa, koska pääasiallinen syy siihen miksi haluan laihtua on ammatistani johtuvat sosiaaliset paineet. Toiseksi syy on vielä kivempiin vaatteisiin mahtuminen ja kolmanneksi se, että jaksais paremmin tiettyjä juttuja. Niin kuin esimerkiksi kiivetä tunturin päälle kuulostamatta höyryjunalta matkan varrella. Muutenhan mun paino ei juuri vaikuta mun "suorituskykyyn". Jos pystyn juoksemaan 10 kilometriä, niin siinä on ihan tarpeeksi suorityskykyä arjesta selviytymiseen. Seinä kunnon kanssa onkin tullut vastaan ainoastaan näissä äärisuorituksissa, tarkemmin ottaen niiden tuntureiden kanssa. Kahdesti oon elämässäni kiivennyt tunturin päälle. Ensimmäisellä kerralla meinasin kuolla ja toisella kerrallakin piti pysähtyä useammasti lepäämään. Tosin se jälkimmäinen oli kyllä oikeasti tosi jyrkkä ja pitkä nousu. Ainakin puoli tuntia ja tosiaan niin korkealle, että yhtenä päivänä se huippu näkyi pilvien yläpuolella.
Niin joo ja sitten pitää todeta tähän loppuun vielä tästä henkisestä taistelusta, mikä tähän elämäntapamuutokseen liittyy. Kun täähän on nyt vähän sellaista, että priorisoidaan ulkonäkö ruokaan liittyvien nautintojen edelle ja kieltäytymisen joutuu tekemään nyt jo, mutta palkinto on odotettavissa ehkä vasta puolen vuoden - vuoden päästä, riippuen nyt siitä kuinka hyvin tää onnistuu tai ei onnistu. Pahimmassa tapauksessa mä en oo vuodenkaan päästä päässyt puusta pitkälle. Ainakin laihdutushistoriani tietäen ennuste on lähtökohtaisesti huono.
Noh, sitten vaikka tässä on edistystä koko ajan tapahtunut, vaikka hieman onkin soudettu ja huovattu välissä, ja paino on nyt -4,5 kg verrattuna noin 5 viikon takaiseen ja vyötäröltä on taas tippunut yksi sentti, niin silti musta jostain oudosta syystä tuntuu, että tää ei edisty yhtään. Tarkalleen ottaenhan ekalla viikolla mun paino tippui 2,7 kiloa ja joten näiden loppujen neljän saldo on vain 1,8 kiloa. Se se varmaan on, miksi tuntuu, että eihän tää mee mihinkään. Onhan sekin eteenpäin, mutta silti mä painin sellaisten ajatusten kanssa kuin "pitääkö mun vielä pienentää annoskokoja?", "pitääkö mun vielä muuttaa ruuan laatua jotenkin?", "siis stressaanko minä tai mun keho nyt jostain vai ei?"...
Suurimman osan ajasta musta tuntuu, etten edes laihduta ja sekin saa mut ajattelemaan, etenkin kun tulokset on näin heikkoja, että pitäiskö mun tehdä jotain epämiellyttäviä juttuja, jotta tuntuis siltä, että nyt laihdutan ja jotta paino putoaisi nopeampaa. Ja ajattelen siis näin, vaikka tiedän, että näiden kilojen tulemiseen meni noin kaksi vuotta (minkä jälkeen ne ovat olleet kanssani noin 10 vuotta) ja että tarkoitus on etsiä pysyvää elämäntapaa pikakuurin sijaan. Kauhean ristiriitaista. Käyn lähes joka päivä sotaa itseni kanssa. Milloin se on se, että yritän pidätellä itseäni sortumasta herkkuihin, milloin se, että murehdin hidasta edistymistä...
Ja sitten mun on ihan pakko sanoa, että näiden asioiden kanssa tuntee välillä olonsa niin katkeraksi, kun on käynyt paska säkä geenibingossa ja on tullut sellaiset geenit, että hiilarit ei vaan sovi. Kun hiilarit ei sovi, joutuu rajoittamaan itsenään huomattavasti enemmän kuin sellainen henkilö, joka sietää niitä paremmin. Tuntuu epäreilulta, että itse joutuu tekemään kauhean työn tullakseen normaalipainoiseksi ja jotkut on sitä ilman että lotkauttavat korvaansakaan terveelliselle ruokavaliolle tai liikunnalle. Oikeasti, tiedän hoikkia ihmisiä, jotka eivät harrasta ikinä liikuntaa ja jotka syövät joka päivä jotain herkkua. Ja ovat hoikkia siitä huolimatta. Saanko mä itkeä? Sellainen huolettomuus ei koskaan ole oleva minun osani, sillä vaikka onnistuisinkin pienentymään, geenini eivät mihinkään muutu, enkä koskaan voi palata takaisin ruuallisten nautintojen äärelle. Minä joudun opettelemaan nautintojeni lähteiksi muut asiat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti